Skip to main content

Mikä lasketaan sanaksi?

Ensin alkuun pieni päivittely tästä keväästä ja sairastelusta! Puhetta Terapeutista kulisseissa on ollut yhtäaikaa koko perhe terveenä 3 erillistä viikkoa sitten jouluaaton. Siis 14 viikon aikana vain 3 viikkoa terveenä. Huoh! Tämä kuulostaa kylläkin harmillisen tutulta nyt lapsiperheissä, puhumattakaan siitä että perheen Tyypit hakevat päiväkodista kaikki taudit, niin allekirjoittanutkin kiertää kouluja ja päiväkoteja. Taudit taattu! Mutta just NYT ei kukaan sairasta, niin äkkiä naputtelemaan blogipostaus tämän kevätauringon innoittamana ensimmäisistä sanoista.

Ensimmäisiä sanoja lapselta odotetaan usein innolla ja kirjataan ylös vauvakirjoihin. Tuntuu, että välillä käsitys lapsen sanojen määrästä tai ensimmäisistä sanoista on erilainen riippuen siitä keneltä kysyy. Joku vanhempi ajattelee, että sana on sana silloin, kun puhutaan täysin tunnistettavasta sanasta, toinen mieltää kaikki eleet sanoiksi, ja kolmas miettii, että jokeltelun lomassa kuulunut sana voitaisiin laskea sanaksi. Tässä postauksessa kerron puheterapeutin näkemystä siitä, mikä voitaisiin laskea sanaksi.

Se, mikä lasketaan ensimmäiseksi sanaksi ei ole välttämättä aivan selvää. Jos on epäselvää, mitä voi pitää sanoina, on vaikea myös seurata ja laskea lapsen sanavaraston kehitystä. Erityisesti meitä puheterapeutteja kiinnostaa nämä, jos nousee huoli lapsen kielen ja puheen kehityksestä. Sanoja ovat kaikki sellaiset tuotokset, joita..

  1. Käytetään itsenäisesti eli lapsi käyttää sanaa myös muulloin kuin matkimalla. Jos lapsi toistaa vain perässä ”nukkuu” yhden kerran, ei tätä voi ihan vielä laskea sanaksi.
  2. Käytetään johdonmukaisesti eli sanaa käytetään toistuvasti tietystä asiasta. Jos lapsi sanoo kerran ”ättä” äidistä, ei tätä voi vielä laskea sanaksi. Kun sana on kuultu noin 3-5 kertaa, voidaan sitä pitää sanana.
  3. Käytetään merkityksellisesti eli sana on sidottu johonkin asiaan. Jos lapsi sanoo ensimmäistä kertaa ”pupu”, mutta pupu ei liity tilanteeseen, tätä ei voi laskea sanaksi. Lapsen pitää ymmärtää sanan ja asian yhteys ensin.

Sanoina voidaan siis pitää paljon enemmän kuin aikuiskieleen liitettyjä oikeita sanamuotoja. Nämä kaikki luetaan sanoiksi.

Johdonmukaiset eleet

Lapsi käyttää aluksi eleitä ilmaistakseen itseään, kuten täällä aiemmassa postauksessa kirjoittelin. ”kädet ylös” tarkoittaa haluan syliin, tai ”vilkutus” lähdön hetkellä tarkoittaa hei hei. Tästä syystä näitä eleitä voidaan pitää sanoina.

Sanan osa

Pienten lasten puhe ei ole vielä äänteellisesti aikuismaista, jolloin sanat voivat olla lyhennettyjä versioita alkuperäisistä. Pienen lapsen kehitykseen kuuluu, että sanoja lyhennetään. Esimerkiksi ”pa” pallosta, tai ”ba” banaanista sekä ”että” vettä-sanasta. Myös sama ”pa” voi tarkoittaa montaa eri asiaa, kuten pappa, pallo, painaa jne. Jokainen ”pa” voidaan laskea erilliseksi sanaksi, jos ne ovat käytössä eri asioista johdonmukaisesti.

Täällä MiniTyyppi aloitti puhumaan pääosin alkutavuilla, joten ilmaus saattoi kuulostaa tältä ”hatuu ka kako ka ku” Käännös siis ”haluan katsoa kaivinkone kaivaa kuoppaa” ja tässä oli siis 5 sanaa, vaikka ulkopuoliselle se ei siltä kuulostaisikaan!

Yksinkertaistettu sana

Tämä liippaa läheltä edellistä, mutta voi olla ns. lapsen oma versio sanasta, esim. ”mam” maidosta tai ”ka ko” kaivinkoneesta. Jos lapsi käyttää näitä toistuvasti viittaamaan tiettyyn asiaan, niin ne voidaan laskea sanoiksi.

Huudahdukset

Pienen lapsen elämässä esimerkiksi ”oho” tai ”o-ou” voivat olla ihan päivittäisiä äännähdyksiä ilmaisemaan, että jokin meni pieleen. Samoin ”au” ilmaistaessa, että sattuu, tai ”hui”, kun pelottaa.

Eläinten ja ympäristön äänet

Nämä ovat aika tavallisia pienen lapsen ensimmäisiä sanoja. Eläinten ääntelyt kiinnostavat monia lapsia, ja niillä lapsi voi viitata kyseiseen eläimeen. Eli kun lapsi sanoo ”hau”, se lasketaan tarkoittamaan koiraa, myös ”prrr” tarkoittaa hyvin usein autoa tai mopoa.

Tukiviittomat

Myös viitottu sana tai oma versio viittomasta lasketaan sanaksi! Nämä auttavat lasta kommunikoimaan ihan siinä missä äänteellisesti tuotetut sanat. LAULU-viittoma, kun halutaan lisää laulua, tai LISÄÄ-viittoma, kun ruoka loppuu ja sitä halutaan lisää.

Sanat

Ja tietysti ne selkeät sanat, jotka kaikki ymmärtävät, tai joissa on äänteellisesti vielä virheitä, kuten ”hego” (lego), ”iti” (isi), ”nootu” (norsu) jne.

Jos lapsi johdonmukaisesti.. 
*sanoo “pa” joka kerta, kun näkee pallon
*sanoo ”miau” aina, kun näkee kissan
*vilkuttaa “hei hei” itsenäisesti
*viittoo “lisää”, kun ruoka loppuu
*ääntelee “au”, kun sattuu

..hänellä on jo 5 sanaa käytössään!

Tein tämän Mikä lasketaan sanaksi? -tietoiskun A4-kokoisena, jonka voi jakaa vaikkapa vanhemmille aiheesta.

_

Sanoja opitaan niitä kuulemalla, ja näkemällä esimerkiksi eleitä ja viittomia. Mitä aikuiset voivat siis tehdä? Mallittaa ja käyttää eleitä, sanoja ja ääntelyitä arjen toimintojen ohessa. Lapset nappaavat sieltä ne omaan käyttöönsä!

Kuva: Volodymyr Hryshchenko

_

Lähteet:

Hoff, E. (2005). Language Development. USA, Wadsworth.

Scanlon, K. (2019). My Toddler’s First Words. CreateSpace Independent Publishing Platform.

Liikaa kysymyksiä?

On tieto, että pienet lapset kysyvät kysymyksiä välillä paljon! Vanhemmat saattavat ihan tuskastua, kun pahin kyselyvaihe iskee. Mutta entäpä, jos me aikuisetkin käytämme liikaa kysymyksiä? Havahduin yhtenä päivänä siihen, että puhun melkein kokoajan kysymysmuodossa meidän MiniTyypille. ”Löysitkö auton?”, ”Minne pallo menee?”, ”Onko sulla kirja?”. MiniTyyppi on 9kk ikäinen enkä siis oleta hänen vielä vastaavan, kunhan höpöttelen hänen kiinnostuksen kohteistaan. Tiedän kuitenkin puheterapeuttina, ettei kysymysten esittäminen tässä määrin ole välttämättä paras lähestymistapa MiniTyypin oman puheen tuoton tukemisessa. Äiti-minä jäi kiinni puheterapeutti-minälle 😀

Tästäpä syntyi siis tämän päivän blogi. Voiko kysymyksiä olla liikaa? Mahdollistaako kysymysten kysyminen lapsen oman puheen tuoton? Mitä kysymykset tekevät keskustelulle? Millaisia kysymyksiä kannattaa käyttää? Oliko tässäkin jo liikaa kysymyksiä? 🙈

Minulla on ajatuksena mallittaa, lisätä ja monipuolistaa lapsen puhetta, mutta liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta (Hanen Program, 2016). Hanen vinkkaa, että kysymyksiä esittäessä kannattaa olla tarkkana, ettei esitä niitä liikaa. On hyvä miettiä myös lapsen taitotasoa. Jos vastaus on ilmiselvä, ei kysymystä ehkäpä kannata kysyä. Liian vaikeiden kysymysten kohdalla taas lapsen voi olla mahdotonta vastata, jos ei ymmärrä kysymystä tai hallitse sanoja vastatakseen. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että kysymykset liittyisivät lasta kiinnostaviin asioihin, jotta motivaatio keskusteluun säilyy.

Liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta.

Jos keskustelu perustuu pääosin kysymyksiin, se on aikuisen vetämä. Lapsen vastausvaihtoehdot jäävät lyhyiksi.

”- Löysitkö auton?”
” – Joo.”
”- Minne pallo menee?”
Lapsi osoittaa sormellaan.
”- Onko sulla kirja?”
”- Joo.”

Tällä tavoin ei lapsi pääse käyttämään esimerkiksi sanoja auto, pallo tai kirja.

Isomman lapsen kohdalla kysymyksiä esittäessä saattaa huomaamattaan rajata mitä lapsi voi vastata.

”- Onko sinulla uusi mekko?”
”- Joo.”
”- Mistä sait sen?”
”- Lahjaksi.”

Tässä esimerkissä ei oikein syntynyt keskustelua, sillä kysymysten esittäjä vetää keskustelua ja rajaa vastausvaihtoehtoja. Kommunikoinnissa pitäisi pyrkiä vuorottelemaan tasapuolisesti ja molemmilla pitäisi olla mahdollisuus tehdä omia aloitteita.

Kun tavoitteena on saada lapsi osallistumaan itse aktiivisesti ja kertomaan, voisi kysymysten sijaan käyttää kommentointia sekä kuvailevaa ja kertovaa puhetta. Siis yksinkertaisesti kertoa mitä tapahtuu, mitä havaitsee, mitä itse tekee tai mitä lapsi tekee. Lapsi kuulee aikuiselta mallin ja voi halutessaan tarttua siihen kertomalla ja kommentoimalla itse. Myös paine vastata jää tällöin pois.

Kysymysten sijaan voi käyttää kommentointia, kuvailevaa ja kertovaa puhetta

On todennäköistä, että kun aikuinen kertoo tai kommentoi tapahtumista ja havainnoista ympärillään, niin lapsikin käyttää enemmän sanoja, kertoo yksityiskohdista ja omista mielenkiinnon kohteistaan. Esimerkiksi kommentoimalla, ”Sinulla on uusi mekko”, jättää lapselle mahdollisuuden kertoa mitä ikinä haluaakaan (tai olla kertomatta mitään).

”- Joo, sain sen lahjaksi synttäreillä viikonloppuna.”
”- Kuulostaapa kivoilta synttäreiltä.”
”- Meillä oli siellä taikuri, joka teki ilmapalloeläimiä!”
-”Ihan tosi? Vau!”
-”Se teki mulle koiran ja mun kaverille miekan.”

Kommentointi ohjaa lasta kysymyksiä vähemmän, ja mahdollistaa lapsen omat aloitteet sekä luonnollisen keskustelun.

Kysymyksilläkin on toki paikkansa! Tarkoitus ei ole lopettaa kysymysten kysymistä, vaan löytää tasapaino kommentoinnin, kertomisen, kysymysten ja lapsen aloitteiden osalta. Kysymyksiä jopa suositellaan käyttämään ylläpitämään keskustelua. Hyvä vinkki on 3:1, eli 3 kommenttia ja 1 kysymys.

Esimerkiksi ruokaleikissä kolme kommenttia:
”- Keitän meille keittoa.”
”- Nyt pilkon tämän porkkanan.”
”- Haluaisin punaisen lautasen.”

Ja yksi kysymys:
”- Mitä ruokaa sinä haluat?”

Jokaisen kommentin jälkeen lapsella on mahdollisuus käyttää oma vuoro ja kertoa jotain omista mielenkiinnonkohteistaan. (Myös siis jostain aivan toisesta mistä aikuinen puhuu). Voi olla, että aikuisen kysymystä ei tarvitakaan, kun lapsi vie keskustelua eteenpäin. Yksittäinen kysymys on kuitenkin hyvä keino osallistaa lasta, jos hän ei itse tee aloitteita.

Kysymyksien asettelussa voi myös mahdollistaa lapselle suuremman roolin ja enemmän vastausvaihtoehtoja esittämällä esimerkiksi avoimia kysymyksiä. Avoimeen kysymykseen ei ole pakko vastata tai voi vastata monella tapaa, kuten ”Minneköhän se auto menisi seuraavaksi?”

Kuka muu tunnustaa käyttävänsä liikaa kysymyksiä lasten kanssa? Sorrun tähän myös etäpuheterapiassa, mutta nyt ryhdistäydytään! Tässä meille hyvä harjoitus: muuttaa päivässä kolme kysymystä kommentiksi tai kertovaksi puheeksi.

”- Löysitkö auton?”
-> ”- Sinulla on hieno auto.”

”- Oliko sinulla kiva päivä tänään?”
-> ”- Minulla oli tänään kiva päivä, kun sain nauttia aurinkoisista talvikeleistä.”

”- Missä sinun kengät ovat?”
-> ”- Sinullahan ei ole vielä kenkiä!”

Lähteitä:

Hanen Early Language Progam (2006). http://www.hanen.org/SiteAssets/Helpful-Info/Articles/oh-those-questions—printer-friendly.aspx

The Center on Inclusion in Early Childhood (2011). http://ri.umt.edu/ccplus/TipSheets/TipSheet31.pdf

Puheterapeutti-blogi Playing with Words 365 (2011). http://www.playingwithwords365.com/strategies-to-help-your-child-talk-commenting-and-asking-questions//

Kuva: dashu83 by Freepik

Autistisen lapsen mielenkiinnon kohteet

Syksyinen aurinko jo pilkistelee tuolta puiden takaa ja maa on täynnä erivärisiä lehtiä. Ah! Syksy onkin ollut tavallista vauhdikkaampi. On ollut muuttoa, perehdytystä, EA-kurssia ja satoja post-it lappuja muistuttamassa tekemättömistä hommista. Puhumattakaan kotona olevista hommista, kuten kaivinkoneen tilaamisesta pihahommiin, maalareiden työn jäljen seuraamista ja istutuksien viimeistelystä ennen talven tuloa. Mutta näin syntyy hyvä tasapaino, kun työ ja vapaa kohtaavat, niin molempia jaksaa hyvällä fiiliksellä! Näistä syistä blogi on saanut hieman odotella vuoroaan.

Puheterapeuttien kesken oli tässä syksyllä keskustelua autistisen lapsen mielenkiinnon kohteista. Tästä innostuneena ajattelin kerätä omia vinkkejäni tänne blogiin! Tästä aiheesta löytyisi varmasti jokaiselta vinkkejä ja ajatuksia kysyttäessä. Sitten kuitenkin, kun tilanne osuu kohdalle ja tarvitaan uutta kiinnostavaa tekemistä, ei tulekaan mieleen enää mitään. Ajattelin siksi koota yhteen autistisia lapsia kiinnostavia leikkejä ja tehtäviä. On syytä kuitenkin muistaa, että jokainen lapsi on erilainen ja jokaista voi kiinnostaa aivan eri asiat. Näistä on kuitenkin itselläni ollut positiivisia kokemuksia!

Miksi näitä tarvitaan? Autistisen lapsen maailma poikkeaa tavanomaisesti kehittyvän lapsen maailmasta ja perinteiset lapsia kiinnostavat jutut eivät välttämättä kiinnosta lainkaan. Kun keksitään tai löydetään asioita, mistä autistinen lapsi kiinnostuu, voidaan niitä käyttää motivoimaan harjoittelua ja oppimista. Esimerkiksi jos lapsi innostuu pyytämään ks. asiaa uudelleen tai itselleen, voidaan harjoitella katseella, kuvalla, apuvälineellä, viittomalla tai puheella pyytämistä.

Saippuakuplat

Nämä taitaa olla puheterapeuttien ”go to” -väline autististen lasten kiinnostuksen kohteita kokeiltaessa. Ainakin oma kokemus on, että näistä kiinnostuu moni asiakas melkeinpä diagnoosista riippumatta!

Ilmapallon päästäminen karkuun

Jo pelkästään ilmapallon puhaltaminen voi kiinnostaa, kun pallo täyttyy pikkuhiljaa. Hauskuuttaa voi saada lisää päästämällä puhalletun pallon irti niin, että ilma karkaa.

Yllätysmakaronit

Minulla on laatikollinen raakoja makaroneja, joiden sekaan piilotetaan milloin mitäkin; pikkuleluja, kortteja ja palloja tms. Tässä tuntuu viehättävän ääni ja se miltä makaronit käsissä tuntuvat. Tätäkin voi pyytää lisää, jos laatikkoon laittaa välillä kannen.

Autojen laskettaminen

Tämä on vähän kuin nuo saippuakuplat – tuntunut toimivan aina! Eräs lapsi innostui laskettamaan kaltevalla alustalla pikku dinosauruksia, toinen pikkuautoja ja yksi toi kaiken mahdollisen kokeiltavaksi.

Tapahtumalelut

Tarkoitan siis ns. ”vauvaleluja”, joissa jotain nappia painamalla hahmo hyppää ylös tai esim. lisätessä renkaan torniin kuuluu musiikkia tai vilkkuu valoja. Näiden kokeilussa toki kannattaa tuntea lapsi, sillä joillekin joilla on erityistä aistiherkkyyttä esim. vilkkuvalot voivat olla liikaa.

Musiikki

Tätä olen kokeillut lasten lempibiiseillä ihan CD-soittimella sekä iPadistä soittamalla. Välillä biisi pauselle, jotta lapsi joutuu vähän näkemään vaivaa saadakseen lisää.

Tuolilla pyörittäminen

Toimistotuolille istumaan ja eikun ympäri!

Tornin kaataminen

Itselleni on sattunut sellaisia autistisia lapsia kohdalle, joita ei ole tornin RAKENTAMINEN kiinnostanut. Mutta kun minä olen tornin kasannut, niin KAATAMINEN onkin ollut mieleistä!

Trampoliini

Tätä mahdollisuutta varten liikkuva terapeutti on saanut tutustua päiväkotien ja koulujen liikuntasaleihin. Tätä ei meinaan löydy minun autostani 🙂 Trampoliinilla hyppely on tosin välillä niin kivaa, että puheterapeutti ei saa lasta sieltä pois!

