Skip to main content

Skitch: muuta kuva peliksi

Lupasin teille muutamia viikkoja sitten kertoa, miten iPadillä saa hyödynnettyä sähköisiä materiaaleja tulostamatta. Vastaus on Skitch. Nyt loppui se loputon tulostaminen, laminointi ja leikkaaminen! Jihuu!

Skitch on ilmainen sovellus, jonka avulla kuvaan voi lisätä merkintöjä: nuolia, tekstiä, viivoja, värejä, laatikoita, tarroja ja niin edelleen. Taustakuvina voi käyttää valmiiksi otettuja kuvia kameran rullalta, ottaa valokuvan sillä hetkellä, etsiä netistä kuvan, käyttää kuvakaappauksia sovelluksista ja kartoista, avata PDF:n tai aloittaa aivan alusta tyhjällä pohjalla. Eikä pidä unohtaa skannaamisen mahdollisuutta, jolloin perinteiset paperitehtävät muuttuvat sähköisiksi.

Skitchin parhaita puolia on ehdottomasti sen helppokäyttöisyys: toisesta reunasta valitaan työkalu ja toisesta reunasta väri. Edellisen merkinnän voi peruuttaa kätevästi yläpalkin nuolinäppäimellä. Minkä tahansa merkinnän poistaminen ja siirtäminen onnistuu sitä koskettamalla (alareunaan ilmestyy Poista-nappi).

Puheterapiassa lasten kanssa huomaan, että minulla on usein olemassa hyvät kuvat kielellisen tavoitteen harjoitteluun esim. sijaintikäsitteet, mutta sitten pitäisi vielä keksiä jotain motivoivaa niillä tehtäväksi. Skitch ratkaisee tämän haasteen, sillä kuvat voi laittaa taustalle ja lapsi pääsee tekemään niihin merkintöjä iPadin ruudulla. Motivaatio on oppimisen perusta!

Ympyröi se, millä voi piirtää?
Auditiivinen päättely: ”Ympyröi se, millä voi piirtää”. Tai ”mistä asiasta sinä pidät?”
Mikä ei kuulu joukkoon?
Hahmottaminen: ”Mikä ei kuulu joukkoon?”

Eniten olen nähnyt Skitchiä käytettävän asioiden nimeämiseen (labeling). Kouluissa Skitchiä tunnutaan käyttävän oppimisen tukena esimerkiksi nimeämällä kasvin osat tai kirjoittamalla karttaan maiden nimet. Tämä on täysin käyttökelpoinen tapa myös puheterapeutin näkökulmasta; minä vain vaihtaisin aihealueen (”nimeä huoneen esineet” tai ”kirjoita mitä näet paloasemalla”). Myös asioiden kuvailemiseen ja assosiointiin sovellus käy mainiosti: ”mitä sinulle tulee mieleen Salama McQueenistä?” Kirjoittamisen harjoittelussa Skitchiä voi käyttää alkeista lähtien. Jos asiakkaalla ei vielä onnistu kokonaiset sanat, niin entäpäs alkuäänteen miettiminen?

Tekstin lisääminen kuviin. Kuvat voi valita lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan
Tekstin lisääminen kuviin. Kuvat voi valita lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan
"Mitkä kuuluvat yhteen?"
”Mitkä kuuluvat yhteen?”

Papunetin sivuilta saa ladattua kuvia aihepiireittäin iPadille. Avaa esimerkiksi kuva vaatteista ja numeroi ne siinä järjestyksessä, missä ne puetaan päälle uloslähtiessä.

Papunetin kuvilla vaatteet järjestykseen
Papunetin kuvilla vaatteet järjestykseen

Minulla on asiakkaina pääasiassa lapsia, mutta ihan yhtä hyvin Skitchiä voisi käyttää aikuisten kanssa. Esimerkiksi afasiaterapiassa lukemista voidaan harjoitella Selkouutisten avulla. Tehtävänä voi olla vaikeiden sanojen yliviivaaminen tai asiasanojen löytäminen. Netistä löytyviä sanasokkeloita voi ratkaista ruudulla ja ristikosta voi ottaa kuvan ja kirjoittaa sanat paikoilleen iPadillä, jos kynän käyttö on hankalaa.

"Merkitse asiasanat uutisesta"
”Merkitse asiasanat uutisesta”

Taustalle voi ottaa kuvan myös jostain hyvästä, perinteisestä materiaalista (”mikä kuvassa hassusti”, ”etsi erot kuvista”) ja merkitä ne Skitchin omilla tarroilla tai leimoilla. Lisäksi, jos joskus tarvitsee peittää tiedostosta tai kuvasta nimiä tai kasvoja, niin Skitchistä löytyy myös pikselöinti-työkalu.

Ja sitten idea ihan toisesta vinkkelistä: Skitchillä on todella helppo tehdä vaiheittaisia ohjeita nuolineen, esimerkiksi vinkkejä iPadin käyttöön 🙂

Valmiit kuvat merkintöineen voi tulostaa, jakaa sosiaalisessa mediassa, lähettää sähköpostitse tai tallentaa omiin valokuviin. (Jos haluat jatkaa muokkaamista myöhemmin, kannattaa harkita Evernote-tilin hankkimista. Skitch kuuluu siis Evernote-tuoteperheeseen ja toimii sen kanssa yhteen)

Jos jokin asia jäi vielä Skitch-sovelluksessa askarruttamaan, niin täältä löytyy englanninkieliset käyttöohjeet.

Skitch löytyy App Storesta, Google Playsta sekä Windows Storesta ilmaiseksi.

Skitch it up!

*EDIT 21.3.15: Kävi testaillessa ilmi, että jos haluaa tehdä PDF-tiedostoon merkintöjä Skitchin kautta, pitää ostaa lisäosa Skitch PDF Markup (in-app purchase) hintaan 1,99€ tai olla Evernote Premium -tili (4,99€). Olin ovelana kiertänyt tämän pulman huomaamattani ottamalla screenshotin PDF:n sivusta, jolloin muokattavana olikin kuva.

Johanna Naamanka

Etäkuntoutuksesta, tableteista ja oman työnsä kehittämisestä kiinnostunut puheterapeutti ja PRT-ohjaaja, jonka päässä pyörii ajatuksia ja ideoita yli omien tarpeiden.

4 thoughts to “Skitch: muuta kuva peliksi”

  1. Paluuviite: Appsit | Pearltrees

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *