Onko vauvan lusikalla väliä?

Soseiden aloittaminen on ihana kohokohta vauvan elämässä. Pelkästään jo syöttötuoliin siirrossa vauvat kasvavat ihan silmissä. Sitten onkin aika sukeltaa uuteen ja ihmeelliseen ruoan maailmaan. Meillä on MiniTyyppi nyt jo konkari lusikkaruokailussa, ja meille on löytyneet lempparilusikat ja ruoat, mutta mistä pääsee alkuun? Vauvojen lusikoita on kaupoissa rivitolkulla. Onko lusikalla väliä? Miten vauvaa voi auttaa syömisen harjoittelussa?

Tässä postauksessa on tietoa eri lusikoista ja siitä, miksi toinen lusikka saattaa olla parempi kuin toinen. Lusikkaruokailun ei tarvitse olla niin justiinsa, ja jokainen tekee sen kuten omalle vauvalleen parhaaksi kokee. Kunhan syöminen on miellyttävää! Tarkoituksena tässä on hieman avata sitä, mitä tapahtuu vauvan suussa soseita aloittaessa. Lisäksi voi olla hyvä tietää, miten aikuinen voi auttaa ja tukea lasta jo vauvana aktivoimaan suun alueen lihaksia, joita tarvitsemme myöhemmin myös puheen tuottamiseen. Mutta ei oteta tätä liian vakavasti.

Lusikan muoto ja koko

Pienen vauvan suuhun mahtuu parhaiten (yllättäen!) pieni lusikka. Suun alueen monet lihakset hyötyvät, jos lusikka ei ole liian suuri ja lusikan pesä ei ole liian syvä. Eli ensilusikaksi mielellään kapea lusikka, jossa on matala pesä. Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa taitaa olla Savonia-sarjan lusikoita, eikö? Tai ainakin jokainen tietää tämän klassikon. Siinä on hyvä esimerkki vauvan lusikaksi. Ainoastaan hampaat voivat tähän metallilusikkaan kolahdella, joten alkuun voi suosia muovilusikkaa. Oikeanlaisella lusikalla syödessä vahvistuu huulten sulku lusikan ympärille. Liian leveän lusikan ympärille ei saa huulia suljettua.

Aikuisella vääränlaista lusikkaa voisi verrata ehkäpä jäätelökauhaan – eipä sitä oikein saa tyhjennettyä kerralla.

Miksi lusikan pesän syvyydellä on merkitystä? Lusikkaruokailussa vauva oppii imemismallin jälkeen uuden tavan syödä. Lusikasta ei ole tarkoitus imeä ruokaa samalla tavalla kuten maitoa pullosta tai rinnasta. Sen sijaan, toiveena on saada huulet ja kasvojen lihakset aktiiviseksi, eli vauvan ylähuuli nappaamaan ruoka lusikasta suuhun. Matalapesäinen lusikan avulla vauvan on helppo onnistua tässä. Syvästä lusikasta on vaikea saada ruokaa muuten kuin ”pyyhkäisemällä” se vauvan suuhun.

Aikuisella vääränlaista lusikkaa voisi verrata ehkäpä jäätelökauhaan – eipä sitä oikein saa tyhjennettyä kerralla. Ei mahdu suuhun ja on liian syvä tyhjennettäväksi.

Lusikan asento

On tavallista, että aloittaessa soseiden lusikointia, aikuiset ”pyyhkäisevät” lusikan vauvan ylähuuleen. Tämä on tehokas tapa saada ruokaa vauvan suuhun, mutta tällä tavalla vauvan ei tarvitse käyttää aktiivisesti huulten ja suun alueen lihaksia. Vauvan suun alueen lihaksisto saadaan mukaan, kun lusikka viedään vaakatasossa vauvan suuhun ja vedetään vaakatasossa myös pois. Tämä tapa mahdollistaa vauvan huulten sulkeutumisen ja pyöristymisen. Myöhemmin myös leuan lihakset pääsevät mukaan, kun vauva avaa ja sulkee suutaan.

Mihin huulten sulkua ja pyöristymistä tarvitaan? Lusikkaruokailussa vahvistuu huulten ja kasvojen lihakset, joita vauva tarvitsee jatkossa mm. syömiseen, juomiseen, nielemiseen ja estämään kuolaamista. Huulten sulkua tarvitaan esimerkiksi nieltäessä ja huulioäänteiden /m/ ja /p/ muodostamisessa. Huulten pyöristymistä tarvitaan mm. vokaaliäänteissä ja puhaltamisessa.

Kiire

Toisinaan me tehokkaat vanhemmat haluaisimme saada ruokailun hoidettua nopeasti ja siivosti alta pois. Liian suuret lusikalliset voivat kuitenkin olla todella vaikeita käsiteltäviä pienessä ja kokemattomassa suussa. Vauva tarvitsee myös aikaa, varsinkin aloittaessa, että oppii siirtämään ruoan kielellä taakse ja nielaisemaan sen. Aluksi kieli voikin työntää ruoan ulospäin ennen nielaisua. Tämä toimintamalli kuitenkin häviää tavallisesti ajan ja kiinteiden syömisen harjoittelun myötä.

Kieltäytyminen

Vauvan kieltäytyessä lusikkahommista kannattaa pitää taukoa ja kokeilla myöhemmin uudelleen. Vauvalle lusikka on uusi ja vieras esine, joten myös vauvan käteen voi antaa lusikan, jotta siihen pääsee itse rauhassa tutustumaan. Aloittaessa vauvan huulille voi vain koskettaa soselusikkaa kevyesti, jotta vauva tottuu soseen tuntumaan, hajuun ja ehkäpä makuunkin pikkuhiljaa.

Vinkit vauvan lusikkaruokailuun:

  • vauvan suuhun mahtuu parhaiten kapeahko lusikka
  • vauvan on mahdollista itse tyhjentää lusikka ylähuulellaan, kun lusikka on matalapesäinen (eli ei kovin syvä)
  • vauva pääsee käyttämään huulten ja suun alueen lihaksiaan, kun lusikka kulkee vaakatasossa suuhun ja pois 
  • vauvan ei tarvitse käyttää aktiivisesti huulten ja suun alueen lihaksiaan, jos lusikka ja ruoka “pyyhkäistään” ylöspäin vauvan ylähuuleen 

Muistetaan, että jos ei ole kyse erityislapsesta tai syömispulmista, niin tämä ei ole niin justiinsa! Jokainen löytäkööt itselleen ja vauvalleen sen lusikan, millä ruokailu sujuu hyvällä mielellä.

Lähteitä aiheesta:

Hänninen, A. & Karvinen, M. (2004). Pienten lasten syömisongelmat. Teoksessa Koistinen, P., Ruuskanen, S. & Surakka, T. (toim.) Lasten ja nuorten hoitotyön käsikirja. Helsinki: Tammi.

Koski, K. Syömisen kehityksen vaiheet 0-24kk -ongelmia ja ratkaisuja. Blogipostaus. https://katjakoski.fi/luento-syomisen-kehityksen-vaiheet-0-24-kk-ongelmia-ja-ratkaisuja/ Luettu 12/2020.

Raveikko, L. Vauva oppii syödessään suuntaitoja. Blogipostaus. https://aijalaitinen.com/2017/02/28/vauva-oppii-syodessaan-suuntaitoja-puheterapeutti-leena-raveikko/ Luettu 12/2020.

Van den Engel-Hoek, L, van Hulst, K, van Gerven, M., van Haaften, L. & de Groot, S. (2014). Development of oral motor behavior related to the skill assisted spoon feeding. Infant Behavior & Development, 37, 187-191. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24571957

Varhainen vuorovaikutus

Kevättä ja aurinkoa on ollut ilmassa pitkin Suomea. Usein kevät tarkoittaa asioiden lopettelemista, kuten lausuntoja ja menneen lukukauden tarkastelua. Puhetta terapeutista kuliseissa ollaan kuitenkin oltu ihan uuden äärellä, kun aikatauluista vastaa tällä hetkellä pääosin pieni 2kk ikäinen neiti. Vähemmän yllättäen tämä puheterapeutti on päätynyt pohtimaan varhaista vuorovaikutusta omassa arjessa. Miten pieni vauva on vuorovaikutuksessa? Mitä kommunikointitaitoja kehittyy jo vauva-aikana ja miten niitä voi tukea?

Varhainen vuorovaikutus luo pohjan kielen ja puheen kehitykselle. Vaikka sanoja lapsi alkaa tuottaa vasta noin vuoden ikäisenä, kehittyy kommunikointi jo syntymästä lähtien. Kaikki alkaa kuuntelemisesta – molemminpuolisesta kuuntelemisesta. Vauva kuuntelee ympäröiviä ääniä, erityisesti äidin sekä isän ääniä, jotka ovat tuttuja jo sikiöajalta. Vastaavasti vanhempi kuuntelee vauvan viestejä ja itkua; vauvan ensimmäistä kommunikointitapaa. Varhainen vuorovaikutus lähtee liikkeelle vauvan perustarpeista ja vanhemman hoivasta. Suurin osa varhaisesta kommunikkoinnista tapahtuu tiedostamatta ja aivan itsestään. Kun vauva itkee, aikuinen vastaa toimimalla. Esimerkiksi kun vauva itkee, niin aikuinen syöttää häntä, tai kun vauva itkee, aikuinen nostaa hänet syliin. Näin harjoitellaan ensimmäisiä syy-seuraus-suhteita ja tämän pohjalta muodostuu vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde.

Varhainen vuorovaikutus muodostuu monista asioista, kuten katsekontaktista, vuorottelusta, ääntelystä ja jaetusta tarkkaavaisuudesta.

Katsekontakti

Pientä vauvaa kiinnostavat erityisesti ihmiskasvot ja silmät. Evoluutio on siitä ovela, että imettäessä vauvan ja äidin silmien etäisyys on optimaalinen katsekontaktia ajatellen. Jo vastasyntynyt vauva voi ottaa katsekontaktin, mutta ensimmästen kuukausien aikana katsekontaktista tulee pidempi ja merkityksellisempi. Katsekontaktia käytetään varhaisessa kommunikoinnissa mm. tervehtimiseen, pyytämiseen ja vuorotteluun, ja myöhemmmässä vaiheessa myös suuntaamaan toisen huomiota (ks. myöhemmin jaettu tarkkaavaisuus).

Vuorottelu ja ääntely

Vuorottelun ja matkimisen kautta opitaan uusia taitoja läpi elämän ja niiden harjoittelu aloitetaan jo vauvana. Vuorottelu on sosiaalisen kommunikoinnin peruspilari; toinen on äänessä ja toinen kuuntelee. Sitten roolit vaihtuvat ja muodostuu keskustelu. Jo hyvin pienenä aletaan vuorotella ja matkia kommunikointikumppania. Vauva alkaa ääntelemään n. 8 viikon iässä ensimmäisiä äännähdyksiä. Vauva yrittää jo kommunikoida ääntelemällä kuten vanhempansa. Näihin yrityksiin vanhemmat usein reagoivat vastomaisesti vastaamalla, puhumalla tai matkimalla vauvaa. Vanhempi käyttäytyy ikään kuin vauvan viestit ja ääntelyt olisivat kommunikatiivisia. Esimerkiksi vauva toistelee ”mmm, mmm”, aikuinen odottaa ensin vuoroaan ja toistaa sitten ”mmm, mmm”. Vauva käy näin ensimmäiset ”keskustelunsa” ja oivaltaa vuorottelun rytmin. Uuden oppiminen mahdollistuu näissä keskusteluissa, kun tuttujen toistojen jälkeen aikuinen tarjoaa vuorollaan uuden äännähdyksen, kuten ”paa paa” ja vauva voi alkaa matkia aikuisen äännähtelyä ja oppia uutta.

Jaettu tarkkaavaisuus

Jaettulla tarkkaavaisuudella tarkoitetaan kykyä seurata toisen ihmisen katsetta, olla tietoinen toisesta ja jakaa yhteiset mielenkiinnonkohteet. Aikuinen aluksi ”ylitulkitsee” lapsen kiinnostuksen kohteita ja seuraa vauvan katsetta. Näin aikuinen pääsee mukaan vauvan kokemuksiin ja maailmaan yhdistämällä katseen ja puheen. ”Oliko siellä apina? Juu, se on apina”. Vauva tutustuu ympäristöönsä yhdessä aikuisen kanssa ja saa kokea sen yhdessä vanhemman kanssa. Syntyy jaettu kokemus. Vauva siis oppii miten jaetaan huomiota ja miten se tehdään katseen avulla. Varsinaisesti jaetun tarkkaavaisuuden taito kehittyy vauvalle vasta myöhemmin, niin että vauva alkaa omasta aloitteestaan tarkistaa, näyttää ja osoittaa toiselle omia mielenkiinnonkohteitaan katseen avulla.

Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen

Nämä kaikki vuorovaikutustaidot luovat pohjan kommunikoinnillle ja kielelliselle kehitykselle. Tästä syystä näitä taitoja harjoitellaan usein puheterapeutin kanssa. Esimerkiksi lasten kanssa, joilla on viivästynyt puheen ja kielen kehitys, matkiminen ja vuorottelu nousevat suureen rooliin. Kielen kehitystä tuetaan tällöin matkimalla, toistamalla ja vuorottelemalla tuttuja ja uusia sanoja, ääntelyitä ja usein myös tukiviittomia käyttämällä. Autismin kirjon asiakkaiden kanssa jaettu tarkkaavaisuus ja katsekontakti ovat aiheita, jotka ovat hyvin usein läsnä kuntoutuksessa. Jaetun tarkkaavaisuuden harjoittelun perusperiaate autismikuntoutuksessa on hyvinkin samanlainen kuin pienen vauvan kanssa. Aikuinen menee mukaan autistisen lapsen leikkiin ja osallistuu autistisen lapsen maailmaan ja mielenkiinnonkohteiden jakamiseen. Autistinen lapsi kun ei lähtökohtaisesti koe tarvetta jakamiseen, joten sitä tarvitsee harjoitella. ”Huomaatko kun minäkin olen mukana tässä sinun leikissä ja meillä on kivaa yhdessä?”

Yhtä lailla myös muiden puheterapia-asiakkaiden kanssa harjoitellaan esimerkiksi syy-seuraus-suhdetta, joka on tärkeä osa vuorovaikutusta. Se voi tarkoittaa kuvalla pyytämistä (kun annan kuvan, saan haluamani esineen), tai PRT-harjoittelua (jotain kivaa tapahtuu, kun sanon sanan). Yksinkertaisimmillaan harjoittelu voi auttaa ymmärtämään, että omalla toiminnalla saa jotain aikaan (kun painan nappia tästä lelusta, kuuluu ääni).

Varhainen vuorovaikutus useimmiten tapahtuu luonnostaan ja ilman erillistä harjoittelua. Suurin osa vanhemmista on taitavasti vuorovaikutuksessa vauvansa kanssa ihan huomaamattaan. Vuorovaikutuksessa vauvan kanssa ei ole oikeaa ja väärää tapaa. On kuitenkin hyvä tietää edellä mainitut asiat ja pitää ne mielessään kommunikoidessaan vauvan kanssa. Jokainen lapsi on yksilö ja erilainen vuorovaikutuskumppani, toinen tykkää lauluista ja toinen seuraa tarkasti ilmeitä. Kun vanhemmat viettävät aikaa vauvansa kanssa, he tuntevat vauvansa ja hänen vuorovaikutustyylinsä parhaiten ja osaavat sitä tukea.

Lähteitä ja lisää luettavaa aiheesta:

Kaisa Launosen kirja: Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin.
Helsinki: Kehitysvammaliitto.

Papunetistä löytyvä tietopaketti

MLL:n vanhempainnetti

Vauvan ja äidin välisestä vuorovaikutuksesta löytyy myös väitöskirja