Puhetta terapeutista suosittelee: Tunnesovellukset

Vihdoin viimein taas iPad-juttuja blogissa! Pakko myöntää, että tämä postaus on ollut työn alla useampia kuukausia. Viime aikoina vaan on käynyt niin, että elämä haittaa työntekoa ja siihen liittyviä harrastuksia! 😀

Sovellussuositukset liittyvät tällä kertaa tunnetaitoihin ja vähän sivutaan myös sosiaalisia taitoja. Näitä sovelluksia on auttamatta liian vähän. Huomasin etsiessäni, että englanniksi olisi vielä muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta nyt tällä kertaa mainitut toimivat mielestäni parhaiten suomenkielisessä ympäristössä. Mukana jälleen vinkki-osio vanhemmille (ja miksei myös ammattilaisille).

Kikattavan Kakkiaisen Naamaralli

Gigglebug Entertainment: iOS 2,99e

Ihana kikattava kakkiainen vie tässä sovelluksessa ilmeiden maailmaan. Pelissä matkitaan hahmojen ilmeitä ja napataan kuva pelaajan kasvoista. Mitä lähemmäs ilme osui, sitä enemmän saa pisteitä. Peli on hauska ja sen ohessa voi helposti jutella myös tunteista. Hienoa on, että ohjeet ovat suomeksi!

Vinkkejä vanhemmille

Mieti lapsen kanssa tunnesanoja pelin yhteydessä. Mikä tunne tämä voisi olla? Miltä näyttää yllättynyt ilme? Miten sinä teet vihaisen ilmeen?

Peppy Pals Farm

Peppy Pals AB: iOs/Android 3,99/4,59 (ilmainen lite-versio)

Sovellus on suunniteltu sosiaalisten taitojen ja tunteiden harjoitteluun. Peli on täysin kieliriippumaton, koska tarkoitus on keskittyä ilmeisiin, eleisiin, kehonkieleen ja ympäristön vihjeisiin. Sovellus koostuu pienistä ”tarinoista”, joissa on jokin tehtävä – useimmiten autetaan kaveria. Helpoimmissa tehtävissä esimerkiksi yhdistetään sama tunnekuva piirrettyyn tunteeseen, ja vaikeimmassa päässä ratkaistaan ongelmia (Hevonen söi omenan, jonka pöllö olisi halunnut. Mitä sitten?). Tästä sovelluksesta hyötyvät varmasti kaikki eritasoiset tunnetaitojen harjoittelijat!

(Hox myös muut Peppy Pals -sarjan pelit!)

Vinkkejä vanhemmille

Keskustele pelin tilanteista lapsen kanssa. Onko lapselle koskaan sattunut vastaavaa? Missä tilanteessa olet ollut surullinen? Mitä silloin voisi tehdä? Mikä tekee sinut iloiseksi? Mikä ilme tulee kasvoille iloisena?

Avokiddo Emotions

AVOKKIDO: iOS/Android 2,99/2,99e

Tämä on sovellus, jossa eläimiä puetaan erilaisiin asusteisiin ja annetaan heille mitä kummallisempia tavaroita. Eläimet ilmeilevät ja ääntelevät sen mukaan pitävätkö ne pelaajan valitsemista asusteista. Hauska leikkisovellus tunnetaitojen alkumetreille.

Vinkkejä vanhemmille

Harjoittele haluan/en halua -ilmauksia pelin avulla. Kun eläin ilmeilee kielteisesti, sanallistetaan tilanne ”kirahvi ei halua hattua”. Vastaavasti eläimen tykätessä asuvalinnasta, muodostetaan lause ”seepra haluaa hatun”.

iLearn with Poko: Emotions, Feelings and Colors

Tribal Nova: iOS 2,99e (ilmainen lite-versio)

Sovellus koostuu videopätkistä, joista tunnistetaan tunteita. Tätä voi käyttää suomenkielisten lasten visuaalisena materiaalina, sillä videot ovat englanniksi. Ne toimivat myös ilman ääntä, jos aikuinen kertoo tarinan ja tunnevaihtoehdot suomeksi. Pelissä on lisäksi värien opetteluosuus hieman irrallisena. Tarkoituksena on värittää kuva mallikuvan mukaisesti, mutta värejä pitää osata sekoittaa (esim. vaaleanpunainen väri muodostuu punaisesta ja valkoisesta).

