Varhaiset eleet ennustavat myöhempää kielitaitoa

Usein pienen vauvan tai taaperon kanssa odotetaan kovasti ensimmäisiä sanoja. Mutta ennen ensisanoja tapahtuu aivan valtavasti kaikkea odotettavaa! Tänään aiheena eleet.

Mitä eleellä tarkoitetaan?

Tässä tarkoitetaan eleitä, joita käytetään kommunikointiin. Eleet ovat toiseen ihmiseen suunnattua ei-kielellistä käyttäytymistä, joilla pyritään johonkin tavoitteeseen. Tässä vaiheessa lapsi on siis ymmärtänyt, että omalla toiminnallaan voi välittää omia ajatuksia tai tahtoa. Ojentamalla käden kohti mukia, voi ilmaista ”tahdon mukin!” tai vilkuttamalla kättä voi ilmaista ymmärtävänsä ”joku lähtee, heippa!”. Ääntely usein toimii eleiden vahvistajana.

Eleet mahdollistavat lapsen oman ilmaisun silloin, kun sanallinen ilmaisu ei ole vielä kehittynyt. Lapsi voi käyttää eleitä esimerkiksi ilmaisemaan haluavansa tietyn esineen tai kiinnittämään aikuisen huomion johonkin häntä kiinnostavaan asiaan.

Monenlaisia eleitä

Eleiden käyttö alkaa keskimäärin 10kk ikäisenä. Ensimmäisten eleiden joukossa ovat näyttäminen, antaminen ja osoittaminen. Näiden tarkoituksena on kiinnittää toisen huomio. Osoittamisele on alkuun koko kädellä osoittamista, ja kehittyy ajan myötä etusormella osoittamiseksi. Osoittaminen on siitä tärkeä, että se tavallisesti ennakoi puhuttua sanaa.

9-13kk ikäisenä eleiden avulla myös pyydetään tai kieltäydytään. Lapsi voi esimerkiksi avata ja sulkea kättä nyrkkiin osoittaakseen, että tavoittelee jotakin, tai asettaa aikuisen käden esineelle. Pään heiluttaminen ”ei” merkiksi, on ensimmäisiä kieltäytymiseleitä. Muita varhaisia eleitä ovat esimerkiksi vilkuttaminen, käsien nostaminen ylös tarkoittaen ”syliin”.

Ensimmäisen ikävuoden paikkeilla opitaan entistä paremmin seuraamaan ja matkimaan ympärillä olevia ihmisiä. Mallista opitaan tässä vaiheessa eleitä, kuten taputtaminen ja ”shh” etusormi suun edessä hiljaisuuden merkiksi. 1-vuotiaana tulisi olla vähintään 2 elettä. Keskimäärin 1-vuotiaalla on käytössään jo 6-7 elettä. Kun sanoja alkaa jo olla jonkin verran, lapsi oppii tavallisesti myös esittäviä eleitä, jotka muistuttavat kohdesanaa, esimerkiksi käsien räpyttely linnun merkiksi.

1-2 vuoden iässä lapsen eleiden käyttö on suurimmillaan. Eleet ja sanat tukeva toisiaan kielen kehittyessä, ja kulkevat kommunikoinnissa rinnakkain noin 18kk iässä. Kun lapsi alkaa tuottaa puhetta ja sanojen hallinta kehittyy, eleet jäävät vähemmälle.

  • Kun sanoja vasta opetellaan, lapset saattavat käyttää elettä (osoittaa koiraa) tukemaan puhuttua sanaa (”koira”). Tällöin siis käytetään samaa tarkoittavaa elettä ja sanaa yhtäaikaisesti.
  • Seuraavaksi lapset alkavat käyttämään yhdistelmää eleistä ja sanoista, jotka tarkoittavat eri asiaa. Lapsi voi osoittaa koiraa ja sanoa ”iso”, tarkoittaen ”iso koira”. Tällainen eleiden käyttö ennakoi kahden sanan ilmauksia, eli vasta myöhemmin lapsi tuottaa itse puhutun kahden sanan ilmauksen; ”iso koira”.

Miksi eleet ovat tärkeitä?

Eleet ja kielen kehittyminen ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. On todettu, että lapset, joilla on enemmän eleitä käytössä varhaisissa vaiheissa, omaavat laajemman aktiivisen sanavaraston myöhemmin. Lasten eleiden määrä 18kk iässä ennusti vahvasti lasten aktiivisen sanavaraston kokoa 3,5-vuotiaana. Lapsi, joka käyttää elettä haluamastaan esineestä, todennäköisesti oppii sanan esineelle 3 kuukauden sisään. Myös myöhemmät kerrontataidot ovat yhteydessä varhaisten eleiden käyttöön.

Lapset, joilla on enemmän eleitä käytössä, omaavat laajemman aktiivisen sanavaraston myöhemmin

Monet tutkimukset ovat todenneet, että lapsen eleiden varhainen käyttö on yhteydessä myöhempään kognitiiviseen kehitykseen. Esimerkiksi Lyytisen tutkimuksessa eleiden ja esineiden käyttö 14kk iässä olivat yhteydessä kognitiiviseen kehitykseen 2-vuotiaana.

Tosin päin ajateltuna, eleiden puuttuminen tai myöhäisempi käyttö voi olla viitteenä suuremmista pulmista kielen kehityksessä ja/tai kognitiivisessa kehityksessä.

Miten tukea eleiden kehittymistä?

Aikuisen tehtävä on MALLITTAA! Kun puhut, käytä käsiä ja kehoa. Monelle nämä tulevat jo aivan itsestään asiaa sen enempää ajattelematta. Tässä esimerkkejä:

  • Näytä, kuinka ”iso” puu on nostamalla kädet ylös
  • Heiluta päätä, kun sanot ei
  • Puhalla malliksi, kun puhutte kuumasta ruoasta tai saippuakuplista
  • Vilkuttakaa yhdessä, kun joku on lähdössä
  • Osoita ja näytä. Kun puhut valosta, osoita lamppua. Jos ulkona lapsen huomio kiinnittyy kaivuriin, osoita kaivuria, ja kerro mitä näette.
  • Lisäksi laulu ja loruleikit, joihin liittyy käsileikki ovat loistavia tapoja mallintaa lapselle eleiden käyttöä

Vanhempien eleiden käyttö puheen tukena tutkitusti kehittää lasten puhetta niin ymmärtämisen kuin tuoton osalta. Ja tämä koskee niin tyypillisesti kehittyviä lapsia kuin myös lapsia, joilla on kielen kehityksen viivettä.

Nyt vaan rohkeasti puhumaan käsillä! Sen hyvät seuraukset voivat näkyä lapsen kielitaidossa vielä vuosien päästä.

Lähteet ja lisää aiheesta:

16 gestures by 16 months. (2014). First Word Project. Saatavilla: https://firstwordsproject.com/about-16by16/

Capone Singleton, N. & Saks, J. (2015). Co-speech gesture input as a support for language learning in children with and without early language delay. Perspectives on Language Learning and Education, 22, 61-71.

Laakso, M.-L. (2003). Esikielellinen vuorovaikutus ja kommunikointi. Teoksessa T. Siiskonen, T. Aro, T. Ahonen & R. Ketonen (toim.), Joko
se puhuu? Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa
(s. 20–47). Jyväskylä: PS-kustannus.