Vesihana

Vesi elementtinä on ihmeellinen ja sitä kannattaa hyödyntää! Vesihanan avaaminen, vesivanan katsominen tai koskeminen ja sitten hanan sulkeminen voi olla hyvä mielenkiinnon ylläpitäjä.

Pyyhkeen päällä vetäminen

Lakana, pyyhe tai jopa matto käyvät tähän. Lapsi kyytiin ja aikuinen hommiin!

Taikapullon pyöritteleminen

Vesipulloon vettä ja hileitä tai useampaa väriä öljyn kera. Pullon pyörittely on suorastaan hypnotisoivaa. Tämä taikapullo toimii ihan täällä kotijoukoissakin, niin ihmeellinen se on!

Tässä omat vinkkini autistisen lapsen mielenkiinnon kohteista. Näitä löytyy varmasti niin monta kuin on lapsiakin, joten jaa omasi kommenttikentässä niin saadaan kerättyä kaikki ideat kasaan!

Kuvat: Caleb Woods, Julie Laiymani, Sandy Millar, Michał Parzuchowski, Imani

Ensimmäinen yhteinen kieli -tukiviittomat

On kulunut ihan luvattoman pitkä aika ilman blogipostausta. Kirjoittaminen on usein mielessä, mutta aikaa ei ole päivästä löytynyt. Ideoitahan tulee jatkuvasti uusiin postauksiin, mutta tarvitsisin sovelluksen joka imisi idean mielestäni ja tekisi siitä blogipostauksen. Löytyisiköhän sellaista? Onhan näitä VR-juttuja nyt kovasti kehitelty! 😀

Olen pitkään halunnut tehdä blogipostauksen tukiviittomista ja niiden vaikutuksesta kielen kehityksen tukemiseen. Meillä täällä kuliseissa on ollut tukiviittomat käytössä pikkutyypin kanssa heti alusta alkaen. Omalla lapsella kun on hyvä testailla työmenetelmiä! 🙂 Itselleni tämä on tuonut hyviä kokemuksia niin äitinä kuin puheterapeuttinakin. Ja on kehuja tullut myös lapsen isältä!

Mitä tukiviittomat ovat?

Tukiviittomat ovat yksi kommunikaatiomenetelmä kielen ja puheen tukemiseen, jossa yksittäisiä viittomakielen viittomia käytetään puheen rinnalla. Puhe on siis pääasiallinen kommunikointi muoto, mutta tärkeät sanat (asiasanat) viitotaan puhuessa. Tällöin aikuinen usein huomaamattaan hidastaa hieman puhettaan, painottaa sanan alkutavua ja saattaa toistaa sanan useamman kerran. Lapsi saa kuullun sanan lisäksi visuaalista tukea ja pystyy useamman aistin avulla selvittämään mikä sana oli kyseessä. Yksinkertaisuudessaan viittomaksi voidaan lukea esimerkiksi vilkuttaminen HEI HEI, jonka lapset oppivat vähän vahingossa.

Ensimmäiset sanat ilmaantuvat keskimäärin 1-vuotiaana (vaihtelu on suurta ja yksilöllistä!), mutta ennen kuin monimutkainen prosessi äänen, äänteiden ja niiden yhdistäminen sanoiksi onnistuu, voi tukiviittomat auttaa lasta ilmaisemaan omia ajatuksia ja tarpeita.

Tukiviittomat kannattaa aloittaa muutamasta viittomasta. Olen useammassa paikassa kuullut termin ”viikon viittoma”. Laitetaan esimerkiksi jääkaapin oveen yksi viittomakuva, jota harjoitellaan arkisissa tilanteissa viikon ajan. Näin se jää aikuisilla mieleen ja ehkä tarttuu myös lapsen sanavarastoon. Ensimmäisten viittomien kannattaisi olla lapselle jollain tavalla tärkeitä tai merkityksellisiä. Sellaisia asioita mistä he ovat jo valmiiksi kiinnostuneita ja mitä voisivat itsekin pyytää. Esimerkiksi SYLI voisi olla hyvä mutta alkuun ehkä tarpeeton, koska monet lapset ilmaisevat haluavansa syliin nostamalla kädet ylös. Tavallaan sille on jo olemasssa viittoma. Meillä ensimmäinen viittoma mitä Tyyppi alkoi käyttää oli LISÄÄ (ks. alla). Ruokailussa esimerkiksi rusinoita saikin LISÄÄ, kun teki viittoman käsillä. Heureka!

Kuva: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Elina Vanninen

Miksi käyttää tukiviittomia?

Miksi tukiviittomia sitten kannattaa käyttää? Tukiviittomat auttavat lasta keskittymään, ottamaan katsekontaktia ja ymmärtämään puhetta. Tukiviittomat ovat oiva keino jäsentämään ensin-sitten ajattelua ja struktuuria, ”ensin SYÖDÄÄN, sitten LEIKITÄÄN.” Ne myös auttavat pientä lasta saamaan viestistä irti sen tärkeimmän. Aikuisen puhevirrasta saa tukiviittomien avulla napattua oleellisimman, ”Äiti hakee sulle jääkaapista MAITOA”. Ja ne tukevat näin myös puheen ymmärtämisen kehittymistä, joka kehittyy paljon ennen ensimmäisiä tuotettuja sanoja.

Tutkimusten (esim. Goodwyn, Acredolo & Brown, 2000) mukaan tukiviittomien avulla voi saada ikään kuin varaslähdön puheen kehittymiseen, sillä lapsi saa varhaisessa vaiheessa oppia yhteyden viittoman ja asian/toiminnan/tapahtuman välillä. Saa oppia yhdistämään viittoman ja kuullun sanan toisiinsa, ja sen miten viittomalla voi kommunikoida ja vaikuttaa toiseen. Sama pohjatyö tarvitaan ensimmäisiä sanoja varten ja se perusta on näin jo olemassa.

Puheen kehityksen tukena tukiviittomia tarjotaan usein lapsille, joilla puhe viivästyy. Esimerkiksi jos 3-vuotiaalla lapsella ei ole vielä puhuttuja sanoja, voi tukiviittomista olla apua. Tukiviittomat tarjoavat lapselle keinon ilmaista tarpeitaan ja halujaan, muutenkin kuin huutamalla ja osoittamalla. Tavallista on, että jos puhumattomalla lapsella on ollut kiukkua ja raivokohtauksia, tukiviittomat ovat voineet vähentää niitä. Kun on keino kertoa, ei tarvitse kiukuta. Oppiessaan puhumaan Tyypin sanoista ei aina saanut aikuinen selvää. Monta kertaa samaa tavua toistelleena alkoi helposti Tyyppi turhautua, kun viesti ei mennyt perille. Tilannetta usein helpotti kysymys ”osaatko näyttää (eli viittoa) mitä haluat?” Milloin kysymys oli siitä, että leivälle piti saada JUUSTOA kurkun sijasta tai siitä, että tänä yönä unikaveriksi pitikin saada KETTU eikä pupu.

On ihana päästä osalliseksi pienen ajatuksia jo ennen ensimmäisiä puhuttuja sanoja. Yllätyksekseni huomasin, kuinka hyvä muisti Tyypillä oli hänen kertoessaan menneistä asioita, tärkeistä ihmisistä ja jopa tapahtumasarjoista tukiviittomien avulla. Muistelimme esimerkiksi VADELMIEN poimimista ja SYÖMISTÄ kesällä MUMMIN kanssa, pensaassa lensi MEHILÄISIÄ ja ulkona TUULI kovasti. Ei Tyypin puhuttu sanavarasto olisi yltänyt vielä tällaisiin tarinoihin pitkään aikaan!

Mistä tukivittomia voi opetella?

Kätevä tapa aikuiselle oppia tukiviittomia niin lasten kanssa työtä tekeville kuin vanhemmillekin, on Viito-sovellus. Tätä saa ainakin iPhonelle ja muistaakseni myös iPadille ladattua. Sovelluksessa on aakkosjärjestyksessä lista sanoista, ja klikkaamalla pääsee näkemään viittomakuvan. Myös papunetin kuvatyökalun nettisivuilta löytyy näitä samoja viittomakuvia. Jos kuvaa ei aina ymmärrä täysin, ei haittaa mitään, jos viittoma menisi vähän sinnepäin!

Ihan loistava videopankki löytyy Käsipuhe-sivustolta. Sieltä löytyy arkisia viittomia videoiden muodossa eikä tarvitse arvailla miten ne kädet nyt menikään. Myös Pikku Kakkosessa on viitottua ohjelmaa ja viitottuja loruja!

Tukiviittomat siis tukevat puheen ja kielen kehittymistä, ja jäävät sitten tarpeettomina pois usein kun lapsella on tarpeeksi puhuttua sanavarastoa. On myös lapsia, joilla on puheen ja kielen kehityksen häiriö ja joilla tukiviittomat ovat pysyvä kommunikaatiomuoto, kun puhe ei kehity tavalliseen tapaan. Meillä Tyypin kanssa tukiviittomat ovat pääosin jo mennyttä aikaa, mutta tietyissä tilanteissa niistä on edelleen hyötyä. Vielä erilaiset käsitteet ja abstraktimpi kieli on selkeämpi viittoa. Esimerkiksi 2-vuotiaan uhmakiukun iskiessä on helpompi sanoittaa tunne tukiviittomien avulla, kun ei saa omaa ääntänsä kuulumaan. Tai sitten käytetään viittomia vahvistamaan kuultua, esimerkiksi silloin kun pelkkä puhe kaikuu taaperolla kuuroille korville, vaikkapa pukemistilanteessa ”sitten KENGÄT”:D

Lähteitä ja linkkejä aiheesta

Tietoa tukiviittomista:
http://papunet.net/tietoa/tukiviittomat-kommunikoinnissa

Papunetin kuvatyökalu:
http://papunet.net/kuvatyokalu/fi

Käsipuhe:
https://www.kasipuhe.fi/

Viito-sovellus:
https://itunes.apple.com/fi/app/viito/id560916627?l=fi&mt=8

Pikku Kakkosen lorut:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/31/pikku-kakkosen-viitottuja-loruja

Pikku Kakkosen sadut:
https://areena.yle.fi/lapset/1-2450991/s/1-4150824

Tutkimuksia:
Acredolo, L. & Goodwyn, S. (2002). Baby Signs: How to Talk with Your Baby Before Your Baby Can Talk. Chicago: Contemporary Books.

Gongora, X. & Farkas C. (2009). Infant sign language program effects on synchronic mother-infant interactions. Infant Behavior & Development, 32, 216-225.

Goodwyn, S., Arcedolo, L. & Brown C. (2000) Impact of Symbolic Gesturing
on Early Language Development, Journal of Nonverbal Behavior, 24, 81-103.

Kuva: Liane Metzler

Puhetta Terapeutista testaa: Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat

Nyt alkaa uusi kokonaisuus blogissa eli Puhetta Terapeutista testaa. Tässä sarjassa tutustun ja testaan yhteistyötahojen erilaisia materiaaleja ja ihania uutuuksia. Sanottakoon kuitenkin, että valitsen itse materiaalit mihin tutustun, ja se, mitä niistä kirjoitan tulee vain ja ainoastaan omista kokemuksistani ja ajatuksistani.

Sitten asiaan. Ah, vihdoin pääsen kirjoittamaan tästä ihanuudesta eli uudesta kerrontataitojen kirjasta, jonka arvostelukappaleen kirjan kustantaja ystävällisesti lähetti minulle! Kyseessä on siis Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat. Kirjoittajat Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola ovat puheterapeutteja, joten tämä kirja sopii allekirjoittaneelle kuin nenä päähän!

Kirja on tainnut ihastuttaa jo monia enkä kyllä ihmettele, sillä jo ulkoasu ja kuvitus houkuttelevat selaamaan kirjaa. Kuvituksen kirjaan on tehnyt Ina Majaniemi.

Kirja on jaettu kahteen osaan; teoriaan ja käytäntöön. Alkuosuus sisältää tutkittua tietoa kerronnasta ja tarjoaa keinoja kerrontataitojen kehittämiseen. Kirja sisältää tietoa siitä, mitä hyötyä on satujen kertomisesta ja kuuntelemisesta, mitä kerronta on ja mihin kaikkeen sitä tarvitaan sekä mitä kertominen lapselta vaatii; tarinan kerronnassa monet lapsen taidot nivoutuvat yhteen, ja itseasiassa kerrontataitojen harjoittelu kehittää myös muita kielen osa-alueita. Kirjan teoriaosuus avaa myös sitä, miten kerrontataidot kehittyvät lapsen kasvaessa. Puheterapeutin näkökulmasta (joita kirjoittajatkin ovat!) erityismaininnan saa kappale kerrontataitojen kehittämisestä. Moni vanhempi ja aikuinen toteuttavat näitä ”tukimuotoja” jo ihan huomaamattaan! Esimerkiksi valokuvien katseleminen lapsen kanssa ja menneiden tapahtumien muistelu yhdessä voi kehittää lapsen tulevia kerrontataitoja!

