Puhetta Terapeutista takahuoneessa on kuhissut hiiriä! 😀 Työn alla on ollut Hiiri Hiirulaisen joulukalenteri, ja nyt siitä on vihdoin saatavilla kaikki 24 päivää! Joulukuussa joka päivä Hiirulaisen kalenteri tulee myös Instagramiin ja Facebookiin, josta sitä voi seurata digitaalisessa muodossa. (psst, ota siis Puhetta Terapeutista -tilit seurantaan!)
Ajatus kalenteriin lähti aikaa sitten siitä, että silloin 3-vuotiaalle Tyypille piti keksiä jokin kiva tapa joulun odotukseen. Meillä ei tuolloin vielä tiedetty perinteisistä joulukalentereista (shh! älkää paljastako, että on karkkikalentereita!), joten etsin aineetonta joulukalenteri-ideaa. Täältä blogista löytyi ihana tarina Hiiru-hiiren joulusta, johon liittyi ohjeet selkään piirretystä tarinasta. Se oli hitti! Hiiri jäi meillä vahvasti jouluun liittyvänä hahmona, ja seuraavana vuonna toteutimme hiiren joulun tarinaa Hiiri Hiirulaisen lähettäminä kirjeinä. Joka päivä yksi kirje löytyi piilotettuina jostain päin taloa. Kirjeestä löytyi keksimäni pieni tehtävä Tyypille, jonka saattoi toteuttaa helposti, kuten laula joululaulu/ tee nämä temput / etsi jotain punaista jne. Tämäkin oli niin kivaa, että päätin jatkojalostaa ideaa ja tehdä muillekin Hiiri Hiirulaisen joulukalenterin. Kiitos siis alkuperäisestä kipinästä Oranssia-blogille!
Puhetta Terapeutista kalenterissa Hiiri Hiirulainen valmistautuu jouluun touhuamalla kaikenlaista 24. päivän ajan. Jokaiselle päivälle on kuva, pieni tarina ja siihen liittyvä helposti toteutettavissa oleva tehtävä. Yllättäen tehtävät liittyvät suurimmaksi osaksi kieleen ja puheeseen! 🙂 Hiirulainen esimerkiksi unohtaa kauppalistansa kotiin, ja tehtävänä on yrittää muistaa, mitä Hiirulaisen pitikään kaupasta ostaa (kuulonvarainen muisti). Toisen päivän kohdalla Hiiri Hiirulainen tarvitsee apua joululorujen keksimiseen (riimiparit). Tehtäviä voi helposti soveltaa omiin tarpeisiinsa.
Ota tästä alta ilmaiseksi tulostettavaksi Hiiri Hiirulaisen joulukalenterin päivät 1-8 ja päivät 9-16 ja päivät 17-24. Kalenteri toimii meidän alkuperäisen idean mukaan ”kirjeinä” tai kortteina eli varsinaisia luukkuja tässä ei ole. Vinkkinä, kun tulostat kuvasivun ja tekstisivun, ne voi halutessaan liimata toisiaan vasten. Tällöin 1. kuvan taakse saa 1. kuvan tekstin. Huomaa siis, että tekstisivun (s.2) kortit kulkevat järjestyksessä oikealta vasemmalle. Mutta ei hätää, kaikki kortit on numeroitu!
Klikkaa kuvaa ja lataa päivät 1-8
Klikkaa kuvaa ja lataa päivät 9-16
Klikkaa kuvaa ja lataa päivät 17-24
Nyt vaan tulostin laulamaan ja tonttuaskartelut aluille!
On tieto, että pienet lapset kysyvät kysymyksiä välillä paljon! Vanhemmat saattavat ihan tuskastua, kun pahin kyselyvaihe iskee. Mutta entäpä, jos me aikuisetkin käytämme liikaa kysymyksiä? Havahduin yhtenä päivänä siihen, että puhun melkein kokoajan kysymysmuodossa meidän MiniTyypille. ”Löysitkö auton?”, ”Minne pallo menee?”, ”Onko sulla kirja?”. MiniTyyppi on 9kk ikäinen enkä siis oleta hänen vielä vastaavan, kunhan höpöttelen hänen kiinnostuksen kohteistaan. Tiedän kuitenkin puheterapeuttina, ettei kysymysten esittäminen tässä määrin ole välttämättä paras lähestymistapa MiniTyypin oman puheen tuoton tukemisessa. Äiti-minä jäi kiinni puheterapeutti-minälle 😀
Tästäpä syntyi siis tämän päivän blogi. Voiko kysymyksiä olla liikaa? Mahdollistaako kysymysten kysyminen lapsen oman puheen tuoton? Mitä kysymykset tekevät keskustelulle? Millaisia kysymyksiä kannattaa käyttää? Oliko tässäkin jo liikaa kysymyksiä? 🙈
Minulla on ajatuksena mallittaa, lisätä ja monipuolistaa lapsen puhetta, mutta liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta (Hanen Program, 2016). Hanen vinkkaa, että kysymyksiä esittäessä kannattaa olla tarkkana, ettei esitä niitä liikaa. On hyvä miettiä myös lapsen taitotasoa. Jos vastaus on ilmiselvä, ei kysymystä ehkäpä kannata kysyä. Liian vaikeiden kysymysten kohdalla taas lapsen voi olla mahdotonta vastata, jos ei ymmärrä kysymystä tai hallitse sanoja vastatakseen. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että kysymykset liittyisivät lasta kiinnostaviin asioihin, jotta motivaatio keskusteluun säilyy.
Liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta.
Jos keskustelu perustuu pääosin kysymyksiin, se on aikuisen vetämä. Lapsen vastausvaihtoehdot jäävät lyhyiksi.
”- Löysitkö auton?” ” – Joo.” ”- Minne pallo menee?” Lapsi osoittaa sormellaan. ”- Onko sulla kirja?” ”- Joo.”
Tällä tavoin ei lapsi pääse käyttämään esimerkiksi sanoja auto, pallo tai kirja.
Isomman lapsen kohdalla kysymyksiä esittäessä saattaa huomaamattaan rajata mitä lapsi voi vastata.
”- Onko sinulla uusi mekko?” ”- Joo.” ”- Mistä sait sen?” ”- Lahjaksi.”
Tässä esimerkissä ei oikein syntynyt keskustelua, sillä kysymysten esittäjä vetää keskustelua ja rajaa vastausvaihtoehtoja. Kommunikoinnissa pitäisi pyrkiä vuorottelemaan tasapuolisesti ja molemmilla pitäisi olla mahdollisuus tehdä omia aloitteita.
Kun tavoitteena on saada lapsi osallistumaan itse aktiivisesti ja kertomaan, voisi kysymysten sijaan käyttää kommentointia sekä kuvailevaa ja kertovaa puhetta. Siis yksinkertaisesti kertoa mitä tapahtuu, mitä havaitsee, mitä itse tekee tai mitä lapsi tekee. Lapsi kuulee aikuiselta mallin ja voi halutessaan tarttua siihen kertomalla ja kommentoimalla itse. Myös paine vastata jää tällöin pois.
Kysymysten sijaan voi käyttää kommentointia, kuvailevaa ja kertovaa puhetta
On todennäköistä, että kun aikuinen kertoo tai kommentoi tapahtumista ja havainnoista ympärillään, niin lapsikin käyttää enemmän sanoja, kertoo yksityiskohdista ja omista mielenkiinnon kohteistaan. Esimerkiksi kommentoimalla, ”Sinulla on uusi mekko”, jättää lapselle mahdollisuuden kertoa mitä ikinä haluaakaan (tai olla kertomatta mitään).