Vinkkejä vanhemmille

Harjoittele tunteiden syy-seuraus -suhteita vastaamalla miksi-kysymykseen. Eli videon tilanne täydennetään lauseeseen ”Poika on _______, koska ________”. Esimerkiksi ”poika on ylpeä, koska osasi kiivetä korkealle.”

Tänne loppuun lisäsin vielä muutaman yksilölliseksi muokattavissa olevan sovelluksen. En osannut valita näistä lempparia, joten nyt tulee bonuksena yksi ylimääräinen sovellus esittelyyn!

Touch and Learn Emotions

Innovative Mobile Apps: iOS 1,99e

Touch And Learn sovellus sisältää aitoja tunnevalokuvia. Ruudulle ilmestyy 4 valokuvaa ja toimintaohje, jonka mukaan valitaan oikea kuva, esimerkiksi ”kuka on väsynyt?” Toimintaohje on englanniksi, mutta asetuksista voi valita ettei sovellus lue sitä ääneen. Näin aikuinen voi kääntää kirjoitetun ohjeen suomeksi. Tämä sovellus taipuu moneen, sillä se muokattavissa omiin tarpeisiin sopivaksi. Asetuksista pääsee valitsemaan harjoiteltavat käsitteet, sanaluokan, äänet jne.

(Hox, soveltuu myös moneen muuhun harjoitukseen, sillä asetuksista voi valita esimerkiksi valokuvista vain verbit, jolloin se soveltuu hyvin toimintasanojen harjoitteluun!)

Vinkkejä vanhemmille

Yhdestä kuvasta voi tulla mieleen useampi tunnesana. Katsokaa yhdessä kuvaa ja kumpikin kertoo oman mielipiteensä; onko kuvassa poika väsynyt vai surullinen? Onko tyttö yllättynyt vai iloinen?

ABA Flash Cards & Games -emotions

Innovative Mobile Apps: iOS 0,99e

Tämä sovellus on teoriassa digitaalinen tunnekuvapakka oikeilla valokuvilla. Kuvan lisäksi saatavilla on teksti ja nauhoitettu puhe. Sovelluksen asetusten ansiosta se on monipuolinen väline tunteiden harjoitteluun! Sovelluksesta on mahdollista tehdä täysin suomenkielinen, mikäli jaksaa nähdä hieman vaivaa. Jokaisen kuvan kohdalla on mahdollista kirjoittaa ja nauhoittaa kuvaa vastaava sana. Myös omia kuvia voi lisätä. Tunteita pääsee harjoittelemaan sovelluksen omissa korttipeleissä, esimerkiksi valitse kuulemasi kuva tai perinteisen muistipelin muodossa.

Vinkkejä vanhemmille

Lisätkää joukkoon muutama lapsen valokuva, jolloin kuvapakkaa selatessa mukana on jännitysmomentti siitä tuleeko sieltä oma kuva!


Mitä tunnesovelluksia te käytätte?

Johanna Naamanka

Tableteista ja oman työnsä kehittämisestä kiinnostunut puheterapeutti ja PRT-ohjaaja, jonka päässä pyörii ajatuksia ja ideoita yli omien tarpeiden.

3 thoughts on “Puhetta terapeutista suosittelee: Tunnesovellukset

  1. Moi! Kivan kavalkadin eri appeja oot kerännyt. Ne kaikki taitavat perustua visuaalisuuteen ja kuvien herättämiin tunteisiin?

