Puhetta Terapeutista testaa: Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat

Nyt alkaa uusi kokonaisuus blogissa eli Puhetta Terapeutista testaa. Tässä sarjassa tutustun ja testaan yhteistyötahojen erilaisia materiaaleja ja ihania uutuuksia. Sanottakoon kuitenkin, että valitsen itse materiaalit mihin tutustun, ja se, mitä niistä kirjoitan tulee vain ja ainoastaan omista kokemuksistani ja ajatuksistani.

Sitten asiaan. Ah, vihdoin pääsen kirjoittamaan tästä ihanuudesta eli uudesta kerrontataitojen kirjasta, jonka arvostelukappaleen kirjan kustantaja ystävällisesti lähetti minulle! Kyseessä on siis Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat. Kirjoittajat Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola ovat puheterapeutteja, joten tämä kirja sopii allekirjoittaneelle kuin nenä päähän!

Kirja on tainnut ihastuttaa jo monia enkä kyllä ihmettele, sillä jo ulkoasu ja kuvitus houkuttelevat selaamaan kirjaa. Kuvituksen kirjaan on tehnyt Ina Majaniemi.

Kirja on jaettu kahteen osaan; teoriaan ja käytäntöön. Alkuosuus sisältää tutkittua tietoa kerronnasta ja tarjoaa keinoja kerrontataitojen kehittämiseen. Kirja sisältää tietoa siitä, mitä hyötyä on satujen kertomisesta ja kuuntelemisesta, mitä kerronta on ja mihin kaikkeen sitä tarvitaan sekä mitä kertominen lapselta vaatii; tarinan kerronnassa monet lapsen taidot nivoutuvat yhteen, ja itseasiassa kerrontataitojen harjoittelu kehittää myös muita kielen osa-alueita. Kirjan teoriaosuus avaa myös sitä, miten kerrontataidot kehittyvät lapsen kasvaessa. Puheterapeutin näkökulmasta (joita kirjoittajatkin ovat!) erityismaininnan saa kappale kerrontataitojen kehittämisestä. Moni vanhempi ja aikuinen toteuttavat näitä ”tukimuotoja” jo ihan huomaamattaan! Esimerkiksi valokuvien katseleminen lapsen kanssa ja menneiden tapahtumien muistelu yhdessä voi kehittää lapsen tulevia kerrontataitoja!

Sitten päästään itse asiaan eli kertomaan! Toinen osio sisältää käytännön osuuden eli 3 tekstitöntä kuvitettua tarinaa Puupposen perheestä. Kirjan ideana on tukea lapsen omaa kerrontaa, ja lapsi saa itse kertoa kuvista sen minkä kokee tärkeäksi. Tavallisesti kirjoja lukiessa lapsi on helposti kuuntelijan roolissa, mutta näissä tarinoissa hän pääseekin päärooliin eli kertojaksi! Jokainen tarina alkaa lyhyellä johdantotarinalla, joka virittää kuulijan aiheeseen. Tarinat; 1. Eetu, Iitu ja kadonnut kissa 2. Eetu, Iitu ja kammottava komero 3. Eetu, Iitu ja riita ruokapyödässä. Kirjaa suositellaan n. 4-vuotiaista eteenpäin alle kouluikäisille. Täällä on kyllä myös testiryhmän 1,5v on ollut aivan haltioissaan kirjasta. Eihän Tyyppi täällä toki lausein vielä osaa kertoa, mutta kuvat riittävät pitämään mielenkiinnon yllä aikuisen kanssa.

Lapsi saa itse kertoa kuvista sen minkä kokee tärkeäksi

Eetun ja Iitun tarinoihin on taitavasti sisällytetty erilaisia tunneteemoja kuten pelko, ristiriita, anteeksi pyytäminen ja yhdessä toimiminen. Kirjan mukaan tarkoituksena onkin herätellä mielen teorian taitoja. Ensimmäisessä tarinassa esimerkiksi kissa piiloutuu perheen tietämättä, mutta lukija näkee mihin kissa menee. Pienempien lasten voi olla vaikea ymmärtää, ettei perhe tiedä missä kissa on, koska lapsi itse sen tietää. Kirjassa on onneksi kaikilla sivuilla apukysymyksiä, jotka auttavat lasta huomaamaan tällaisia tärkeitä asioita ja tarinan hahmojen tunnetiloja.

Jokaisen tarinan jälkeen on lähes 10 harjoitus- tai leikki-ideaa tarinaan liittyen. Esimerkiksi omakohtaisen tapahtuman kertominen liittyen tarinan kadonneeseen kissaan. Lapselta voidaan kysyä, oletko sinä koskaan kadottanut jotain ja miltä se tuntui. Jokaisen tarinan päätteeksi on myös hauska Vinksin Vonksin -kuva, joissa asiat ovat hullunkurisesti. Nämä ovat kiva kevennys tarinoiden välissä. (Hassuista asioista jutteleminen toki sekin kehittää kerrontaa!) Lisämateriaalina kirjasta löytyy hahmojen paperinuket, pohjapiirrustus Puupposten talosta sekä tarinakortit auttamaan tarinan jäsentämistä. Kirja sisältää siis hurjan määrän vinkkejä ja ideoita kerronnan harjoittelemiseen selkeästi esitettynä.

Tällaisesta paketista on vaikea keksiä mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Kirjassa on toki vain 3 tarinaa, mutta kuten teoksessa todetaan myös uudelleen kerronta on tärkeä lapsen kerrontataitojen kehittäjä. Ei muuta kuin kertomaan näitä tarinoita uudelleen ja uudelleen!

Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat -kirjaa on aivan pakko suositella! Kirja on innostavasti erilainen satukirja, jossa lapsi pääsee kertojan rooliin helposti. Kirja soveltuu puheterapeuteille, varhaiskasvatukseen, lapsiperheen kotiin ja kaikille, joita kerronta ja hyvät tarinat kiinnostavat!

Luetaan, luetaan ja vielä vähän luetaan

Täällä Puhetta terapeutista -blogin kulisseissa luetaan paljon kirjoja. Siis kymmenittäin kirjoja joka päivä. Niitä luetaan heti klo 7 jälkeen aamulla, keskellä päivää ja illalla viimeisillä voimilla pinnistäen. Pienellä Tyypillä on usein lempikirja, jota (vanhempien iloksi) luetaan yli 10 kertaa päivässä. Tästä arjen inspiraatiosta johtuen Puhetta terapeutista syventyy tällä kertaa kirjojen maailmaan.

Eli helppo ja yksinkertainen keino tukea lapsen kielen kehitystä? No kirjojen lukeminen! Tämä on siis tutkittu juttu. Jo pienenä aloitettu kirjojen lukeminen tukee kielen kehitystä, kognitiivisia taitoja ja vaikuttaa jopa tuleviin akateemisiin taitoihin.

Oppiakseen puhumaan ja käyttämään kieltä lapsen tarvitsee kuulla sanoja – ja usein. Kirjat sisältävät paljon sekä arkista että oudompaa sanavarastoa. Uudet sanat opitaan merkityksen kautta ja kirjoissa on käytetty paljon ”vinkkejä” avuksi. Kirjoitettu ja kuultu sana, kuva ja sen osoittaminen sekä käytetty konteksti toimivat hyvin sanojen oppimisen tukena. Kirjan tarinassa usein myös tietyt sanat toistuvat ja toiston avullahan sitä opitaan!

Eli lukekaa siis usein. Joka päivä. Ja myös sitä samaa kirjaa, jonka lapsi tuo aina vaan uudelleen ja uudelleen!

Mitä enemmän lapsen kanssa luetaan, sen parempi.

Kirjan lukeminen on mukavaa yhteistä tekemistä. Kirja on yhteinen mielenkiinnon kohde ja suhteellisen pysyvä lelu verrattuna esimerkiksi palloon. Sitä voi ihmetellä yhdessä ja omalla tyylillä. Niille lapsille, jotka jaksavat kuunnella, voi tekstin lukea sanasta sanaan. Ne lapset, jotka vasta harjoittelevat kirjan lukemista, voivat osoittaa yksittäisiä kiinnostavia kuvia tekstistä välittämättä.

Eli jos lukeminen on lapsesta kivaa, sitä todennäköisesti halutaan tehdä uudelleen. Siispä aikuinen mukaan hassuttelemaan, ihmettelemään, laulamaan ja ääntelemään.