Sitten päästään itse asiaan eli kertomaan! Toinen osio sisältää käytännön osuuden eli 3 tekstitöntä kuvitettua tarinaa Puupposen perheestä. Kirjan ideana on tukea lapsen omaa kerrontaa, ja lapsi saa itse kertoa kuvista sen minkä kokee tärkeäksi. Tavallisesti kirjoja lukiessa lapsi on helposti kuuntelijan roolissa, mutta näissä tarinoissa hän pääseekin päärooliin eli kertojaksi! Jokainen tarina alkaa lyhyellä johdantotarinalla, joka virittää kuulijan aiheeseen. Tarinat; 1. Eetu, Iitu ja kadonnut kissa 2. Eetu, Iitu ja kammottava komero 3. Eetu, Iitu ja riita ruokapyödässä. Kirjaa suositellaan n. 4-vuotiaista eteenpäin alle kouluikäisille. Täällä on kyllä myös testiryhmän 1,5v on ollut aivan haltioissaan kirjasta. Eihän Tyyppi täällä toki lausein vielä osaa kertoa, mutta kuvat riittävät pitämään mielenkiinnon yllä aikuisen kanssa.

Lapsi saa itse kertoa kuvista sen minkä kokee tärkeäksi

Eetun ja Iitun tarinoihin on taitavasti sisällytetty erilaisia tunneteemoja kuten pelko, ristiriita, anteeksi pyytäminen ja yhdessä toimiminen. Kirjan mukaan tarkoituksena onkin herätellä mielen teorian taitoja. Ensimmäisessä tarinassa esimerkiksi kissa piiloutuu perheen tietämättä, mutta lukija näkee mihin kissa menee. Pienempien lasten voi olla vaikea ymmärtää, ettei perhe tiedä missä kissa on, koska lapsi itse sen tietää. Kirjassa on onneksi kaikilla sivuilla apukysymyksiä, jotka auttavat lasta huomaamaan tällaisia tärkeitä asioita ja tarinan hahmojen tunnetiloja.

Jokaisen tarinan jälkeen on lähes 10 harjoitus- tai leikki-ideaa tarinaan liittyen. Esimerkiksi omakohtaisen tapahtuman kertominen liittyen tarinan kadonneeseen kissaan. Lapselta voidaan kysyä, oletko sinä koskaan kadottanut jotain ja miltä se tuntui. Jokaisen tarinan päätteeksi on myös hauska Vinksin Vonksin -kuva, joissa asiat ovat hullunkurisesti. Nämä ovat kiva kevennys tarinoiden välissä. (Hassuista asioista jutteleminen toki sekin kehittää kerrontaa!) Lisämateriaalina kirjasta löytyy hahmojen paperinuket, pohjapiirrustus Puupposten talosta sekä tarinakortit auttamaan tarinan jäsentämistä. Kirja sisältää siis hurjan määrän vinkkejä ja ideoita kerronnan harjoittelemiseen selkeästi esitettynä.

Tällaisesta paketista on vaikea keksiä mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Kirjassa on toki vain 3 tarinaa, mutta kuten teoksessa todetaan myös uudelleen kerronta on tärkeä lapsen kerrontataitojen kehittäjä. Ei muuta kuin kertomaan näitä tarinoita uudelleen ja uudelleen!

Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat -kirjaa on aivan pakko suositella! Kirja on innostavasti erilainen satukirja, jossa lapsi pääsee kertojan rooliin helposti. Kirja soveltuu puheterapeuteille, varhaiskasvatukseen, lapsiperheen kotiin ja kaikille, joita kerronta ja hyvät tarinat kiinnostavat!

Luetaan, luetaan ja vielä vähän luetaan

Täällä Puhetta terapeutista -blogin kulisseissa luetaan paljon kirjoja. Siis kymmenittäin kirjoja joka päivä. Niitä luetaan heti klo 7 jälkeen aamulla, keskellä päivää ja illalla viimeisillä voimilla pinnistäen. Pienellä Tyypillä on usein lempikirja, jota (vanhempien iloksi) luetaan yli 10 kertaa päivässä. Tästä arjen inspiraatiosta johtuen Puhetta terapeutista syventyy tällä kertaa kirjojen maailmaan.

Eli helppo ja yksinkertainen keino tukea lapsen kielen kehitystä? No kirjojen lukeminen! Tämä on siis tutkittu juttu. Jo pienenä aloitettu kirjojen lukeminen tukee kielen kehitystä, kognitiivisia taitoja ja vaikuttaa jopa tuleviin akateemisiin taitoihin.

Oppiakseen puhumaan ja käyttämään kieltä lapsen tarvitsee kuulla sanoja – ja usein. Kirjat sisältävät paljon sekä arkista että oudompaa sanavarastoa. Uudet sanat opitaan merkityksen kautta ja kirjoissa on käytetty paljon ”vinkkejä” avuksi. Kirjoitettu ja kuultu sana, kuva ja sen osoittaminen sekä käytetty konteksti toimivat hyvin sanojen oppimisen tukena. Kirjan tarinassa usein myös tietyt sanat toistuvat ja toiston avullahan sitä opitaan!

Eli lukekaa siis usein. Joka päivä. Ja myös sitä samaa kirjaa, jonka lapsi tuo aina vaan uudelleen ja uudelleen!

Mitä enemmän lapsen kanssa luetaan, sen parempi.

Kirjan lukeminen on mukavaa yhteistä tekemistä. Kirja on yhteinen mielenkiinnon kohde ja suhteellisen pysyvä lelu verrattuna esimerkiksi palloon. Sitä voi ihmetellä yhdessä ja omalla tyylillä. Niille lapsille, jotka jaksavat kuunnella, voi tekstin lukea sanasta sanaan. Ne lapset, jotka vasta harjoittelevat kirjan lukemista, voivat osoittaa yksittäisiä kiinnostavia kuvia tekstistä välittämättä.

Eli jos lukeminen on lapsesta kivaa, sitä todennäköisesti halutaan tehdä uudelleen. Siispä aikuinen mukaan hassuttelemaan, ihmettelemään, laulamaan ja ääntelemään.