Lyytinen, P. (1999). MCDI. Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmä. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti

Rowe, M. & Goldin-Meadow, S. (2009). Early gestures selectively predicts later language use. Developmental Science, 12, 182-187. Saatavilla: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2677374

Stein, L. (2016). Taking a Closer Look at Gestures: Implications for Intervention with Late Talking Children. Hanen Early Language Program. Saatavilla: http://www.hanen.org/SiteAssets/Helpful-Info/Articles/Taking-a-closer-look-at-gestures.aspx

Stolt, S. (2009). Language in Acquisition : Early Lexical Development and Associations between Lexicon and Grammar : Findings from Full-Term and Very-Low-Birth-Weight Finnish Children. Väitöskirja. Helsinki, Helsingin yliopisto. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19892

Kuva: Tim Trad

Liikaa kysymyksiä?

On tieto, että pienet lapset kysyvät kysymyksiä välillä paljon! Vanhemmat saattavat ihan tuskastua, kun pahin kyselyvaihe iskee. Mutta entäpä, jos me aikuisetkin käytämme liikaa kysymyksiä? Havahduin yhtenä päivänä siihen, että puhun melkein kokoajan kysymysmuodossa meidän MiniTyypille. ”Löysitkö auton?”, ”Minne pallo menee?”, ”Onko sulla kirja?”. MiniTyyppi on 9kk ikäinen enkä siis oleta hänen vielä vastaavan, kunhan höpöttelen hänen kiinnostuksen kohteistaan. Tiedän kuitenkin puheterapeuttina, ettei kysymysten esittäminen tässä määrin ole välttämättä paras lähestymistapa MiniTyypin oman puheen tuoton tukemisessa. Äiti-minä jäi kiinni puheterapeutti-minälle 😀

Tästäpä syntyi siis tämän päivän blogi. Voiko kysymyksiä olla liikaa? Mahdollistaako kysymysten kysyminen lapsen oman puheen tuoton? Mitä kysymykset tekevät keskustelulle? Millaisia kysymyksiä kannattaa käyttää? Oliko tässäkin jo liikaa kysymyksiä? 🙈

Minulla on ajatuksena mallittaa, lisätä ja monipuolistaa lapsen puhetta, mutta liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta (Hanen Program, 2016). Hanen vinkkaa, että kysymyksiä esittäessä kannattaa olla tarkkana, ettei esitä niitä liikaa. On hyvä miettiä myös lapsen taitotasoa. Jos vastaus on ilmiselvä, ei kysymystä ehkäpä kannata kysyä. Liian vaikeiden kysymysten kohdalla taas lapsen voi olla mahdotonta vastata, jos ei ymmärrä kysymystä tai hallitse sanoja vastatakseen. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että kysymykset liittyisivät lasta kiinnostaviin asioihin, jotta motivaatio keskusteluun säilyy.

Liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta.

Jos keskustelu perustuu pääosin kysymyksiin, se on aikuisen vetämä. Lapsen vastausvaihtoehdot jäävät lyhyiksi.

”- Löysitkö auton?”
” – Joo.”
”- Minne pallo menee?”
Lapsi osoittaa sormellaan.
”- Onko sulla kirja?”
”- Joo.”

Tällä tavoin ei lapsi pääse käyttämään esimerkiksi sanoja auto, pallo tai kirja.

Isomman lapsen kohdalla kysymyksiä esittäessä saattaa huomaamattaan rajata mitä lapsi voi vastata.

”- Onko sinulla uusi mekko?”
”- Joo.”
”- Mistä sait sen?”
”- Lahjaksi.”

Tässä esimerkissä ei oikein syntynyt keskustelua, sillä kysymysten esittäjä vetää keskustelua ja rajaa vastausvaihtoehtoja. Kommunikoinnissa pitäisi pyrkiä vuorottelemaan tasapuolisesti ja molemmilla pitäisi olla mahdollisuus tehdä omia aloitteita.

Kun tavoitteena on saada lapsi osallistumaan itse aktiivisesti ja kertomaan, voisi kysymysten sijaan käyttää kommentointia sekä kuvailevaa ja kertovaa puhetta. Siis yksinkertaisesti kertoa mitä tapahtuu, mitä havaitsee, mitä itse tekee tai mitä lapsi tekee. Lapsi kuulee aikuiselta mallin ja voi halutessaan tarttua siihen kertomalla ja kommentoimalla itse. Myös paine vastata jää tällöin pois.