Lapsi oppii todennäköisesti enemmän, kun hän pysyy kiinnostuneena. Aikuinen voi auttaa yhdistämällä kirjan lapsen elämään ja sen tapahtumiin. Pienempien lasten kohdalla tämä voisi tarkoittaa sitä, että kirjan esineitä ja kuvia etsitään myös omasta talosta tai elämästä. Kun kirjassa näkyy pallo, kysytään ”missä sinun pallo on?” tai ”onko sinulla palloa?”. Isompien lasten kohdalla tarinoista voi löytyä yhtäläisyyksiä omakohtaisiin kokemuksiin. ”Muistatko kun me kävimme lääkärissä? Onko sinullakin pikkusisko? Onko sinua koskaan harmittanut jokin asia?”

Lapsi jaksaa yrittää ja oppia erehdyksen ja oivalluksen kautta, kun keskustelu pidetään positiivisena.

Eli kun kirja koskettaa lapsen elämää, se voi olla todella mieluinen. Usein tämä toteutuu helposti aikuisen esittäessä erilaisia kysymyksiä kirjasta.

Lapsi jaksaa yrittää ja oppia erehdyksen ja oivalluksen kautta, kun keskustelu pidetään positiivisena. Esimerkiksi tilanne, jossa lukiessa kysytään missä on pallo ja lapsi näyttää aurinkoa. Jos aikuinen vastaa lyhyesti ”ei”, voi keskustelu loppua siihen. Positiivisen ilmauksen kautta tilanne voisi mennä esimerkiksi niin, että aikuinen toteaa ”Se on aurinko. Ihan totta se näyttää vähän pallolta. Se on myös pyöreä ihan niin kuin tämä pallo täällä”.

Kuinka pienenä kirjojen lukeminen sitten kannattaisi aloittaa? 8 kuukauden ikäisen vauvan kanssa lukemisesta on jo merkittäviä hyötyjä varhaisessa kielen ja puheen kehityksessä. Tätä nuorempien kohdalla ei ole huomattu yhtä suuria etuja, mutta jos vauvaa kiinnostaa jo nuorempana, eikun lukemaan! Se paljonko lapsen kanssa luetaan, on suhteessa lapsen myöhempiin kielellisiin taitoihin ja kouluvalmiuksiin.

Eli mitä enemmän lapsen kanssa luetaan, sen parempi!

Vinkkejä lukemiseen:

OSOITA ja NIMEÄ. Ja lapsen sanavarasto kasvaa!
TAUOTA. Kun aikuinen pitää tahallisen tauon lukemisessa, lapsi usein täyttää hiljaisuuden jollain. Joko pyytämällä lisää tai jopa jatkamalla tarinaa.
LAAJENNA. Jos lapsi nimeää sanan (lintu) aukeamalta, aikuinen voi muodostaa siitä lauseen (juu, lintu lentää).
ESITÄ KYSYMYKSIÄ. Kuka/missä -kysymykset tulevat luonnostaan pienimpien lukijoiden kanssa. Isompien lasten kohdalla kannattaa muistaa pohtimista herättelevät miksi-kysymykset.
KOMMENTOI. Kirjan lukemisesta tulee rennompi tilanne, jos ei aina orjallisesti edetä tekstin mukaan. Välillä aikuinen voi kertoa omia ajatuksiaan; ”Oho, lapsi kiipeää tuossa korkealle. Äitiä vähän jännittää”.
ILO! Kiva hetki kirjan parissa on paras vinkki kaikista.

Siispä LUKEMAAN! Meillä tällä hetkellä yhtenä suosikkina Pikku-Eetun Päästä varpaisiin (Vaukirja). Mitä suosikkikirjoja teillä on?

Lähteitä:

Dickinson, D. K., Griffith, J. A., Michnick Golinkoff, R., & Hirsh-Pasek, K. (2012). How Reading Books Fosters Language Development around the World. Child Development Research, vol. 2012. Saatavissa: http://www.hindawi.com/journals/cdr/2012/602807/cta/

Raikes, H., Luze, G., Brooks-Gunn J. et al., “Mother-child bookreading in low-income families: correlates and out- comes during the first three years of life,” Child Development, vol. 77, no. 4, pp. 924–953, 2006.

Trivette, C.M., Dunst, C.J., & Gorman, E. (2010). Effects of Parent-Mediated Joint Book Reading on the Early Language Development of Toddlers and Preschoolers. CELLReviews, 3(2), 1-15.

Varhainen vuorovaikutus

Kevättä ja aurinkoa on ollut ilmassa pitkin Suomea. Usein kevät tarkoittaa asioiden lopettelemista, kuten lausuntoja ja menneen lukukauden tarkastelua. Puhetta terapeutista kuliseissa ollaan kuitenkin oltu ihan uuden äärellä, kun aikatauluista vastaa tällä hetkellä pääosin pieni 2kk ikäinen neiti. Vähemmän yllättäen tämä puheterapeutti on päätynyt pohtimaan varhaista vuorovaikutusta omassa arjessa. Miten pieni vauva on vuorovaikutuksessa? Mitä kommunikointitaitoja kehittyy jo vauva-aikana ja miten niitä voi tukea?

Varhainen vuorovaikutus luo pohjan kielen ja puheen kehitykselle. Vaikka sanoja lapsi alkaa tuottaa vasta noin vuoden ikäisenä, kehittyy kommunikointi jo syntymästä lähtien. Kaikki alkaa kuuntelemisesta – molemminpuolisesta kuuntelemisesta. Vauva kuuntelee ympäröiviä ääniä, erityisesti äidin sekä isän ääniä, jotka ovat tuttuja jo sikiöajalta. Vastaavasti vanhempi kuuntelee vauvan viestejä ja itkua; vauvan ensimmäistä kommunikointitapaa. Varhainen vuorovaikutus lähtee liikkeelle vauvan perustarpeista ja vanhemman hoivasta. Suurin osa varhaisesta kommunikkoinnista tapahtuu tiedostamatta ja aivan itsestään. Kun vauva itkee, aikuinen vastaa toimimalla. Esimerkiksi kun vauva itkee, niin aikuinen syöttää häntä, tai kun vauva itkee, aikuinen nostaa hänet syliin. Näin harjoitellaan ensimmäisiä syy-seuraus-suhteita ja tämän pohjalta muodostuu vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde.

Varhainen vuorovaikutus muodostuu monista asioista, kuten katsekontaktista, vuorottelusta, ääntelystä ja jaetusta tarkkaavaisuudesta.

Katsekontakti

Pientä vauvaa kiinnostavat erityisesti ihmiskasvot ja silmät. Evoluutio on siitä ovela, että imettäessä vauvan ja äidin silmien etäisyys on optimaalinen katsekontaktia ajatellen. Jo vastasyntynyt vauva voi ottaa katsekontaktin, mutta ensimmästen kuukausien aikana katsekontaktista tulee pidempi ja merkityksellisempi. Katsekontaktia käytetään varhaisessa kommunikoinnissa mm. tervehtimiseen, pyytämiseen ja vuorotteluun, ja myöhemmmässä vaiheessa myös suuntaamaan toisen huomiota (ks. myöhemmin jaettu tarkkaavaisuus).

Vuorottelu ja ääntely

Vuorottelun ja matkimisen kautta opitaan uusia taitoja läpi elämän ja niiden harjoittelu aloitetaan jo vauvana. Vuorottelu on sosiaalisen kommunikoinnin peruspilari; toinen on äänessä ja toinen kuuntelee. Sitten roolit vaihtuvat ja muodostuu keskustelu. Jo hyvin pienenä aletaan vuorotella ja matkia kommunikointikumppania. Vauva alkaa ääntelemään n. 8 viikon iässä ensimmäisiä äännähdyksiä. Vauva yrittää jo kommunikoida ääntelemällä kuten vanhempansa. Näihin yrityksiin vanhemmat usein reagoivat vastomaisesti vastaamalla, puhumalla tai matkimalla vauvaa. Vanhempi käyttäytyy ikään kuin vauvan viestit ja ääntelyt olisivat kommunikatiivisia. Esimerkiksi vauva toistelee ”mmm, mmm”, aikuinen odottaa ensin vuoroaan ja toistaa sitten ”mmm, mmm”. Vauva käy näin ensimmäiset ”keskustelunsa” ja oivaltaa vuorottelun rytmin. Uuden oppiminen mahdollistuu näissä keskusteluissa, kun tuttujen toistojen jälkeen aikuinen tarjoaa vuorollaan uuden äännähdyksen, kuten ”paa paa” ja vauva voi alkaa matkia aikuisen äännähtelyä ja oppia uutta.

Jaettu tarkkaavaisuus

Jaettulla tarkkaavaisuudella tarkoitetaan kykyä seurata toisen ihmisen katsetta, olla tietoinen toisesta ja jakaa yhteiset mielenkiinnonkohteet. Aikuinen aluksi ”ylitulkitsee” lapsen kiinnostuksen kohteita ja seuraa vauvan katsetta. Näin aikuinen pääsee mukaan vauvan kokemuksiin ja maailmaan yhdistämällä katseen ja puheen. ”Oliko siellä apina? Juu, se on apina”. Vauva tutustuu ympäristöönsä yhdessä aikuisen kanssa ja saa kokea sen yhdessä vanhemman kanssa. Syntyy jaettu kokemus. Vauva siis oppii miten jaetaan huomiota ja miten se tehdään katseen avulla. Varsinaisesti jaetun tarkkaavaisuuden taito kehittyy vauvalle vasta myöhemmin, niin että vauva alkaa omasta aloitteestaan tarkistaa, näyttää ja osoittaa toiselle omia mielenkiinnonkohteitaan katseen avulla.

Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen

Nämä kaikki vuorovaikutustaidot luovat pohjan kommunikoinnillle ja kielelliselle kehitykselle. Tästä syystä näitä taitoja harjoitellaan usein puheterapeutin kanssa. Esimerkiksi lasten kanssa, joilla on viivästynyt puheen ja kielen kehitys, matkiminen ja vuorottelu nousevat suureen rooliin. Kielen kehitystä tuetaan tällöin matkimalla, toistamalla ja vuorottelemalla tuttuja ja uusia sanoja, ääntelyitä ja usein myös tukiviittomia käyttämällä. Autismin kirjon asiakkaiden kanssa jaettu tarkkaavaisuus ja katsekontakti ovat aiheita, jotka ovat hyvin usein läsnä kuntoutuksessa. Jaetun tarkkaavaisuuden harjoittelun perusperiaate autismikuntoutuksessa on hyvinkin samanlainen kuin pienen vauvan kanssa. Aikuinen menee mukaan autistisen lapsen leikkiin ja osallistuu autistisen lapsen maailmaan ja mielenkiinnonkohteiden jakamiseen. Autistinen lapsi kun ei lähtökohtaisesti koe tarvetta jakamiseen, joten sitä tarvitsee harjoitella. ”Huomaatko kun minäkin olen mukana tässä sinun leikissä ja meillä on kivaa yhdessä?”

Yhtä lailla myös muiden puheterapia-asiakkaiden kanssa harjoitellaan esimerkiksi syy-seuraus-suhdetta, joka on tärkeä osa vuorovaikutusta. Se voi tarkoittaa kuvalla pyytämistä (kun annan kuvan, saan haluamani esineen), tai PRT-harjoittelua (jotain kivaa tapahtuu, kun sanon sanan). Yksinkertaisimmillaan harjoittelu voi auttaa ymmärtämään, että omalla toiminnalla saa jotain aikaan (kun painan nappia tästä lelusta, kuuluu ääni).

Varhainen vuorovaikutus useimmiten tapahtuu luonnostaan ja ilman erillistä harjoittelua. Suurin osa vanhemmista on taitavasti vuorovaikutuksessa vauvansa kanssa ihan huomaamattaan. Vuorovaikutuksessa vauvan kanssa ei ole oikeaa ja väärää tapaa. On kuitenkin hyvä tietää edellä mainitut asiat ja pitää ne mielessään kommunikoidessaan vauvan kanssa. Jokainen lapsi on yksilö ja erilainen vuorovaikutuskumppani, toinen tykkää lauluista ja toinen seuraa tarkasti ilmeitä. Kun vanhemmat viettävät aikaa vauvansa kanssa, he tuntevat vauvansa ja hänen vuorovaikutustyylinsä parhaiten ja osaavat sitä tukea.

Lähteitä ja lisää luettavaa aiheesta:

Kaisa Launosen kirja: Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin.
Helsinki: Kehitysvammaliitto.

Papunetistä löytyvä tietopaketti

MLL:n vanhempainnetti

Vauvan ja äidin välisestä vuorovaikutuksesta löytyy myös väitöskirja