    Itse oon ährännyt parikymmentä vuotta tunteiden nimeämisen kanssa. Yhtenä tuotoksena putkahti viime viikolla nettiin elävästi kuvitettu ”Miehen tunnesanasto”. Siinä tunnemaailma on aidattu 122 osaan. Jokaiseen karsinaan keräsin puhekielisiä tunneilmaisuja sekä tunnesynonyymeja. Yumpu-alustalle rakennettu tunnekooste toimii tabletillakin ja siinä on paljon klikattavaa. http://tunnesanasto.wordpress.com

    Puheterapeuttina sinulle voisi olla iloa sanaluetteloista vaikkapa siten, että yrittäisitte yhdessä asiakkaan kanssa keksiä mahdollisimman paljon tapoja kertoa niistä tunteista. Joitain tuossa sanastossa mainituista ilmaisuista voisi antaa syötiksi.

    Miltäs kuulostaa?

    1. Hei, mukava kuulla jos sovellusvinkeistä on jotain iloa muillekin! Lasten kanssa työskennellessä tuo visuaalisuus on aika vahvana osana ja usein harjoittelun kohteena on pelkästään muutamat perustunnesanat. Toki vaikkapa koululaisten ja aikuisten kanssa harjoitteluun kaivataan monipuolisuutta, joten hienoa kuulla että tällainen tunnesanasto on olemassa. Vieläpä suomeksi! 🙂 Pitää tutustua tuohon tabletin avulla vielä tarkemmin! Kiitos vinkistä 🙂

  2. Kiitos hienoista tunnesovellusvinkeistä! Kielenkehitys ja sosioemotionaalinen kehitys ovat toisiinsa kytköksissä monin tavoin ja puheterapeutille tulee hyvin usein vastaan lapsia, joilla on pulmia niissä molemmissa.

    Suomeksikin harjoituksia on ilmaiseksi jo saatavilla. Olemme moniammatillisessa työryhmässä kehittäneet sosiaalisia ja tunnetaitoja harjoittavan Tunne-etsivät-pelin. Se on Opetushallituksen tuottama ja mukavasti sekä puheterapeuttien, muiden terapeuttien että mm. päiväkotien ja koulujen käytössä. Käyttäjämäärä kasvaa koko ajan. Asiasta on kirjoitettu mm. Puheterapeutti-lehdessä 4/2015 ja Lastentarha-lehdessä toukokuussa 2016.

    Tunne-etsivät-pelin löytää helposti nimellä googlaamalla, mutta myös suoraan osoitteesta:
    http://emo.oph.oodles.fi/
    23 lyhyempää ns. toimistotehtävää löytyvät myös pikavalikosta:
    http://emo.oph.oodles.fi/minipelit.html
    Tarinatuubi eli sarjakuvakone, jonka avulla lapsi voi (mahdollisesti aikuisen avustuksella) luoda pelin hahmojen ja tavaroiden avulla omia sarjakuviaan
    http://tarinatuubi.oodles.fi/

    Pelissä on tunteiden tunnistus- ja muistiharjoituksia (kasvoilta ja puheesta), tunnesanastoharjoituksia ja sosiaalisten ristiriitatilanteiden ratkaisuharjoituksia. Se toimii PC:ssä, Mac-koneissa ja tableteilla, tarkemmat selainversiovaatimukset löytyvät pelin ohjenappulan alta toimistonäkymäsivun ylälaidasta. Siellä on myös ohjeita aikuiselle, miten pelin teemoja voi laajentaa lapsen arkeen. Peli sopii myös lukutaidottomille, sillä kaikki puhekuplien tekstit voi myös kuunnella puhuttuina.

    Seurantatutkimuksessamme olemme todenneet, että kahden kuukauden pelaamisjakson jälkeen (vähintään noin tunti viikossa) lapset, joilla on ADHD, Aspergerin oireyhtymä tai kielenkehityksen erityisvaikeus, edistyivät tilastollisesti merkitsevästi mm. tunteiden tunnistuskyvyssä.
    http://www.kela.fi/documents/10180/2770407/Huttunen_Tunne_etsivat.pdf/c7447fbf-9399-4e1f-8d76-e9895264e3ac

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *