Skip to main content

Puhetta Terapeutista testaa: Roihusten matkassa

Käsi ylös, jos perheessäsi joku on nuhanenä! Täältä löytyy 3/4 perheenjäsentä pikkuflunssassa. Sellaisessa, että meno ei juuri hidastu, mutta korona-aikana mihinkään ei voi mennä. Onneksi on lähimetsä ja Legot, muuten olisi kyllä tehnyt kulunut viikko liian tiukkaa. Ja onneksi on puheterapeuttiblogi, jossa on mieltä piristävää luettavaa, aiheena ihanat Roihuset!

Nyt on kyllä taas herkkua luvassa! Olen saanut tutustumisversion Roihusten matkassa tehtävämateriaalista Kipinäkeskukselta ja Puhetta Terapeutista testaa- osio saa vihdoin jatkoa. Mainittakoon tähänkin, että valitsen itse materiaalit mihin tutustun ja kirjoitan niistä vain omia ajatuksiani ja havaintoja. Jos Roihusten materiaalit eivät ole vielä tuttuja, niin katso täältä ensimmäinen esittely Roihusten arjessa -paketista, niin saat paremman käsityksen mistä on kyse.

Olen Roihusten suuri fani, ja Roihusten ensimmäinen paketti oli jo aivan valtavan monipuolinen kielellisten taitojen paketti. Roihusten matkassa on sarjan kolmas osa, ja uskaltaisin väittää, että tämä paketti on vielä edeltäjiään kattavampi! Tämä materiaali on monipuolinen kommunikoinnin ja kielellisten taitojen tukemisen paketti. Paketin ovat suunnitelleet Kipinäkeskuksen puheterapeutit ja Roihusten kuvituksen on toteuttanut Nadja Sarell. Materiaali on luotu Roihusten perheen ympärille, johon kuuluvat isoveli Otto, Oona-sisko, pikkuveli Aapo sekä isä ja äiti, ja tietysti Eppu-koira. Tässä materiaalissa tutuksi tulee mummin lisäksi myös vaari sekä muita lähi-ihmisiä. Kuten edeltäjänsä, tämä paketti toimii varmasti mm. varhaiskasvatuksessa, suomi toisena kielenä opiskelussa, erityisopetuksessa sekä puheterapiassa. Varmasti löytyy myös sellaisia perheitä ja vanhempia, jotka saavat tästä paketista apua kielellisten taitojen harjoitteluun.

Roihusten matkassa pohjautuu aiemmista paketeista tuttuihin A3-kokoisiin tapahtumakuviin (edellisessä postauksessa arkikuva-nimellä), jotka tällä kertaa sijoittuvat eri paikkoihin mm. lääkäriin, kauppaan ja syntymäpäiville. Jokaiseen tapahtumakuvaan on nyt myös johdantotarina kysymyksineen, joilla pääsee mukavasti alkuun. Tuttuun tapaan mukana on satoja PCS-kuvakortteja, kerrontakortteja ja toimintataulut tapahtumakuviin liittyen sekä uusia pelimateriaaleja kuten uudet ahmattihahmot, spinneri ja taskunoppa.

Nämä kaikki materiaalit ovat järjestettynä selkeästi isoihin napillisiin muovitaskuihin niin että, esimerkiksi talvikuvaan liittyvät materiaalit ovat kaikki saman muovitaskun sisällä, ks. alla. Sadat pikkukortit on koodattu merkein niin, että ei haittaa vaikka kaikki kortit menisivät sekaisin keskenään.

Roihusten matkassa panostaa edeltäjiään enemmän kerrontataitoihin ja tällä kertaa mukana on lisäksi kerronta kuvasarjat, kerronnan PCS-kuvat (hahmot ja paikat), riisutut tapahtumakuvat ja paperinuket. Löytyypä laatikosta myös valkotaulu ja tussikin. Sähköisesta materiaalista vaikka mitä voi hyödyntää kerrontaan, kuten esimerkiksi kerronnan vihjekortit (kuka, missä, milloin jne.) tai tarinapohjat, joihin voi piirtää tai kirjoittaa itse kerrotun tarinan.

Sähköinen materiaali ja käyttöopas ovat entistä kattavampia ideoineen, tulostettavine peleineen ja ohjeineen. Ohjekirjasta haluan antaa erityisesti plussaa. Se on selkeä, ja siinä on hyvin neuvottu mitä pitää sähköisestä materiaalista askarrella mitäkin leikkiä varten. Sähköisestä matskusta löytyy myös todella kätevä lista kaikista 508 PCS-kuvasta, jota on tullut tietokoneen HAKU-toiminnolla hyödynnettyä. ”Mistä pussista löytyy KORJATA-kortti? …Kaupunki- ja kesäpuuhat -pusseista!”

Suurin osa materiaalista on käyttövalmista, mutta kerrontakuvat, paperinuket ja kuvasarjat pitää leikata itse. Lisäksi sähköinen materiaali sisältää yli 150 sivua pelejä ja tehtäviä, jotka voi itse tulostaa ja askarrella omien tarpeiden mukaan. Tai hyödyntää sellaisenaan etäterapiassa! Tuttuun tapaan Boadmaker-lisenssillä materiaaleja pystyy muokkaamaan itselleen sopivaksi.

Esittelen tässä vähän tarkemmin uusia lisäyksiä, mitä Roihusten matkassa paketista löytyy. Meidän 4v -testaaja ihastui salamannopeasti riisuttuihin tapahtumakuviin ja paperinukkeihin.

Nämä tarjoavat loistavan mahdollisuuden leikkiin ja lapsilähtöiseen harjoitteluun! Riisutuissa tapahtumakuvissa ei siis ole ihmisiä tai tavaroita piirrettynä lainkaan, vaan kuvassa on tyhjä paikka, esim. tyhjä kauppa tai lääkärin vastaanotto. Meidän kauppaleikkiin lisättiin kuvakortteja ostettavista asioista ja piippasimme ne sitten kassalla. Kokeilimme tehdä ostoksia myös ostoslistan mukaan; kirjoitimme yhdessä muutamia sanoja listaan ja Oona-paperinukke kävi ne hakemassa kaupasta. Leikki jatkui Tyypin vetämänä luonnollisesti kohti synttäri-tapahtumakuvaa, jonne ruoat laitettiin esille. Pian vieraita olikin jonossa synttäreillä pitkä liuta onnittelemassa sankaria.

Tässä Roihusessa on otettu kerronta vahvasti mukaan, mikä on loistojuttu! Jos kerrontataidot kiinnostavat, kannattaa kurkata aiempi postaukseni tähän liittyen. Roihusten paketista löytyy materiaalia oikeastaan kaikkiin kerronnan osa-alueisiin. On kuvasta kertomista, uudelleen kerrontaa ja tarinan rakenteen harjoittelua vihjekortteineen ja kerronnan osien, kuten kuka, missä, milloin, harjoittelua. Tapahtumakuvat myös houkuttelevat tuttuudellaan lasta kertomaan omakohtaisista kokemuksista, esimerkiksi kesäpuuhista tai lääkärikäynnistä.

Kuvasarjat ovat yksi ihana kerrontauutuus tässä paketissa. En ehtinyt edes leikata kuvasarjoja, kun meidän 4v Tyyppi halusi jo kertoa minitarinat.

Jos vaan ehtii leikkaamaan kuvasarjat, niin saa hieman haastavamman tehtävän, kun ensin järjestää kuvat ja sitten kertoo minitarinan. Tarinat linkittyvät ihanasti isoihin tapahtumakuviin! Jos jotain voisin toivoa lisää tähän Roihuseen, niin se olisi näihin kuvasarjoihin lauseenmuodostus kortit. Tein siis pieniä lisäyksiä omaan Roihuseeni, jotta myös kuvasarjoihin löytyi tarvittavat kuvat esim. ISÄ PAKETOI LAHJAN tai MUMMO KYLVÄÄ SIEMENET.

Erityisen maininnan haluan antaa käsitteille, joita Roihusessa on mietitty enemmän kuin ehkä päälle päin näyttää. Käsitekortteja tulee mukana iso kasa mm. värit, sijainnit, matemaattisen käsitteet, muodot, tunteet sekä vastakohdat ja yläkäsitteet. Lisäksi jokaiseen tapahtumakuvaan on upotettu käsiteharjoittelua ja käsitteet on listattu käyttöoppaaseen tapahtumakuvittain. Esimerkiksi kauppakuvasta löytyy vastakohdat kokonainen/puolikas, paljon/vähän, tyhjä/täysi, kevyt/painava, halpa/kallis. Ja tässä tosiaan vasta tämän kuvan vastakohdat.

Meillä asiakkaiden kesken kestolemppari on etsiä värinopan mukaan erivärisiä asioita tapahtumakuvasta kisaillen kumpi löytää enemmän. Muutamien isompien asiakkaiden kanssa olemme harjoitelleet käsitteitä kuten ensimmäinen, toinen, joka toinen jne. Näitä varten on ollut välillä työn takana löytää mielenkiintoista materiaalia. Onneksi kauppakuvasta löytyy nyt nämäkin käsitteet!

Sähköisen materiaalin esittely voisi olla oma erillinen postauksensa, koska siellä on aivan valtavasti tekemistä ja harjoiteltavaa! Tässä kuitenkin pieni katsaus lemppareista. Salainen kaveri -leikki on meillä ollut hitti etäpuheterapiassa. Tämä mukailee arvaa kuka -peliä, mutta Roihusten tyyliin. Kysymällä kysymyksiä selvitetään, kuka on salainen kaveri. ”Onko sillä vaaleat hiukset?”. Lähiterapiassa vastaavat merkinnät voi tehdä pyyhittävällä tussilla lamoinoidun tehtävän päälle.

Huomaathan, että jos käytät etäterapiassa Roihusten materiaaleja skannaten tapahtumakuvan. Saat käyttää sitä vain omaan käyttöön! Materiaalin jakaminen sähköisesti on käyttöehtojen vastaista. Kaikki varmasti ymmärrämme, että tapahtumakuvat ovat Roihusen ydin, joten ei jaeta niitä muille tai koteihin.

Lopuksi vielä yksi hitti eli ajatuskuplat! Roihusten paketissa on tapahtumakuviin liittyviä ajatuskuplia, joille pitää etsiä omistaja. Ihanan erilainen päättely- ja kuuntelutehtävä! Isomman koululaisen kanssa teimme saman tehtävän tyhjillä ajatuskuplilla, jolloin harjoitusta tuli myös kirjoittamisesta. 

En olisi uskonut, mutta tämä Roihunen ylitti edeltäjänsä monipuolisuudellaan ja kattavuudellaan! Kerrontapainotus toi tähän lisäulottuvuutta roimasti, joten vaikka omistaisit jo aiemman Roihusten paketin, ei kannata tätä ihan heti ohittaa.  Löytyykö sinulta jo tämä ihanuus? Kerro omat lempparitehtäväsi kommenteissa. Jos et vielä omista Roihusten materiaaleja, pidä silmät auki somessa – saattaa olla aiheeseen liittyvä arvonta tulossa! 🙂

Karkki vai kepponen? Halloween puheterapiassa

Taas se on syksy! Ja johonkin on hävinnyt jo lähes kolme kuukautta tätä syksyä. Huomaan, että blogin kirjoittaminen meinaa jäädä muun arjen pyörityksen jalkoihin, mutta täältä sitä aina noustaan. Syksy on ollut töissä innostumista ja paneutumista, kouluttamista ja kouluttautumista ja uusista materiaaleista ja ideoista virkistäytymistä. Kotona puolestaan viilaillaan viimeisiä epäkohtia rakennettuun taloon (joo muutosta on jo aikaa..!) ja pikkuisen sisustetaan syksyä, ja tietenkin leikitään 3,5v Tyypin kanssa ja ihmetellään uusia taitoja. Sitten olisi vielä ne tylsät pakolliset, kuten renkaiden vaihdot, kauppareissut, uudet kurahousut, ja ai niin se oma aika ja liikunta ja parisuhde ja ja…! Ihmekös, kun aikaa ei tahdo löytyä ihan kaikkeen 😀

Valitsin blogin aiheeksi Halloweenin ajankohdan vuoksi. Ideoita tuntuu löytyvän joka nurkan takaa, kun seuraa vaikkapa Pinterestiä tai puheterapeuttien blogeja. Toisekseen siksi, että minulla on tapana tehdä aika isoja kokonaisuuksia näistä blogijutuista, ja siksi työn alla olevia on paljon enemmän kuin valmiita julkaisuja. Nyt tällainen kevyempi postaus tähän väliin! Kokosin tähän postaukseen 8 Halloween aiheista tehtäväideaa.

1.Missä on lepakko?

Eriväristen noidan hattujen taakse piilotetaan pikku lepakon kuva. Alkuperäinen idea on täältä ja tarkoituksena harjoitella värejä ja kysymyksiä, esim. ”onko lepakko keltaisen hatun takana?”. Muita ideoita tämän tehtävän oheen, on harjoitella kirjaimia, muotoja tai lukumääriä. Itsehän ajattelen tämän leikin sopivan mihin tahansa puheterapiaharjoitukseen artikulaatiosta lukemiseen, kunhan on yksilölliset harjoitukset käden ulottuvilla. Ilmainen lataus sivustolta.

2. Taputa tavut ja rakenna

Tähän tarvitaan vain Halloween-aiheinen lottoalusta ja rakennuspalikoita. Tarkoituksena on harjoitella tavuttamaan sanoja ja rakentaa yhtä monesta palikasta torni kuin tavuja sanassa. Yksinkertaista. Alkuperäinen tehtävä löytyy täältä maksullisena, mutta tästä blogista voi tulostaa bingopohjan, jossa ei ole myöskään englanninkielistä tekstiä. Vaihtoehtoisesti tässä vois harjoitella vaikkapa alkuäänteitä tai kuvailla sanoja ominaisuuksien mukaan, esim. ”mikä on valkoinen ja se osaa lentää?”

3. Monsterikisa

Monsterikisassa tarvitaan alusta, jossa on numerot esim. 1-20, kuten täällä alkuperäisessä julkaisussa. Ajatus pelissä on yksinkertainen, nappuloita saa laittaa alustalle nopan tai noppien yhteenlasketun määrän. Halloween-versiossa nappuloina voi olla vaikkapa askartelusilmiä tai muovihämähäkkejä! Voittaja on se, joka saa ensin 20 täyteen. Peli itsessään harjoittaa yhteenlaskua ja laskemista, mutta jälleen oiva peli kaikenlaisten tavoitteiden harjoitteluun.

4. Heitä tarina

Nyt päästään kerronnan harjoitteluun! Tässä tehtävässä heitetään noppaa ja muodostetaan tarina nopan määräämistä osista; hahmo, aika, paikka ja ongelma. Nyt on vaan mielikuvitus rajana. Alkuperäinen idea on täältä blogista, mutta siitä löytyi yllättäen myös suomenkielinen versio valmiina täältä.

5. Kysymys noppapeli

Kysymyksiin vastaamiseen ja kysymys-sanojen harjoitteluun soveltuu hyvin tämä Halloween-aiheinen noppapeli. Peli on ilmaiseksi ladattavissa täältä, mutta kysymykset ovat englanniksi. Kannattaa huomioida, että osa kysymyksistä voi olla suomalaisille lapsille vaikeita (esim. kuka tarkistaa karkit?), mutta nuo muutamat voinee muokata Suomeen sopivimmiksi (esim. kuka syö karkit?).

6. Kummitustalo

Ymmärtämisen ja kuuntelun harjoittelemiseen sopii tulevalla viikolla esimerkiksi tämä ilmaiseksi ladattava kummitustalopeli. Hahmot leikataan ja laitetaan ohjeiden mukaan eri kohtiin taloa. Samalla harjoitellaan sanavarastoa ja sijaintikäsitteitä. Näitä kuvia voi myös viedä eri paikkoihin pitkin huonetta tai kääntää vaikkapa aarteenetsintäpeliksi niin, että ensin piilotetaan hahmot huoneeseen.

7. Arvaa kuka?

Party vector created by studiogstock – www.freepik.com

Tätä varten tarvitaan vain Halloween-hahmot ja kysymyksiä. Tarkoituksena on päätellä kenestä kerrotaan, esim. ”kenellä on päällä jotain raidallista ja silmälappu?”. Itse ajattelin tämän nimenomaan päättelyä tukevaksi tehtäväksi, mutta tuleehan tässä toki kerrontaa ja ymmärtämistä sekä sanavaraston harjoitusta. Halutessasi harjoitella sijainti- tai värikäsitteitä, voi ohjeeksi antaa esim. ”kenellä on päällä jotain oranssia ja on lapsen vieressä, jolla on viitta?”

8. Jatka lausetta

Täältä löytyikin oikein kunnon paketillinen Halloween-tehtäviä kouluikäisille. Minä poimin talteen tehtävän, jossa pitää jatkaa lausetta aiheesta Halloween-juhlat, esim. kutsuisin juhliini.. Muitakin tehtäviä sivustolta löytyy, esim. yhdistä kuva ja sana, keksi tarina tai korjaa väärin kirjoitettu sana.

Aiotko käyttää puheterapiassa tai lasten kanssa työskennellessä Halloween-aihetta? Mitä muita hyviä Halloween-aiheisia ideoita teiltä löytyy?

Happy Halloween!

Puhetta terapeutista suosittelee: Lisää pienten sovelluksia

Tammikuu ja täällä on vihdoin päästy työrytmiin kiinni, kun takana on ensimmäinen täysi työviikko pitkään aikaan! Lomalla on rentouduttu, syöty (liiankin) hyvin ja ulkoiltu vihdoinkin talvisessa maisemassa. Taitaapa kaapissa olla vielä konvehtirasioitakin avaamatta. Lomien jäljiltä oma pää on täynnä kaikenlaisia materiaali- ja terapiaideoita, joista en puoliakaan ehdi käytännössä toteuttaa. Onneksi iPadin kanssa ei tarvitse askarrella tai etsiä sopivia kuvia, vaan voi ladata ohjelman pinkkien iPad-kansien väliin. Tässä postauksessa lisää sovellussuosituksia pienille lapsille, noin 2-4-vuotiaille (tai sen tasoisille). Tuttuun tapaan mukana myös vinkkejä käyttöä varten, sillä ajatuksena on pelata ja opetella näitä asioita yhdessä lapsen kanssa.

Muumileikit (tai Moomin Play)

Dohi Sweden: iOS 0,99e

Sovellus mainostaa olevansa digitaalinen lelu eikä peli. Se sisältää muutaman minipelin, jossa lapsi voi ihmetellä ja kokeilla esimerkiksi heittää ötökät pois polulta sormen pyyhkäisyllä, tai yhdistää näkinkengät muumimamman laukun malleihin. Pelissä ei ole aikarajoja ja on täysin kieliriippumaton.

Vinkkejä vanhemmille

Laskekaa lapsen kanssa kaikki ötökät, tai muumitaloa maalatessa keksikää, mikä voisi olla sininen esine tai asia?

First sounds

MyFirstApps: iOS/Android, 2,99e/2,86e (ilmainen lite-versio)

Tämän huipun sovelluksen löysin ihan vasta. Äänipeli, jossa eläimen kuvaa painamalla kuulee miten eläin ääntelee. Näitä pelejä on sovelluskaupat pullollaan, mutta tässä oli nauhoitusmahdollisuus eli peliin saa jokaisen eläimen kohdalle (helposti) nauhoitettua suomenkielisen sanan. Ja eikun sanavarastoa rikastuttamaan! Ensimmäiset kaksi osiota ovat ilmaiset, loput maksullisia.

Vinkkejä vanhemmille

Voitte nauhoittaa yhdessä lapsen puhumat sanat peliin. Mikään ei motivoi paremmin kuin yksilöllinen peli, josta voi kuulla oman äänensä!

Raccoon Treehouse

TinyHands: iOS 3,99e (ilmainen lite-versio)

Tutustuin TinyHandsin sovelluksiin saamani vinkin perusteella. Raccoon treehouse sisältää useita pieniä pelejä, joissa harjoitellaan mm. muotoja, hahmottamista, loogista ajattelua ja muistia. Esimerkiksi olohuoneessa esineet tulee laittaa oikeille paikoilleen, minne kuuluu verhot? Entäpäs avain? Keittiössä sen sijaan harjoitellaan luokittelua, mitkä asiat kuuluvat jääkaappiin? Ei aikarajoituksia ja kieliriippumaton.

Vinkkejä vanhemmille

Voitte lapsen kanssa yhdessä pohtia, miksi kumisaapas ei kuulu jääkaappiin tai miksi avain ja lukko sopivat yhteen.

Busy shapes

Seven Academy: iOS 2,99e

Muotojen harjoitteluun ja päättelykyvyn harjoittelemiseen pienemmällekin. Pelin alussa vaihtoehtoja on vain yksi, palikka pitää tiputtaa yhteen reikään. Peli vaikeutuu ja seuraavalla tasolla onkin tahmea lammikko, mitä tulee välttää, ja sitten mukaan tulee liikkuvia esteitä, jotka pitää kiertää. Loppua kohden muotopala pitää vaihtaa koloon sopivaksi, ja aikarajoite tulee mukaan kuvioon. Peli on alunperin ehkä tarkoitettu muotojen harjoitteluun, mutta onkin lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta opittavaa päättelykykyä.

Vinkkejä vanhemmille

Mallita ja nimeä muotoja sekä eri värejä lapsen pelatessa. Kannusta kokeilemaan eri vaihtoehtoja, jos lapsi ei itse hoksaa ”Siitä ei voi mennä, mitä sitten voitaisiin kokeilla?”

Sago Mini Doodlecast

Sago Sago: iOS 2,99e

Piirrustusohjelma, jossa koko prosessin voi nauhoittaa lyhyeksi videoksi. Lasten piirrustuksiin ei tarvitse enää kirjoittaa mitä ne esittää, kun lapsi voi itse kertoa piirrustusprosessinsa ääneen samalla kun piirtää. Piirrustuksen valmistuttua koko touhun tarinoineen voi katsoa videona ja lähettää vaikka isovanhemmille! Ohjelmassa on lisäksi piirrustuspohjia herättelemässä mielenkiintoa esim. ruokalautanen (mikä on sinun lempiruokasi?), valitettavasti nämä tarinan aloitus -kysymykset ovat englanniksi.

Vinkkejä vanhemmille

Piirtäkää kuva valmiiksi vuorotellen kertoen samalla mitä tapahtuu, esimerkiksi ”Isä haluaa rakentaa korkean punaisen talon”, ”minä haluan tänne pelottavan dinosauruksen”. Näin lapsi saa mallin kerrontaansa ja tarinat saavat aivan uusia käänteitä!

Peli-iloa!


Katso myös aiemmat suositukset:

Skitch: muuta kuva peliksi

Lupasin teille muutamia viikkoja sitten kertoa, miten iPadillä saa hyödynnettyä sähköisiä materiaaleja tulostamatta. Vastaus on Skitch. Nyt loppui se loputon tulostaminen, laminointi ja leikkaaminen! Jihuu!

Skitch on ilmainen sovellus, jonka avulla kuvaan voi lisätä merkintöjä: nuolia, tekstiä, viivoja, värejä, laatikoita, tarroja ja niin edelleen. Taustakuvina voi käyttää valmiiksi otettuja kuvia kameran rullalta, ottaa valokuvan sillä hetkellä, etsiä netistä kuvan, käyttää kuvakaappauksia sovelluksista ja kartoista, avata PDF:n tai aloittaa aivan alusta tyhjällä pohjalla. Eikä pidä unohtaa skannaamisen mahdollisuutta, jolloin perinteiset paperitehtävät muuttuvat sähköisiksi.

Skitchin parhaita puolia on ehdottomasti sen helppokäyttöisyys: toisesta reunasta valitaan työkalu ja toisesta reunasta väri. Edellisen merkinnän voi peruuttaa kätevästi yläpalkin nuolinäppäimellä. Minkä tahansa merkinnän poistaminen ja siirtäminen onnistuu sitä koskettamalla (alareunaan ilmestyy Poista-nappi).

Puheterapiassa lasten kanssa huomaan, että minulla on usein olemassa hyvät kuvat kielellisen tavoitteen harjoitteluun esim. sijaintikäsitteet, mutta sitten pitäisi vielä keksiä jotain motivoivaa niillä tehtäväksi. Skitch ratkaisee tämän haasteen, sillä kuvat voi laittaa taustalle ja lapsi pääsee tekemään niihin merkintöjä iPadin ruudulla. Motivaatio on oppimisen perusta!

Ympyröi se, millä voi piirtää?
Auditiivinen päättely: ”Ympyröi se, millä voi piirtää”. Tai ”mistä asiasta sinä pidät?”

Mikä ei kuulu joukkoon?
Hahmottaminen: ”Mikä ei kuulu joukkoon?”

Eniten olen nähnyt Skitchiä käytettävän asioiden nimeämiseen (labeling). Kouluissa Skitchiä tunnutaan käyttävän oppimisen tukena esimerkiksi nimeämällä kasvin osat tai kirjoittamalla karttaan maiden nimet. Tämä on täysin käyttökelpoinen tapa myös puheterapeutin näkökulmasta; minä vain vaihtaisin aihealueen (”nimeä huoneen esineet” tai ”kirjoita mitä näet paloasemalla”). Myös asioiden kuvailemiseen ja assosiointiin sovellus käy mainiosti: ”mitä sinulle tulee mieleen Salama McQueenistä?” Kirjoittamisen harjoittelussa Skitchiä voi käyttää alkeista lähtien. Jos asiakkaalla ei vielä onnistu kokonaiset sanat, niin entäpäs alkuäänteen miettiminen?

Tekstin lisääminen kuviin. Kuvat voi valita lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan
Tekstin lisääminen kuviin. Kuvat voi valita lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan

"Mitkä kuuluvat yhteen?"
”Mitkä kuuluvat yhteen?”

Papunetin sivuilta saa ladattua kuvia aihepiireittäin iPadille. Avaa esimerkiksi kuva vaatteista ja numeroi ne siinä järjestyksessä, missä ne puetaan päälle uloslähtiessä.

Papunetin kuvilla vaatteet järjestykseen
Papunetin kuvilla vaatteet järjestykseen

Minulla on asiakkaina pääasiassa lapsia, mutta ihan yhtä hyvin Skitchiä voisi käyttää aikuisten kanssa. Esimerkiksi afasiaterapiassa lukemista voidaan harjoitella Selkouutisten avulla. Tehtävänä voi olla vaikeiden sanojen yliviivaaminen tai asiasanojen löytäminen. Netistä löytyviä sanasokkeloita voi ratkaista ruudulla ja ristikosta voi ottaa kuvan ja kirjoittaa sanat paikoilleen iPadillä, jos kynän käyttö on hankalaa.

"Merkitse asiasanat uutisesta"
”Merkitse asiasanat uutisesta”

Taustalle voi ottaa kuvan myös jostain hyvästä, perinteisestä materiaalista (”mikä kuvassa hassusti”, ”etsi erot kuvista”) ja merkitä ne Skitchin omilla tarroilla tai leimoilla. Lisäksi, jos joskus tarvitsee peittää tiedostosta tai kuvasta nimiä tai kasvoja, niin Skitchistä löytyy myös pikselöinti-työkalu.

Ja sitten idea ihan toisesta vinkkelistä: Skitchillä on todella helppo tehdä vaiheittaisia ohjeita nuolineen, esimerkiksi vinkkejä iPadin käyttöön 🙂

Valmiit kuvat merkintöineen voi tulostaa, jakaa sosiaalisessa mediassa, lähettää sähköpostitse tai tallentaa omiin valokuviin. (Jos haluat jatkaa muokkaamista myöhemmin, kannattaa harkita Evernote-tilin hankkimista. Skitch kuuluu siis Evernote-tuoteperheeseen ja toimii sen kanssa yhteen)

Jos jokin asia jäi vielä Skitch-sovelluksessa askarruttamaan, niin täältä löytyy englanninkieliset käyttöohjeet.

Skitch löytyy App Storesta, Google Playsta sekä Windows Storesta ilmaiseksi.

Skitch it up!

*EDIT 21.3.15: Kävi testaillessa ilmi, että jos haluaa tehdä PDF-tiedostoon merkintöjä Skitchin kautta, pitää ostaa lisäosa Skitch PDF Markup (in-app purchase) hintaan 1,99€ tai olla Evernote Premium -tili (4,99€). Olin ovelana kiertänyt tämän pulman huomaamattani ottamalla screenshotin PDF:n sivusta, jolloin muokattavana olikin kuva.