”- Joo, sain sen lahjaksi synttäreillä viikonloppuna.” ”- Kuulostaapa kivoilta synttäreiltä.” ”- Meillä oli siellä taikuri, joka teki ilmapalloeläimiä!” -”Ihan tosi? Vau!” -”Se teki mulle koiran ja mun kaverille miekan.”
Kommentointi ohjaa lasta kysymyksiä vähemmän, ja mahdollistaa lapsen omat aloitteet sekä luonnollisen keskustelun.
Kysymyksilläkin on toki paikkansa! Tarkoitus ei ole lopettaa kysymysten kysymistä, vaan löytää tasapaino kommentoinnin, kertomisen, kysymysten ja lapsen aloitteiden osalta. Kysymyksiä jopa suositellaan käyttämään ylläpitämään keskustelua. Hyvä vinkki on 3:1, eli 3 kommenttia ja 1 kysymys.
Esimerkiksi ruokaleikissä kolme kommenttia: ”- Keitän meille keittoa.” ”- Nyt pilkon tämän porkkanan.” ”- Haluaisin punaisen lautasen.”
Ja yksi kysymys: ”- Mitä ruokaa sinä haluat?”
Jokaisen kommentin jälkeen lapsella on mahdollisuus käyttää oma vuoro ja kertoa jotain omista mielenkiinnonkohteistaan. (Myös siis jostain aivan toisesta mistä aikuinen puhuu). Voi olla, että aikuisen kysymystä ei tarvitakaan, kun lapsi vie keskustelua eteenpäin. Yksittäinen kysymys on kuitenkin hyvä keino osallistaa lasta, jos hän ei itse tee aloitteita.
Kysymyksien asettelussa voi myös mahdollistaa lapselle suuremman roolin ja enemmän vastausvaihtoehtoja esittämällä esimerkiksi avoimia kysymyksiä. Avoimeen kysymykseen ei ole pakko vastata tai voi vastata monella tapaa, kuten ”Minneköhän se auto menisi seuraavaksi?”
Kuka muu tunnustaa käyttävänsä liikaa kysymyksiä lasten kanssa? Sorrun tähän myös etäpuheterapiassa, mutta nyt ryhdistäydytään! Tässä meille hyvä harjoitus: muuttaa päivässä kolme kysymystä kommentiksi tai kertovaksi puheeksi.
”- Löysitkö auton?” -> ”- Sinulla on hieno auto.”
”- Oliko sinulla kiva päivä tänään?” -> ”- Minulla oli tänään kiva päivä, kun sain nauttia aurinkoisista talvikeleistä.”
”- Missä sinun kengät ovat?” -> ”- Sinullahan ei ole vielä kenkiä!”
Soseiden aloittaminen on ihana kohokohta vauvan elämässä. Pelkästään jo syöttötuoliin siirrossa vauvat kasvavat ihan silmissä. Sitten onkin aika sukeltaa uuteen ja ihmeelliseen ruoan maailmaan. Meillä on MiniTyyppi nyt jo konkari lusikkaruokailussa, ja meille on löytyneet lempparilusikat ja ruoat, mutta mistä pääsee alkuun? Vauvojen lusikoita on kaupoissa rivitolkulla. Onko lusikalla väliä? Miten vauvaa voi auttaa syömisen harjoittelussa?
Tässä postauksessa on tietoa eri lusikoista ja siitä, miksi toinen lusikka saattaa olla parempi kuin toinen. Lusikkaruokailun ei tarvitse olla niin justiinsa, ja jokainen tekee sen kuten omalle vauvalleen parhaaksi kokee. Kunhan syöminen on miellyttävää! Tarkoituksena tässä on hieman avata sitä, mitä tapahtuu vauvan suussa soseita aloittaessa. Lisäksi voi olla hyvä tietää, miten aikuinen voi auttaa ja tukea lasta jo vauvana aktivoimaan suun alueen lihaksia, joita tarvitsemme myöhemmin myös puheen tuottamiseen. Mutta ei oteta tätä liian vakavasti.
Lusikan muoto ja koko
Pienen vauvan suuhun mahtuu parhaiten (yllättäen!) pieni lusikka. Suun alueen monet lihakset hyötyvät, jos lusikka ei ole liian suuri ja lusikan pesä ei ole liian syvä. Eli ensilusikaksi mielellään kapea lusikka, jossa on matala pesä. Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa taitaa olla Savonia-sarjan lusikoita, eikö? Tai ainakin jokainen tietää tämän klassikon. Siinä on hyvä esimerkki vauvan lusikaksi. Ainoastaan hampaat voivat tähän metallilusikkaan kolahdella, joten alkuun voi suosia muovilusikkaa. Oikeanlaisella lusikalla syödessä vahvistuu huulten sulku lusikan ympärille. Liian leveän lusikan ympärille ei saa huulia suljettua.
Aikuisella vääränlaista lusikkaa voisi verrata ehkäpä jäätelökauhaan – eipä sitä oikein saa tyhjennettyä kerralla.
Miksi lusikan pesän syvyydellä on merkitystä? Lusikkaruokailussa vauva oppii imemismallin jälkeen uuden tavan syödä. Lusikasta ei ole tarkoitus imeä ruokaa samalla tavalla kuten maitoa pullosta tai rinnasta. Sen sijaan, toiveena on saada huulet ja kasvojen lihakset aktiiviseksi, eli vauvan ylähuuli nappaamaan ruoka lusikasta suuhun. Matalapesäinen lusikan avulla vauvan on helppo onnistua tässä. Syvästä lusikasta on vaikea saada ruokaa muuten kuin ”pyyhkäisemällä” se vauvan suuhun.
Aikuisella vääränlaista lusikkaa voisi verrata ehkäpä jäätelökauhaan – eipä sitä oikein saa tyhjennettyä kerralla. Ei mahdu suuhun ja on liian syvä tyhjennettäväksi.
Lusikan asento
On tavallista, että aloittaessa soseiden lusikointia, aikuiset ”pyyhkäisevät” lusikan vauvan ylähuuleen. Tämä on tehokas tapa saada ruokaa vauvan suuhun, mutta tällä tavalla vauvan ei tarvitse käyttää aktiivisesti huulten ja suun alueen lihaksia. Vauvan suun alueen lihaksisto saadaan mukaan, kun lusikka viedään vaakatasossa vauvan suuhun ja vedetään vaakatasossa myös pois. Tämä tapa mahdollistaa vauvan huulten sulkeutumisen ja pyöristymisen. Myöhemmin myös leuan lihakset pääsevät mukaan, kun vauva avaa ja sulkee suutaan.
Mihin huulten sulkua ja pyöristymistä tarvitaan? Lusikkaruokailussa vahvistuu huulten ja kasvojen lihakset, joita vauva tarvitsee jatkossa mm. syömiseen, juomiseen, nielemiseen ja estämään kuolaamista. Huulten sulkua tarvitaan esimerkiksi nieltäessä ja huulioäänteiden /m/ ja /p/ muodostamisessa. Huulten pyöristymistä tarvitaan mm. vokaaliäänteissä ja puhaltamisessa.
Kiire
Toisinaan me tehokkaat vanhemmat haluaisimme saada ruokailun hoidettua nopeasti ja siivosti alta pois. Liian suuret lusikalliset voivat kuitenkin olla todella vaikeita käsiteltäviä pienessä ja kokemattomassa suussa. Vauva tarvitsee myös aikaa, varsinkin aloittaessa, että oppii siirtämään ruoan kielellä taakse ja nielaisemaan sen. Aluksi kieli voikin työntää ruoan ulospäin ennen nielaisua. Tämä toimintamalli kuitenkin häviää tavallisesti ajan ja kiinteiden syömisen harjoittelun myötä.
Kieltäytyminen
Vauvan kieltäytyessä lusikkahommista kannattaa pitää taukoa ja kokeilla myöhemmin uudelleen. Vauvalle lusikka on uusi ja vieras esine, joten myös vauvan käteen voi antaa lusikan, jotta siihen pääsee itse rauhassa tutustumaan. Aloittaessa vauvan huulille voi vain koskettaa soselusikkaa kevyesti, jotta vauva tottuu soseen tuntumaan, hajuun ja ehkäpä makuunkin pikkuhiljaa.
Vinkit vauvan lusikkaruokailuun:
vauvan suuhun mahtuu parhaiten kapeahko lusikka
vauvan on mahdollista itse tyhjentää lusikka ylähuulellaan, kun lusikka on matalapesäinen (eli ei kovin syvä)
vauva pääsee käyttämään huulten ja suun alueen lihaksiaan, kun lusikka kulkee vaakatasossa suuhun ja pois
vauvan ei tarvitse käyttää aktiivisesti huulten ja suun alueen lihaksiaan, jos lusikka ja ruoka “pyyhkäistään” ylöspäin vauvan ylähuuleen
Muistetaan, että jos ei ole kyse erityislapsesta tai syömispulmista, niin tämä ei ole niin justiinsa! Jokainen löytäkööt itselleen ja vauvalleen sen lusikan, millä ruokailu sujuu hyvällä mielellä.
Lähteitä aiheesta:
Hänninen, A. & Karvinen, M. (2004). Pienten lasten syömisongelmat. Teoksessa Koistinen, P., Ruuskanen, S. & Surakka, T. (toim.) Lasten ja nuorten hoitotyön käsikirja. Helsinki: Tammi.
Van den Engel-Hoek, L, van Hulst, K, van Gerven, M., van Haaften, L. & de Groot, S. (2014). Development of oral motor behavior related to the skill assisted spoon feeding. Infant Behavior & Development, 37, 187-191. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24571957
Syksy ja uudet kujeet ovat täällä taas! Syksyiset ilmat ovat olleet parhaimmillaan viime viikkoina (lukuunottamatta yhtä myrskyä). Metsä tarjoaa nyt parastaan väriloistoineen ja aurinkoisine ilmoineen, ja minulla ollut pakottava tarve päästä metsään. Siis kunnolla metsään, jonne ei kuulu liikenne ja jossa mieli pääsee lepäämään. Lepoa onkin tarvittu, sillä 6kk ikäinen Minityyppi täällä kulisseissa on oppinut kääntymään ja herää yöllä monen monta kertaa mielestään väärässä asennossa.
Minityypin kanssa päivissä ei ole ihan kovin montaa hetkeä kirjoitella blogiin pitkiä postauksia, mutta ideoita jaettavaksi minulla riittää aina. Vaunulenkillä sitten hoksasin, miten saan ideoita jaettua, mutta aikaa ei kulu naputtelussa. Puhetta Terapeutista löytyy siis nyt myös Instagramista! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö? Pääsen nopeammin jakamaan ideoita ja ajatuksia Instagramin kautta. Blogiin saan sisältöä pikkuhiljaa eikä sekään ole aivan kuolleena tämän kiireisen elämänvaiheen aikana. Ajattelin tällä myös teitä lukijoitani, sillä kuvia saa helpommin talteen kuin pitkää idealistausta täältä blogin puolelta. Itse ainakin harvemmin kirjoitan ylös vastaantulevia ideoita tehtävistä tai harjoituksista, vaan otan niistä valokuvan tai screenshotin, jotta muistan palata asiaan. Parhaimmat ideat muistan jopa laittaa Pinterestiin saakka aihepiireittäin.
Nyt vaan Puhetta Terapeutista Insta seurantaan tästä, ja saat fiidiisi tietoa ja ideoita sekä materiaalivinkkejä ja ajatuksia puheterapeutin arjesta!
Nyt on kaikki uutiset ja mielet täynnä koronavirusta ja sitä, miten se laittaa maailmaa sekaisin. Monet miettivät, miten voisivat toteuttaa omaa työtään etänä. Olemme puheterapeutteina onnekkaassa tilanteessa siinä mielessä, että puheterapiaa on mahdollista toteuttaa myös etänä. Siityminen etäkuntoutuksen pariin kuitenkin herättää paljon kysymyksiä ja pohdittavaa, varsinkin tällaisessa tilanteessa. Kokosin tähän postaukseen pikavinkkejä etäpuheterapiaan liittyen, ja vastauksia kysymykseen miten siirryn toteuttamaan etäpuheterapiaa.
Mitä etäpuheterapia vaatii terapeutilta?
Terapeutti tarvitsee tietokoneen, etäohjelman ja nettiyhteyden. Voi käyttää tavallista läppäriä tai pöytäkonetta. Etäohjelmia on lukuisia ja näissä on erilaisia ominaisuuksia. Avaan näitä seuraavassa kappaleessa hieman. Nettiyhteys on vielä kolmas osa, jota ilman ei etäkuntoutus toimi. Nettiyhteyksistä paras vaihtoehto olisi, että koneeseen olisi kytketty ethernet-piuha, mutta myös langaton WiFi usein toimii. Puhelimesta jaettu netti on kaikista epävarmin, mutta voi riittää perus videovastaanottoon. Internetyhteyden nopeus on yksi tärkeimpiä huomionarvoisia asioita etäkuntoutuksessa. Nopeuden voi testata osoitteessa nopeustesti.fi ja jokaisella etäohjelmalla on omat minimikriteerit toimivalle etävastaanotolle. Muuta teknologiaa kannattaa hankkia tarvittaessa esim. ulkoinen näyttö, ulkoinen kamera, ulkoinen mikrofoni ja/tai kaiutin.
Etäohjelmia on mm. Webex, Adobe Connect, Zoom, GoToMeeting sekä suomalaisia versioita kuten Solki live ja Navisec Health. Perusohjelmissa on videoneuvottelumahdollisuus eikä juuri muuta. Ruudunjako-ominaisuus mahdollistaa tehtävien jakamisen ruudulla kaikkien nähtäväksi. Ja näiden lisäksi ohjelmissa on erilaisia työkaluja, joilla voi tehdä harjoittelusta interaktiivista ja osallistaa asiakasta enemmän. Täältä voi katsoa vertailua ulkomaisten ohjelmien välillä.
Tärkein on ohjelman valinnassa muistaa, että suojaus on riittävä esim. FaceTime tai perus Skype eivät täytä etäkuntoutuksen suojausvaatimuksia. Lisäksi voi olla tarpeen päivittää palomuurit. Ohjelman valinnan jälkeen, tee etäohjelmaan tili ja tutustu ohjelman käyttöön. Monista etäohjelmista löytyy ohjevideoita netistä englanniksi.
Mitä etäkuntoutus vaatii asiakkaalta?
Asiakas tarvitsee sähköpostiosoitteen, tietokoneen ja internetyhteyden. Myös avustaja on usein tarpeen. Sähköposti tarvitaan tavallisesti etäohjelman kirjautumislinkin lähettämistä varten, vaikkakin joissain ohjelmissa on erilainen kirjautumismenetelmä esim. tunnukset, jotka annetaan asiakkaalle suoraan.
Tietokone on tarpeen, usein läppäri on helpoin vaihtoehto, koska siinä on jo sisäänrakennettuna kamera, kaiutin ja mikrofoni. Tarvittaessa asiakas voi hankkia lisälaitteita kuten mikrofonikuulokkeet tai paremman ulkoisen kameran, mutta nämä eivät ole välttämättömiä. Tabletin avulla asiakkaan onnistuu osallistua myös, tällöin videokuva on toki pienempi, ja ruudulla jaetut tehtävät voivat näkyä aika pienenä ja niitä voi olla hankalampi pelata pieneltä tabletin ruudulta. Puhelimen välityksellä saattaa etäkuntoutus onnistua, mutta tällöin en jakaisi ruudulla tehtäviä enkä tätä suosittelisi lähtökohtaisesti videokuvan pienuuden vuoksi.
Internetyhteys on tärkeä myös asiakkaan päässä. Mikäli toteutat etäkuntoutusta koululle tai muuhun laitokseen, kannattaa tarkistaa yhteistyössä että koulun tms. paikan palomuurit sallivat etäohjelman käytön. Nopeustesti kannattaa tehdä myös asiakkaan päässä. Testityhteys voi olla paikallaan ennen varsinaista aloitusta.
Asiakkaan kanssa olisi hyvä olla omainen tai muu aikuinen, esim. päivähoidon henkilö, etäkuntoutuksessa. Lasten kanssa tämä on usein jo turvallisuusasia ja välttämätöntä. Mikäli avustajana on perheenjäsen, kotiohjaus tapahtuu terapian ohella luontevasti.
Suositukset ja linjaukset etäkuntoutuksesta
Lähtökohtaisesti etäkuntoutusta voi toteuttaa, kun on lupa toteuttaa lähiterapiaa. Erillistä hyväksyntää ei tarvita enää edes Kelalta, kunhan asiakas itse suostuu etäkuntoutukseen. Kelan asiakkailla on huomioitava vakuutuspiirirajat, eli terapeutin ja asiakkaan tulisi olla saman vakuutuspiirin alla. Toki kuntien ja muiden maksajien kanssa täytyy sopia etäkuntoutuksesta, jos sitä ei ole sopimuksessa ennalta. Tähän koottu linkit ohjeisiin ja suosituksiin:
Tutkimusten mukaan etäkuntoutus soveltuu laajasti eri puheterapia-asiakkaille. Sitä ei voida häiriöryhmän tai diagnoosin perusteella sulkea pois, vaan aina tulee arvioida tapauskohtaisesti sen soveltuvuus. Käytännössä siis kannattaa kokeilla muutama kerta etänä, jolloin tietää miten etäkuntoutus asiakkaalle sopii.
Mistä saisin tietoa etäkuntoutuksesta?
Kelan etäkuntoutus -teos, jossa tarkasteltu etäkuntoutuksen tutkimuksia maailmalta ja annetaan suosituksia etäkuntoutuksen käytöstä kelan asiakkailla.
ASHA:n etäkuntoutus sivut -USAn puheterapeuttiliitolla on omat etäkuntoutuksen sivut, joilta löytyy paljon tutkimuksia, ohjeita ja lähteitä
Mitä materiaaleja voi etäkuntoutuksessa käyttää?
Tuttuja materiaaleja pystyy useimmiten hyödyntämään, kun ne skannaa koneelle sähköiseen muotoon. Etäohjelmasta riippuen käytössäsi voi olla ruudunjaon lisäksi työkaluja, joilla tehdä harjoittelusta ruudulla interaktiivista. Esim. Piirtää/värittää ruudulla tai tehdä pelinappulat noppapeliim siirrettäväksi.
Pinterest on pullollaan valmiita materiaaleja etäkuntoutukseen, suurin osa näistä on toki englanniksi mutta monet hyödynnettävissä myös suomeksi. Ja ainakin ideoita täältä saa! Kokeile hakusanoja: telepractice, slp, ”no print”.
Erilaiset nettipelit voivat olla mahdollisia etäohjelmasta riippuen. Suosikkejani ovat abcya, papunet ja oppi ja ilo. Unohtamatta Googlen kuvahakua ja youtube-videoita.
Linkkivinkkejä:
Tässä muutama video siitä, miltä etäpuheterapia näyttää:
Jäikö vielä kysymyksiä etäpuheterapiaan liittyen? Tai unohtuikoi jotain olennaista etäpuheterapiaan siirtyessä? Kommentoi alle ja yritetään tehdä halukkaille puheterapeuteille etäkuntoutukseen siirtyminen helpommaksi yhdessä!
Mä olen tainnut tällä viikolla vähän innostua kerronnasta ja sen harjoittelusta ihan uudelleen! Kiitos kuuluu Mäkisen Leenalle ja Kipinäkeskukselle, koska kuuntelin huipun webinaarin teidän järjestämänä. Sitten vielä perään koulutus kerrontataidoista ja Kissatarinat-arviointimenetelmästä. Eiköhän näillä eväillä vähän saakin jo innostua!
Tuntuu vähän kuin olisin hoksannut monta asiaa, jotka olen ehtinyt unohtaa kerrontataidoista ja niiden harjoittelusta. Aihe ei ole minullekaan aivan uusi, opinnoissa ja työelämässä sitä toki kohtaa päivittäin, mutta olen ihan syventynyt aiheeseen omassa gradussani! Minä tosin kirjoitin gradun aikuisten kerronnasta ja tarkastelin tunneilmaisuja sen lomassa, mutta olen kuitenkin kahlannut aikoinaan aikamoisen nipun kerrontatutkimuksiakin. Tästä on toki jo aikaa, joten tämän viikon päivitys oli enemmän kuin paikallaan.
Kerrontataitojen kehittyminen
Kerrontataidot kehittyvät jo hyvin pienestä lähtien, 2-vuotias saattaa osata jo lyhyesti kertoa tapahtumista tässä ja nyt. Sellaisista asioista mitä he tekevät tai näkevät, erityisesti aikuisten tukemana. 4-vuotiaana osataan kertoa usein jo yksittäinen henkilökohtainen tapahtuma, esimerkiksi reissusta katsomaan lampaita. Ja noin 5-vuotias osaa kertoa kertomuksen, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Lisäksi iän myötä opitaan kertomaan menneisyydestä ja tulevasta tai vaikka keksityistä asioista. Näin kerronnalla saadaan laajennettua maailmaa asioihin ja tapahtumiin, joita ei välttämättä ole tilanteessa läsnä. Kouluikäinen lapsi on jo taitava kertoja, mutta kerrontataidot kehittyvät vielä aikuisikään saakka. Kerrontataidot luovat pohjaa monille taidoille, kuten luetun ymmärtämiselle, ongelmanratkaisulle, uudelleen kerronnalle ja tiivistämiselle. Kerrontataitojen on osoitettu olevan yhteydessä akateemisiin taitoihin ja luki-taitoihin (Botting ym., 2001; Fazio ym. 1996; Mäkinen ym., 2018).
Miten näitä taitoja sitten harjoitellaan?
Ympäristö ja malli
Kaikki lähtee jo pienen vauvan ympäristöstä. Lapsen on kuultava puhetta ja kerrontaa oppiakseen sitä. Vanhemmat ja aikuiset luovat pohjan näille taidoille kertoessaan päivän kulusta, omista tekemisistään tai siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Lisäksi kirjojen lukeminen on yksi parhaista keinoista kerronnan harjoitteluun ja oppimiseen, sillä siinä tulee kaikki elementit vaivihkaa tutuksi. Ja tietenkin leikki. Leikissä harjoitellaan nimenomaan kerronnan taitoja (monien muiden taitojen lisäksi!), mutta aikuisen mallin avulla leikiessä myös kerronta kehittyy.
Kuvasta kertominen
Yhdestä kuvasta kertominen on suhteellisen helppo tehtävä. Itse ainakin pyrin tässä lausemuotoiseen ilmaisuun yksittäisten sanojen sijasta, mutta usein lapset tarvitsevat hieman apukysymyksiä; ”kuka”, missä” tai ”mitä tässä tapahtuu?”. Leenan webinaarissa hoksasin sen itsekin, tämähän on enemmän kuvailua kuin varsinaista kertomista, jossa olisi alku, keskikohta ja loppu. Kuitenkin aika monet asiakkaistamme tarvitsevat jonkin helpon lähtökohdan ja tällekin on mielestäni paikkansa, kun harjoitellaan täydellisen lauseen muodostamista ja tärkeiden asioiden sanoittamista ääneen. Itselläni usein käytössä hassut kuvat, joissa tapahtuu paljon esim. mies laskee mäkeä karkit jaloissaan tai tyttö ratsastaa hevosella, jolla on saappaat jalassa. Vain harvoja hassuja tapahtumakuvia pystyy tähän linkkaamaan käyttöoikeuksista johtuen, joten täältä vielä yllä olevan kuvan lisäksi toinen Highlightsin hassu kuva. Myös ainakin Super Duper Publication:lla on myytävänä hassuja kuvakortteja.
Tarinan uudelleen kertominen
Tähän ei ihmeellisiä tarvikkeita tarvita, kirja riittää. Aikuinen lukee kirjan ja sen jälkeen lapsi saa kertoa tarinan omin sanoin. Tätä varten on hyvä valita kirja, jossa on yksinkertainen juoni ja vain vähän tekstiä, ainakin aluksi. Monet vanhemmat tekevät tätä jo aivan huomaamattaan. Niin oiva keino harjoitella kerrontataitoja! Ensin kirjan kuvat voivat olla tukena, mutta lapsen kehittyessä tässä, voi tarinan kertoa ihan omasta muististaan. Esimerkkejä kirjoista, joilla on helppo aloittaa ovat mm. Leenan vinkkaamat Pete ja Pulmu, Buu ja Bää- kirjat sekä Juulia ja Teemu -kirjat.
Tarinan rakenteen harjoittelu
Tämä on jo suunnitelmallisempaa harjoittelua kerrontataitojen osalta. Tarkoituksena on käydä läpi kertomuksen osia. Leenan webinaarissa oli hyvä vinkki, että ensin puheterapeutti tai aikuinen näyttää mikä osa tarinasta on menossa esimerkiksi tarinakorttien avulla. Korteissa on kuvitettuna mm. kuka, missä, milloin, mitä tapahtui ja mitä sitten tapahtui. Kirjaa lukiessa siis otetaan kortti aina esiin, kun halutaan alleviivata mikä asia kertomuksesta nyt on menossa. Myöhemmin tarinakortit voivat olla apuna uudelleen kerronnassa tai ihan oman mielikuvituskertomuksen luomisessa. Pelejä tähän on kehitetty monenlaisia, alla yksi esimerkki roll-a-story-tehtävästä, jossa annetaan tarinan perusosat ja niistä on tarkoitus muodostaa kertomus. Kuvatuki tutkitusti auttaa monia lapsia, joilla on kielen ja puheen haasteita. Vinkki! Jos teillä sattuu olemaan Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat -kirja, niin siellä on hienot suomenkieliset tarinakortit.
Kuvasarjoista kertominen
Kuvasarjoissa päästään kertomuksen muotoon paremmin kuin yksittäisissä kuvissa. Näissä on selkeämmin alku, keskikohta ja loppu. Usein myös jokin ongelma, joka pitää ratkaista. Täältä blogista löytyi ilmaiseksi ladattavissa monta erilaista kuvasarjaa kerronnan tukemiseen. Ja psst, näitä kuvasarjoja on kuulemma lisää uudessa Roihusten matkassa paketissa.
Omakohtaisista kokemuksista kertominen
Tämä on se, mihin kerrontataitojen harjoittelulla haluaisimme lopulta päästä, omakohtaisten tapahtumien ja ajatusten kertomiseen. Taitoon kertoa omista kokemuksista ja ajatuksista ja mielikuvituskertomuksista. Kirjojen tarinoiden pohjalta voi päästä juttelemaan lapsen omakohtaisista kokemuksista, esimerkiksi lääkäri-kirjan jälkeen voidaan jutella, onko lapsi koskaan käynyt lääkärissä ja miten se käynti sujui. Valokuvien avulla saattaa päästä lähemmäs omia kokemuksia, kuin satunnaisilla tapahtumakuvilla. Monet lapset innostuvat heti kertomaan, kun näkevät oman kuvansa vaikkapa lomareissulta.
Ja yhden Leenan vinkeistä olin jo aivan unohtanut, eli kerrontapäiväkirjat. Lapsi tekee omien vanhempiensa kanssa päiväkirjaa, johon piirretään ja kirjoitetaan menneistä ja tulevista tapahtumista. Näiden avulla on helppo palata eiliseen tai huomiseen ajankohtaan, ja kertoa mitä silloin tapahtui. Meidän Tyypin kanssa pidimme tällaista päiväkirjaa vielä ennen kuin sanoja oli riittävästi kertomaan.
Nyt vaan kertomisen pariin oikein urakalla! Ja vielä kerran kiitos Leena tästä innostuksesta, vaikka tunnetusti minähän innostun helposti 😀
Lähteet:
Botting N, Faragher B, Simkin Z, Knox E & Conti-Ramsden G (2001). Predicting pathways of specific language impairment: what differentiates good and poor outcome? Journal of Child Psychology and Psychiatry, 42, 1013–1020.
Fazio, B. B., Naremore, R. C., & Connell, P. J. (1996). Tracking children from poverty for specific language impairment: A 3-year longitudinal study. Journal of Speech and Hearing Research, 39, 611-624.
Mäkinen, Leena. Lasten kerrontataitojen tukeminen -webinaari 25.10.19. Kipinäkeskus.
Mäkinen, L. (2014). Kertova kieli tyypillisesti kehittyneillä lapsilla sekä lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai autismikirjon häiriö. Väitöskirja. Oulun yliopisto, Oulu.
Mäkinen, L., Loukusa, S., Gabbatore, I. & Kunnari, S. (2018). Are story retelling and story generation connected to reading skills? Evidence from Finnish. Child Language Teaching and Therapy, 34, 129–139. Saatavissa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526206981.pdf
Petersen, D.B. (2011). A systematic review of narrative-based language intervention with children who have language impairment. Communication Disorders Quarterly, 32, 207–220.
Suvanto, A. (2012). Lapsi tarinaa rakentamassa. Kielihäiriöisten lasten kerrontataidot ja niiden kuntouttaminen. Väitöskirja. Oulun yliopisto, Oulu. Saatavissa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514298622.pdf
Kuvat: Ben White/ Picsea/ Sarandy Westfall /Unsplash
Täällä Puhetta terapeutista -blogin kulisseissa luetaan paljon kirjoja. Siis kymmenittäin kirjoja joka päivä. Niitä luetaan heti klo 7 jälkeen aamulla, keskellä päivää ja illalla viimeisillä voimilla pinnistäen. Pienellä Tyypillä on usein lempikirja, jota (vanhempien iloksi) luetaan yli 10 kertaa päivässä. Tästä arjen inspiraatiosta johtuen Puhetta terapeutista syventyy tällä kertaa kirjojen maailmaan.
Eli helppo ja yksinkertainen keino tukea lapsen kielen kehitystä? No kirjojen lukeminen! Tämä on siis tutkittu juttu. Jo pienenä aloitettu kirjojen lukeminen tukee kielen kehitystä, kognitiivisia taitoja ja vaikuttaa jopa tuleviin akateemisiin taitoihin.
Oppiakseen puhumaan ja käyttämään kieltä lapsen tarvitsee kuulla sanoja – ja usein. Kirjat sisältävät paljon sekä arkista että oudompaa sanavarastoa. Uudet sanat opitaan merkityksen kautta ja kirjoissa on käytetty paljon ”vinkkejä” avuksi. Kirjoitettu ja kuultu sana, kuva ja sen osoittaminen sekä käytetty konteksti toimivat hyvin sanojen oppimisen tukena. Kirjan tarinassa usein myös tietyt sanat toistuvat ja toiston avullahan sitä opitaan!
Eli lukekaa siis usein. Joka päivä. Ja myös sitä samaa kirjaa, jonka lapsi tuo aina vaan uudelleen ja uudelleen!
Mitä enemmän lapsen kanssa luetaan, sen parempi.
Kirjan lukeminen on mukavaa yhteistä tekemistä. Kirja on yhteinen mielenkiinnon kohde ja suhteellisen pysyvä lelu verrattuna esimerkiksi palloon. Sitä voi ihmetellä yhdessä ja omalla tyylillä. Niille lapsille, jotka jaksavat kuunnella, voi tekstin lukea sanasta sanaan. Ne lapset, jotka vasta harjoittelevat kirjan lukemista, voivat osoittaa yksittäisiä kiinnostavia kuvia tekstistä välittämättä.
Eli jos lukeminen on lapsesta kivaa, sitä todennäköisesti halutaan tehdä uudelleen. Siispä aikuinen mukaan hassuttelemaan, ihmettelemään, laulamaan ja ääntelemään.
Lapsi oppii todennäköisesti enemmän, kun hän pysyy kiinnostuneena. Aikuinen voi auttaa yhdistämällä kirjan lapsen elämään ja sen tapahtumiin. Pienempien lasten kohdalla tämä voisi tarkoittaa sitä, että kirjan esineitä ja kuvia etsitään myös omasta talosta tai elämästä. Kun kirjassa näkyy pallo, kysytään ”missä sinun pallo on?” tai ”onko sinulla palloa?”. Isompien lasten kohdalla tarinoista voi löytyä yhtäläisyyksiä omakohtaisiin kokemuksiin. ”Muistatko kun me kävimme lääkärissä? Onko sinullakin pikkusisko? Onko sinua koskaan harmittanut jokin asia?”
Lapsi jaksaa yrittää ja oppia erehdyksen ja oivalluksen kautta, kun keskustelu pidetään positiivisena.
Eli kun kirja koskettaa lapsen elämää, se voi olla todella mieluinen. Usein tämä toteutuu helposti aikuisen esittäessä erilaisia kysymyksiä kirjasta.
Lapsi jaksaa yrittää ja oppia erehdyksen ja oivalluksen kautta, kun keskustelu pidetään positiivisena. Esimerkiksi tilanne, jossa lukiessa kysytään missä on pallo ja lapsi näyttää aurinkoa. Jos aikuinen vastaa lyhyesti ”ei”, voi keskustelu loppua siihen. Positiivisen ilmauksen kautta tilanne voisi mennä esimerkiksi niin, että aikuinen toteaa ”Se on aurinko. Ihan totta se näyttää vähän pallolta. Se on myös pyöreä ihan niin kuin tämä pallo täällä”.
Kuinka pienenä kirjojen lukeminen sitten kannattaisi aloittaa? 8 kuukauden ikäisen vauvan kanssa lukemisesta on jo merkittäviä hyötyjä varhaisessa kielen ja puheen kehityksessä. Tätä nuorempien kohdalla ei ole huomattu yhtä suuria etuja, mutta jos vauvaa kiinnostaa jo nuorempana, eikun lukemaan! Se paljonko lapsen kanssa luetaan, on suhteessa lapsen myöhempiin kielellisiin taitoihin ja kouluvalmiuksiin.
Eli mitä enemmän lapsen kanssa luetaan, sen parempi!
Vinkkejä lukemiseen:
OSOITA ja NIMEÄ. Ja lapsen sanavarasto kasvaa!
TAUOTA. Kun aikuinen pitää tahallisen tauon lukemisessa, lapsi usein täyttää hiljaisuuden jollain. Joko pyytämällä lisää tai jopa jatkamalla tarinaa.
LAAJENNA. Jos lapsi nimeää sanan (lintu) aukeamalta, aikuinen voi muodostaa siitä lauseen (juu, lintu lentää).
ESITÄ KYSYMYKSIÄ. Kuka/missä -kysymykset tulevat luonnostaan pienimpien lukijoiden kanssa. Isompien lasten kohdalla kannattaa muistaa pohtimista herättelevät miksi-kysymykset.
KOMMENTOI. Kirjan lukemisesta tulee rennompi tilanne, jos ei aina orjallisesti edetä tekstin mukaan. Välillä aikuinen voi kertoa omia ajatuksiaan; ”Oho, lapsi kiipeää tuossa korkealle. Äitiä vähän jännittää”.
ILO! Kiva hetki kirjan parissa on paras vinkki kaikista.
Siispä LUKEMAAN! Meillä tällä hetkellä yhtenä suosikkina Pikku-Eetun Päästä varpaisiin (Vaukirja). Mitä suosikkikirjoja teillä on?
Lähteitä:
Dickinson, D. K., Griffith, J. A., Michnick Golinkoff, R., & Hirsh-Pasek, K. (2012). How Reading Books Fosters Language Development around the World. Child Development Research, vol. 2012. Saatavissa: http://www.hindawi.com/journals/cdr/2012/602807/cta/
Raikes, H., Luze, G., Brooks-Gunn J. et al., “Mother-child bookreading in low-income families: correlates and out- comes during the first three years of life,” Child Development, vol. 77, no. 4, pp. 924–953, 2006.
Trivette, C.M., Dunst, C.J., & Gorman, E. (2010). Effects of Parent-Mediated Joint Book Reading on the Early Language Development of Toddlers and Preschoolers. CELLReviews, 3(2), 1-15.
Kuin ihme olisi tapahtunut ja aurinkoista keliä riittää jo näin toukokuussa. Monet lasten kanssa työskentelevät haaveilevat ulkotyöstä näihin aikoihin. Itse ainakin kadehdin päiväkodin työntekijöitä, jotka pääsevät ulos aurinkoon! (Sadekelillä en kyllä ole enää niin kateellinen heille! 🙂 ) Onneksi monia (puheterapia-) harjoituksia voi toteuttaa myös ulkona. Tällä kertaa keräsin ideoita, joissa katuliituja voi hyödyntää oppimisessa. Suomessa näitä aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä ei ole määrällä pilattu, joten on ollut kiire saada tämä blogipostaus ulos! Toivokaamme siis, että ehditään vielä tänä kesänä hyödyntämään näitä leikkejä.
Värihyppely
Piirretään ja väritetään erivärisiä ympyröitä liiduilla maahan. Lapsen tehtävä on kuunnella mikä väri sanotaan ja juosta oikeaan ympyrään. Tehtävä toimii myös toisinpäin ja pääsee aikuinenkin liikkumaan.
Oma idea tehtävän laajentamisesta: ympyrässä voisi keksiä värin mukaisia asioita ja piirtää ne ympyrän viereen. Täällä oli myös versio, jossa värillisistä ympyröistä muodostettiin reittejä seurattavaksi. Hyvää hahmottamisen harjoittelua!
Numeroiden tunnistaminen
Piirretään eri numeroita esim. 1-20 (tai vain 10 asti) liiduilla maahan. Lapsen tehtävä on hypätä sanotun numeron päälle. Vielä helpompi versio on tietenkin se, että lapsi hyppää ensin ja aikuinen vain nimeää numeroita. Eri värien käyttö voi auttaa, jos lapsi ei vielä tunnista kaikkia numeroita, esim. ”Kahdeksan on punainen numero, se on ykkösen vieressä” (ja saadaan hienosti laajennettua tehtävää käsitteisiin ja ohjeen ymmärtämiseen). Vanhempien lasten kanssa voisi hyödyntää tätä vaikka plus- ja miinuslaskujen harjoittelussa: ”Mitä on 6-4? Hyppää vastaukseen!” Lapset voivat pelata tätä myös keskenään ilman aikuista, kun otetaan peliin 2 noppaa ja vähennetään tai lasketaan yhteen noppien luvut ja hypätään vastaukseen.
Huomaatte varmaan, että tällä hyppelyidealla on hurja määrä variaatiomahdollisuuksia, esimerkiksi alkuäänteet tai muodot! Myös kuulomuistin tai ohjeiden ymmärtämisen treenaaminen onnistuu isompien lasten kanssa, kun aikuinen kertoo vaikkapa kolme muotoa, joiden päälle hypätään ja kolme kirjainta, jotka kirjoitetaan. ”Hyppää ensin neliön, kolmion ja ympyrän päälle. Kirjoita sitten numerot 3, 6, 2.”
Heitä sana
Jos ei hyppely tunnu omalta, niin yllä olevat ideat toimivat myös heittoleikkeinä. Esimerkiksi heitetty hernepussi osoittaa kirjoitetun sanan, jolle keksitään riimipari tai muodostetaan lause käyttäen sanaa.
Liitulautapeli
Piirretään katuun pelialusta, jossa lapsi toimii pelinappulana. Otetaan mukaan vielä iso noppa tai spinneri kertomaan kuinka monta askelta edetään. Pelialustaan saisi helposti piirrettyä kirjaimet tai muodot harjoittelua varten. Liikkuvana terapeuttina mieleeni tuli myös ennalta valmistetut tehtävät, esimerkiksi laminoidut A4:t, joissa olisi yksilölliset äänneharjoitussanat tai vaikka riimiparilorut, jotka pitäisi ratkaista.
Täältä blogista löytyi pelialustalle vaihtoehto; piirretäänkin sokkelo, jonka läpi pitää kävellä tai ajaa vaikkapa pyörällä. Tämä vaatii hahmottamisen taitoja niin piirtäjältä kuin ratkaisijaltakin!
Ruutuhyppely 2.0
Uusi versio ruutuhyppelystä, johon laitetaankin ohjeet matkan varrelle, esimerkiksi ”pyöri 3 kertaa” tai ”hypi pienimmästä tähdestä suurimpaan”. Eli toisin sanoen liiduilla toteutettu tehtävärata.
Aarteenetsintä
Mielestäni tämä idea oli yksinkertaisuudessaan innostava tapa harjoittaa kielellistä tietoisuutta. Liiduilla käydään kirjoittamassa ulkoesineisiin niihin liittyvä sana esim. hiekkalaatikkoon kirjoitetaan liidulla ”hiekkalaatikko”. Lapsen tehtävä on löytää kaikki piilotetut sanat ja omalla liidulla kirjoittaa sanan päälle ja harjoitella mallin mukaan kirjoittamista. Liikkuvalle terapeutille tämä idea voi olla alkuperäisenä hieman työläs toteuttaa, koska sanat pitäisi saada ”piilotettua” pihalle jo etukäteen ja vettä pitäisi olla siivoamiseen. Mietin, että tämä voisi toimia myös laminoiduilla sanoilla, jotka lapsi jäljentää pyyhittävällä kynällä mallin päälle. Helppo piilottaa ja helppo siivota!
Siivoamisesta vesileikki
Liiduista voi jäädä joidenkin mielestä sotku jälkeensä, joten harjoittelussa kannattaa hyödyntää myös vedellä siivoaminen! Vedellä voi kirjoittaa liitusanojen päälle tai maalata erilaisten liituviivojen päälle. Siivous tulee siinä samassa! Vedellä saa vaihtelua liituleikkeihin, kun esimerkiksi puiseen aitaan tai vaikkapa isoon kiveen voi piirtää liiduilla harjoiteltavia kirjaimia, numeroita tai mitä ikinä keksiikään. Lapsen tehtävä on suihkuttaa vedellä, vesipysyyllä tai suhikepullolla, pyydetty asia pois. Voisiko olla hauskempaa tapaa oppia?
Tiesittekö muuten, että liiduilla voi kirjoittaa myös trampoliinille? 🙂
Se on nyt vuosi kulunut siitä, kun julkaisin ensimmäisen blogipostauksen. En voi uskoa, että vuoden päivät on tullut jo bloggailtua, sillä tuntuu että vastahan sitä aloitettiin tämä kokeilu!
Ajattelin summata kuulumisia vuoden varrelta tämän puheterapeutin ja blogin näkökulmasta. Aina välillä pitää katsoa taaksepäin ja muistella, mitä on tullut tehtyä ja saatua aikaiseksi. (Usein itse muistan vain lähinnä ne tulevat tekemättömät hommat.)
Alkuvuoden aikana olin täynnä virtaa ja pohdin tuttuun tapaan monia omaan työhön liittyviä kysymyksiä sekä kehittelin ideoita sohvalla, kunnes sohvan toisesta päästä kuului ehdotus: ”kirjoittaisit blogia”. Siitä se ajatus sitten lähti! Kevättalvi oli koulutusten aikaa. Pääsin jakamaan tietoa ihanan ihmeellisestä tablettien maailmasta lähes viikottain ja iPadin lisäksi tutustuin myös Androidien tarjontaan. Tästä intoutuneena syntyikin blogin tämän hetken suosituin postaus iPad vinkkejä päivittäiseen käyttöön ja sen pikkusisko osa 2 nousi toiseksi suostuimmaksi. Voidaanko tästä päätellä, että tabletti kuntoutuksessa ja opetuksessa on nyt kova juttu ja siihen on muitakin hurahtaneita kuin vain minä? 🙂
Isoin kiitos kuuluu teille lukijoille!
Vuosi 2015 oli minulla selkeästi myös etäkuntoutuksen vuosi. Sen parissa on vietetty aikaa opetellen, esitellen, kokeillen, kouluttaen ja tutkimustyötä tehden! Opettelin etäpuheterapian pitämistä ja sen käytäntöjä, kuten sähköisten materiaalien hyödyntämistä tietokoneen välityksellä. Etsin itsestäni opiskeluaikaisen tutkijan ja luin lähes 100(!) tutkimusartikkelia etäkuntoutukseen liittyen. Innostuessani aiheesta kokoajan enemmän olen onneksi pääsyt jakamaan tietoa etäkuntoutuksesta ja osallistumaan mm. Etäkuntoutuksen seminaarin järjestämiseen.
Olen toki tehnyt puheterapeuttina myös asiakastyötä, joka on vaatinut kaiken muun ohella jonkin verran aikataulutetriksen pelaamista ja kalenterin järjestämistä. Pohjana on toiminut hyvin järjestetty liikkuva toimisto. PRT-menetelmä on ollut konkreettisesti kokeilussa ja olen ollut positiivisesti yllättynyt sen tuomista edistysaskelista autististen asiakkaideni kommunikoinnissa. Ei voi kun ihmetellä kuinka yksinkertaisin keinoin voi saada tuloksia! Kiireissäni olen hyödyntänyt muiden loistavia kuntoutus- ja oppimisideoita Pinterestistä, sekä vähemmän esivalmistelua kaipaavia materiaali-ideoita, kuten pahvilaatikkoleikkejä, kesätehtäviä ulkoilmassa, unohtamatta loistavan Skitch-sovelluksen hyödyntämistä.
Puhetta terapeutista heijastaa aika hyvin siis minun kulunutta työvuotta ja sitä on ollut ilo kirjoittaa. Voitteko kuvitella, että kävijöitä blogissa on ollut jo lähes 25 000 vuoden aikana?! Näitä tilastoja tulee ihmeteltyä ja ihasteltua täällä blogin takahuoneessa, ja eihän näitä lukuja osaa pieni ihminen edes käsittää, wau!
Isoin kiitos kuuluu teille lukijoille, sillä ei tämä blogi pelkän kirjoittajan voimin toimi. Kiitos, että luette ja pidätte Puhetta Terapeutista -blogin hengissä!