Kysymysten sijaan voi käyttää kommentointia, kuvailevaa ja kertovaa puhetta

On todennäköistä, että kun aikuinen kertoo tai kommentoi tapahtumista ja havainnoista ympärillään, niin lapsikin käyttää enemmän sanoja, kertoo yksityiskohdista ja omista mielenkiinnon kohteistaan. Esimerkiksi kommentoimalla, ”Sinulla on uusi mekko”, jättää lapselle mahdollisuuden kertoa mitä ikinä haluaakaan (tai olla kertomatta mitään).

”- Joo, sain sen lahjaksi synttäreillä viikonloppuna.”
”- Kuulostaapa kivoilta synttäreiltä.”
”- Meillä oli siellä taikuri, joka teki ilmapalloeläimiä!”
-”Ihan tosi? Vau!”
-”Se teki mulle koiran ja mun kaverille miekan.”

Kommentointi ohjaa lasta kysymyksiä vähemmän, ja mahdollistaa lapsen omat aloitteet sekä luonnollisen keskustelun.

Kysymyksilläkin on toki paikkansa! Tarkoitus ei ole lopettaa kysymysten kysymistä, vaan löytää tasapaino kommentoinnin, kertomisen, kysymysten ja lapsen aloitteiden osalta. Kysymyksiä jopa suositellaan käyttämään ylläpitämään keskustelua. Hyvä vinkki on 3:1, eli 3 kommenttia ja 1 kysymys.

Esimerkiksi ruokaleikissä kolme kommenttia:
”- Keitän meille keittoa.”
”- Nyt pilkon tämän porkkanan.”
”- Haluaisin punaisen lautasen.”

Ja yksi kysymys:
”- Mitä ruokaa sinä haluat?”

Jokaisen kommentin jälkeen lapsella on mahdollisuus käyttää oma vuoro ja kertoa jotain omista mielenkiinnonkohteistaan. (Myös siis jostain aivan toisesta mistä aikuinen puhuu). Voi olla, että aikuisen kysymystä ei tarvitakaan, kun lapsi vie keskustelua eteenpäin. Yksittäinen kysymys on kuitenkin hyvä keino osallistaa lasta, jos hän ei itse tee aloitteita.

Kysymyksien asettelussa voi myös mahdollistaa lapselle suuremman roolin ja enemmän vastausvaihtoehtoja esittämällä esimerkiksi avoimia kysymyksiä. Avoimeen kysymykseen ei ole pakko vastata tai voi vastata monella tapaa, kuten ”Minneköhän se auto menisi seuraavaksi?”

Kuka muu tunnustaa käyttävänsä liikaa kysymyksiä lasten kanssa? Sorrun tähän myös etäpuheterapiassa, mutta nyt ryhdistäydytään! Tässä meille hyvä harjoitus: muuttaa päivässä kolme kysymystä kommentiksi tai kertovaksi puheeksi.

”- Löysitkö auton?”
-> ”- Sinulla on hieno auto.”

”- Oliko sinulla kiva päivä tänään?”
-> ”- Minulla oli tänään kiva päivä, kun sain nauttia aurinkoisista talvikeleistä.”

”- Missä sinun kengät ovat?”
-> ”- Sinullahan ei ole vielä kenkiä!”

Lähteitä:

Hanen Early Language Progam (2006). http://www.hanen.org/SiteAssets/Helpful-Info/Articles/oh-those-questions—printer-friendly.aspx

The Center on Inclusion in Early Childhood (2011). http://ri.umt.edu/ccplus/TipSheets/TipSheet31.pdf

Puheterapeutti-blogi Playing with Words 365 (2011). http://www.playingwithwords365.com/strategies-to-help-your-child-talk-commenting-and-asking-questions//

Kuva: dashu83 by Freepik