Lapsi oppii todennäköisesti enemmän, kun hän pysyy kiinnostuneena. Aikuinen voi auttaa yhdistämällä kirjan lapsen elämään ja sen tapahtumiin. Pienempien lasten kohdalla tämä voisi tarkoittaa sitä, että kirjan esineitä ja kuvia etsitään myös omasta talosta tai elämästä. Kun kirjassa näkyy pallo, kysytään ”missä sinun pallo on?” tai ”onko sinulla palloa?”. Isompien lasten kohdalla tarinoista voi löytyä yhtäläisyyksiä omakohtaisiin kokemuksiin. ”Muistatko kun me kävimme lääkärissä? Onko sinullakin pikkusisko? Onko sinua koskaan harmittanut jokin asia?”

Lapsi jaksaa yrittää ja oppia erehdyksen ja oivalluksen kautta, kun keskustelu pidetään positiivisena.

Eli kun kirja koskettaa lapsen elämää, se voi olla todella mieluinen. Usein tämä toteutuu helposti aikuisen esittäessä erilaisia kysymyksiä kirjasta.

Lapsi jaksaa yrittää ja oppia erehdyksen ja oivalluksen kautta, kun keskustelu pidetään positiivisena. Esimerkiksi tilanne, jossa lukiessa kysytään missä on pallo ja lapsi näyttää aurinkoa. Jos aikuinen vastaa lyhyesti ”ei”, voi keskustelu loppua siihen. Positiivisen ilmauksen kautta tilanne voisi mennä esimerkiksi niin, että aikuinen toteaa ”Se on aurinko. Ihan totta se näyttää vähän pallolta. Se on myös pyöreä ihan niin kuin tämä pallo täällä”.

Kuinka pienenä kirjojen lukeminen sitten kannattaisi aloittaa? 8 kuukauden ikäisen vauvan kanssa lukemisesta on jo merkittäviä hyötyjä varhaisessa kielen ja puheen kehityksessä. Tätä nuorempien kohdalla ei ole huomattu yhtä suuria etuja, mutta jos vauvaa kiinnostaa jo nuorempana, eikun lukemaan! Se paljonko lapsen kanssa luetaan, on suhteessa lapsen myöhempiin kielellisiin taitoihin ja kouluvalmiuksiin.

Eli mitä enemmän lapsen kanssa luetaan, sen parempi!

Vinkkejä lukemiseen:

OSOITA ja NIMEÄ. Ja lapsen sanavarasto kasvaa!
TAUOTA. Kun aikuinen pitää tahallisen tauon lukemisessa, lapsi usein täyttää hiljaisuuden jollain. Joko pyytämällä lisää tai jopa jatkamalla tarinaa.
LAAJENNA. Jos lapsi nimeää sanan (lintu) aukeamalta, aikuinen voi muodostaa siitä lauseen (juu, lintu lentää).
ESITÄ KYSYMYKSIÄ. Kuka/missä -kysymykset tulevat luonnostaan pienimpien lukijoiden kanssa. Isompien lasten kohdalla kannattaa muistaa pohtimista herättelevät miksi-kysymykset.
KOMMENTOI. Kirjan lukemisesta tulee rennompi tilanne, jos ei aina orjallisesti edetä tekstin mukaan. Välillä aikuinen voi kertoa omia ajatuksiaan; ”Oho, lapsi kiipeää tuossa korkealle. Äitiä vähän jännittää”.
ILO! Kiva hetki kirjan parissa on paras vinkki kaikista.

Siispä LUKEMAAN! Meillä tällä hetkellä yhtenä suosikkina Pikku-Eetun Päästä varpaisiin (Vaukirja). Mitä suosikkikirjoja teillä on?

Lähteitä:

Dickinson, D. K., Griffith, J. A., Michnick Golinkoff, R., & Hirsh-Pasek, K. (2012). How Reading Books Fosters Language Development around the World. Child Development Research, vol. 2012. Saatavissa: http://www.hindawi.com/journals/cdr/2012/602807/cta/

Raikes, H., Luze, G., Brooks-Gunn J. et al., “Mother-child bookreading in low-income families: correlates and out- comes during the first three years of life,” Child Development, vol. 77, no. 4, pp. 924–953, 2006.

Trivette, C.M., Dunst, C.J., & Gorman, E. (2010). Effects of Parent-Mediated Joint Book Reading on the Early Language Development of Toddlers and Preschoolers. CELLReviews, 3(2), 1-15.

Varhainen vuorovaikutus

Kevättä ja aurinkoa on ollut ilmassa pitkin Suomea. Usein kevät tarkoittaa asioiden lopettelemista, kuten lausuntoja ja menneen lukukauden tarkastelua. Puhetta terapeutista kuliseissa ollaan kuitenkin oltu ihan uuden äärellä, kun aikatauluista vastaa tällä hetkellä pääosin pieni 2kk ikäinen neiti. Vähemmän yllättäen tämä puheterapeutti on päätynyt pohtimaan varhaista vuorovaikutusta omassa arjessa. Miten pieni vauva on vuorovaikutuksessa? Mitä kommunikointitaitoja kehittyy jo vauva-aikana ja miten niitä voi tukea?

Varhainen vuorovaikutus luo pohjan kielen ja puheen kehitykselle. Vaikka sanoja lapsi alkaa tuottaa vasta noin vuoden ikäisenä, kehittyy kommunikointi jo syntymästä lähtien. Kaikki alkaa kuuntelemisesta – molemminpuolisesta kuuntelemisesta. Vauva kuuntelee ympäröiviä ääniä, erityisesti äidin sekä isän ääniä, jotka ovat tuttuja jo sikiöajalta. Vastaavasti vanhempi kuuntelee vauvan viestejä ja itkua; vauvan ensimmäistä kommunikointitapaa. Varhainen vuorovaikutus lähtee liikkeelle vauvan perustarpeista ja vanhemman hoivasta. Suurin osa varhaisesta kommunikkoinnista tapahtuu tiedostamatta ja aivan itsestään. Kun vauva itkee, aikuinen vastaa toimimalla. Esimerkiksi kun vauva itkee, niin aikuinen syöttää häntä, tai kun vauva itkee, aikuinen nostaa hänet syliin. Näin harjoitellaan ensimmäisiä syy-seuraus-suhteita ja tämän pohjalta muodostuu vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde.