Nyt suunta kohti jännittävää toista blogivuotta! Ajatuksia tulevia blogipostauksia varten pulppuaa mieleen jatkuvasti. Mainittakoot esimerkkinä tunnetaitojen harjoittelu, itsetehtyjen sähköisten materiaalien valmistaminen, tablettien käyttö- ja sovellusvinkit, aikuisten terapiamateriaalit ja vanhemmille suunnatut vinkkiosiot. Onko teidän mielestä näistä jokin erityisen ajankohtainen vai tuleeko mieleen muita blogipostaustoiveita?
Ah, aurinko! Kyllä vaan, olen nähnyt sen paistavan jo useampana päivänä. Innoistuin niin tästä valoilmiöstä, että jopa minut sai viikonloppuna puutarhahommiin siistimään takapihaa kevätkuosiin!
Tälle viikolle oli luvattu aurinkoisia ilmoja ympäri Suomen, joten maanantain häämöttäessä viikonlopun jäljiltä mieleeni nousi masentava ajatus: teen töitä sisällä enkä pääse auringosta juuri nauttimaan. Eipäs kun… voihan puheterapeuttikin tehdä töitä ulkona!
Itseasiassa sain kollegalta ajatuksen tähän kirjoitukseen, kun näin hänen ulos suunnittellun aarteenetsinnän. Tehtävässä piti löytää ulkoa jotain punaista, jotain vihreää, jotain terävää, jotain kovaa ja niin edelleen. Nimeämisharjoitusta, käsitteitä, adjektiiveja, ohjeen ymmärtämistä, kysymyssanoja ja vaikka mitä muuta.
Pienimuotoinen etsintä internetin ihmeelliseen maailmaan tuotti hienoja tehtäväideoita ja niiden johdannaisia oppimisesta ulkona. Tässä muutamia:
Esterata:
Esterata on helpompi järjestää ulkona kuin sisällä. Itselläni oli heti mielessä päiväkodin piha ja mitä mahdollisuuksia se tarjoaisi (valokuva paikasta etukäteen voi auttaa suunnittelussa).
Esteradan ohjeet voi kertoa suullisesti tai rata voi kulkea pihalla vaikka talouspaperin paloja pitkin esteeltä toiselle. ”Kulje hiekkalaatikolta keinulle hyppien”, ”Ryömi keinun alta”, ”Kävele takaperin liukumäen luokse”, ”Kiipeä rappuset ylös ja laske liukumäki alas”, ”Hyppää 3 kepin yli”, ”Kuljeta lusikalla jotain K-kirjaimella alkavaa aidan viereen”, ”Kulje tasapainoillen hyppynarua pitkin” tai ”Juokse lähtöviivalle”. Huomaatteko kuinka paljon harjoitusta tulee esimerkiksi toimintasanojen harjoitteluun?! Huippua! Esteradasta voisi piirtää kartan (ennen tai jälkeen), johon saa numeroitua järjestyksen. Samalla tulee harjoiteltua muun muassa ensin-sitten ajattelua, kerrontaa, muistia ja ymmärtämistä.
Vaihtoehtoisesti jokaisella esteellä voisi olla rasti, jolloin pitäisi tehdä jokin tehtävä (mikä ikinä onkaan lapsen puheterapian tavoitteena), että saa uuden ohjeen. Lukitaitoisille ohjeet voisivat olla kirjoitettuna ja pienemmille kuva seuraavasta esteestä voisi auttaa ymmärtämistä ja siirtymistä.
Lukumäärät ja sanavarasto:
Harjoitellaan ulkona laskemista ja asioiden nimeämistä: ”Kuinka monta keinua näet? Kuinka monta puuta? Kuinka monta autoa?”
Suun motoriikka:
Saippuakuplien puhaltaminen, erityisesti JÄTTIkuplien puhaltaminen, sopii ulos. Myös esimerkiksi pillillä veteen puhaltaminen soveltuu ulos paljon paremmin kuin sisälle – ei tarvitse roiskumisista huolia!
Aistit käyttöön:
Hyödynnetään kaikki aistit oppimisessa ja koska kyse on puheterapiasta puetaan ne sanoiksi: ”Mitä näet?, Mitä kuulet?, Mitä tunnet?”
Aarrejahti:
Kerätään mielenkiintoisia asioita ulkoa, nimetään ja keskustellaan niistä: ”Miksi valinta osui tähän? Millainen se on? Mistä löysit sen? ” Etukäteen voi halutessaan tehdä kuvallisen tai kirjoitetun ”muistilistan” asioista, joita etsitään ja ruksia pois sitä mukaan kun löydetään.
Heittoleikit:
Hiekkalaatikon reunalle tai vaikka pihan aitaan tehtäviä riviin ja pallolla tai hernepussilla tähtäämään. Tehdään ”osuttu” tehtävä. Jos ei löydy mitään heitettävää käden ulottuvilta, lapsi voi sormella ”ampua” tai ”taikoa” haluamansa sanan alas. Lapsi joko nimeää sanan tai alkuäänteen, tai vaikka kuvailee arvoituksena minkä aikuinen hakee. Saadaan me aikuisetkin vähän liikettä!
Tarkka kuuntelu:
Harjoitellaan tarkkaa kuuntelua ratkoen arvoituksia: ”Minä näen jotain virheää ja pyöreää, arvaatko mikä se on?”
Kielellinen tietoisuus:
Riimien keksiminen ulkona näkyvistä asioista: ”Näetkö jotain, mikä kuulostaa samalta kuin peppi?”. Alkuäänteiden mukaan voi tehdä salapoliisileikin: ”Etsi jotain, mikä alkaa A:lla.” Helpompi vaihtoehto on etsiä asioita alkutavujen mukaan: ”Mikä alkaa ai-..?”
Yhteenkuuluvat asiat ja miksi -kysymykset:
Keksitään vuorotellen asioita, mitkä kuuluvat yhteen. Tehdään nimetyistä asioista ketju, esimerkiksi hiekka ja ämpäri kuuluvat yhteen, koska ämpäriin voi laittaa hiekkaa. Seuraavaksi ämpäri ja … (vesi? lapio? kivet? hattu?) Mikä vaan käy, jos osaa vastata miksi ne kuuluvat yhteen.
Artikulaatio:
Aloittelin salapoliisileikkiä varten listaa eri alkuäänteellä alkavista sanoista, joita löytyisi ulkoa. Jostain syystä keksin hurjan määrän /k/:lla alkavia sanoja. Olisiko syynä ollut se, että kyseisessä päiväkodissa asiakkaani harjoittelee /k/-äännettä? Olisihan se ihanaa harjoitella hankalaa äännettä luonnollisessa tilanteessa: ”etsi kivi, kukka, katto, käpy, keppi, köysi, keinu..” ja niin edelleen. Lauseharjoitteluun päästään heti, kun terapeutti vaikka piirtää löydetyt asiat ohjeen mukaan: ”Piirrä keltainen kukka”.
Käsitteet:
Ulkona voi harjoitella visuaalista hahmottamista ja esimerkiksi käsitteitä samanlainen/erilainen. Tarvitaan valokuvia, joista osa on tutusta pihasta otettuja ja osa taas muualta. Mietitään yhdessä onko kuvassa oleva liukumäki samanlainen kuin pihalla oleva? Entäpä ovatko pilvet taivaalla samanlaiset vai erilaiset kuin valokuvassa?
Myös vastakohdille ulkona on otolliset harjoitteluolosuhteet: ”Löydätkö jotain, mikä on pieni?”, ”Mikä EI ole pieni, on…”, ”Löydätkö jotain, mikä on auki?”, ”Mikä EI ole auki, on …”