Varhainen vuorovaikutus muodostuu monista asioista, kuten katsekontaktista, vuorottelusta, ääntelystä ja jaetusta tarkkaavaisuudesta.

Katsekontakti

Pientä vauvaa kiinnostavat erityisesti ihmiskasvot ja silmät. Evoluutio on siitä ovela, että imettäessä vauvan ja äidin silmien etäisyys on optimaalinen katsekontaktia ajatellen. Jo vastasyntynyt vauva voi ottaa katsekontaktin, mutta ensimmästen kuukausien aikana katsekontaktista tulee pidempi ja merkityksellisempi. Katsekontaktia käytetään varhaisessa kommunikoinnissa mm. tervehtimiseen, pyytämiseen ja vuorotteluun, ja myöhemmmässä vaiheessa myös suuntaamaan toisen huomiota (ks. myöhemmin jaettu tarkkaavaisuus).

Vuorottelu ja ääntely

Vuorottelun ja matkimisen kautta opitaan uusia taitoja läpi elämän ja niiden harjoittelu aloitetaan jo vauvana. Vuorottelu on sosiaalisen kommunikoinnin peruspilari; toinen on äänessä ja toinen kuuntelee. Sitten roolit vaihtuvat ja muodostuu keskustelu. Jo hyvin pienenä aletaan vuorotella ja matkia kommunikointikumppania. Vauva alkaa ääntelemään n. 8 viikon iässä ensimmäisiä äännähdyksiä. Vauva yrittää jo kommunikoida ääntelemällä kuten vanhempansa. Näihin yrityksiin vanhemmat usein reagoivat vastomaisesti vastaamalla, puhumalla tai matkimalla vauvaa. Vanhempi käyttäytyy ikään kuin vauvan viestit ja ääntelyt olisivat kommunikatiivisia. Esimerkiksi vauva toistelee ”mmm, mmm”, aikuinen odottaa ensin vuoroaan ja toistaa sitten ”mmm, mmm”. Vauva käy näin ensimmäiset ”keskustelunsa” ja oivaltaa vuorottelun rytmin. Uuden oppiminen mahdollistuu näissä keskusteluissa, kun tuttujen toistojen jälkeen aikuinen tarjoaa vuorollaan uuden äännähdyksen, kuten ”paa paa” ja vauva voi alkaa matkia aikuisen äännähtelyä ja oppia uutta.

Jaettu tarkkaavaisuus

Jaettulla tarkkaavaisuudella tarkoitetaan kykyä seurata toisen ihmisen katsetta, olla tietoinen toisesta ja jakaa yhteiset mielenkiinnonkohteet. Aikuinen aluksi ”ylitulkitsee” lapsen kiinnostuksen kohteita ja seuraa vauvan katsetta. Näin aikuinen pääsee mukaan vauvan kokemuksiin ja maailmaan yhdistämällä katseen ja puheen. ”Oliko siellä apina? Juu, se on apina”. Vauva tutustuu ympäristöönsä yhdessä aikuisen kanssa ja saa kokea sen yhdessä vanhemman kanssa. Syntyy jaettu kokemus. Vauva siis oppii miten jaetaan huomiota ja miten se tehdään katseen avulla. Varsinaisesti jaetun tarkkaavaisuuden taito kehittyy vauvalle vasta myöhemmin, niin että vauva alkaa omasta aloitteestaan tarkistaa, näyttää ja osoittaa toiselle omia mielenkiinnonkohteitaan katseen avulla.

Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen

Nämä kaikki vuorovaikutustaidot luovat pohjan kommunikoinnillle ja kielelliselle kehitykselle. Tästä syystä näitä taitoja harjoitellaan usein puheterapeutin kanssa. Esimerkiksi lasten kanssa, joilla on viivästynyt puheen ja kielen kehitys, matkiminen ja vuorottelu nousevat suureen rooliin. Kielen kehitystä tuetaan tällöin matkimalla, toistamalla ja vuorottelemalla tuttuja ja uusia sanoja, ääntelyitä ja usein myös tukiviittomia käyttämällä. Autismin kirjon asiakkaiden kanssa jaettu tarkkaavaisuus ja katsekontakti ovat aiheita, jotka ovat hyvin usein läsnä kuntoutuksessa. Jaetun tarkkaavaisuuden harjoittelun perusperiaate autismikuntoutuksessa on hyvinkin samanlainen kuin pienen vauvan kanssa. Aikuinen menee mukaan autistisen lapsen leikkiin ja osallistuu autistisen lapsen maailmaan ja mielenkiinnonkohteiden jakamiseen. Autistinen lapsi kun ei lähtökohtaisesti koe tarvetta jakamiseen, joten sitä tarvitsee harjoitella. ”Huomaatko kun minäkin olen mukana tässä sinun leikissä ja meillä on kivaa yhdessä?”

Yhtä lailla myös muiden puheterapia-asiakkaiden kanssa harjoitellaan esimerkiksi syy-seuraus-suhdetta, joka on tärkeä osa vuorovaikutusta. Se voi tarkoittaa kuvalla pyytämistä (kun annan kuvan, saan haluamani esineen), tai PRT-harjoittelua (jotain kivaa tapahtuu, kun sanon sanan). Yksinkertaisimmillaan harjoittelu voi auttaa ymmärtämään, että omalla toiminnalla saa jotain aikaan (kun painan nappia tästä lelusta, kuuluu ääni).

Varhainen vuorovaikutus useimmiten tapahtuu luonnostaan ja ilman erillistä harjoittelua. Suurin osa vanhemmista on taitavasti vuorovaikutuksessa vauvansa kanssa ihan huomaamattaan. Vuorovaikutuksessa vauvan kanssa ei ole oikeaa ja väärää tapaa. On kuitenkin hyvä tietää edellä mainitut asiat ja pitää ne mielessään kommunikoidessaan vauvan kanssa. Jokainen lapsi on yksilö ja erilainen vuorovaikutuskumppani, toinen tykkää lauluista ja toinen seuraa tarkasti ilmeitä. Kun vanhemmat viettävät aikaa vauvansa kanssa, he tuntevat vauvansa ja hänen vuorovaikutustyylinsä parhaiten ja osaavat sitä tukea.

Lähteitä ja lisää luettavaa aiheesta:

Kaisa Launosen kirja: Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin.
Helsinki: Kehitysvammaliitto.

Papunetistä löytyvä tietopaketti

MLL:n vanhempainnetti

Vauvan ja äidin välisestä vuorovaikutuksesta löytyy myös väitöskirja