Skip to main content

Toimintapussikortit – hetivalmis tehtävien piristäjä

Nyt tuli harjoittelusta hauskaa ja mikä parasta, tämä ei vaadi juuri valmistelua! Meillä kaikilla lasten ja nuorten kanssa toimivilla on varmasti läjäpäin tehtäviä, usein mustavalkoisina, joista itsestään puuttuu hauskuus. Itse miellän, että lapset ja nuoretkin oppivat parhaiten mukavan tekemisen kautta, joten usein kehittelen jonkin motivoivan toiminnan niiden tylsien drillikorttien kaveriksi. Usein ongelma ei ole löytää hyvää harjoittelumateriaalia, vaan sen jutun millä asiakkaan mielenkiinto pysyisi yllä. Tässäpä on toimintapussipeli!

Toimintapussipeli toteutetaan niin, että vapaavalintaiseen pussiin laitetaan toimintapussikortit sekaisin. Lisäksi mietitään tavoitekortteja tai harjoittelutehtäviä oheen. (Nyt saa olla niitä tylsiä mustavalkoisiakin) Ensin tehdään harjoitustehtävä, esim. toistetaan /k/-sana 3 kertaa, sitten nostetaan pussista toimintakortti ja toimitaan ohjeen mukaan, esim. ”laita se kainaloon ja juokse ympyrää”. Ei muuta kuin kortti kainaloon ja juoksuksi. Tavoitteena on hauskanpito!

Tavoitteena on hauskanpito!

Kurkkaa täältä minun kehittelemäni toimintapussikortit. Täältä blogista löytyy alkuperäinen idea.

Tämähän soveltuu myös ihan kaikkeen harjoitteluun, mielikuvitus vain on rajana.

Sanavarasto

Otetaan mukaan joko aihepiireittäin sanavarastokortteja tai vaikkapa muistipelin pelikortit ja niitä nimeämään tai kuvailemaan tai luokittelemaan yläkäsitteen mukaan. Puhumattakaan verbisanastosta mitä tulee harjoiteltua toimintapussikorteissa ihan huomaamattaan!

Artikulaatio

Äännekortteja tavoitteen mukaan, esim. /r/, /s/, /l/, /ä/, /ö/ ja toistoja tuottamaan

Puheen ymmärtäminen

Peli jo itsessään sisältää tämän osuuden, kun toimitaan ohjeen mukaan, mutta toimintapussikorteilla voisi saada piristystä ”tavalliseen” ohjeen mukaan toimimiseen oli ne sitten ohjekortit (nosta käsi ylös ja mene sitten kyykyyn) tai tarkan kuuntelun tehtävä (valitse se kortti missä on punainen pieni kukka). Näitä voi toteuttaa myös ihan valokuvista tai lehdistä/googlesta haetuista kuvista!

Puheen sujuvuus

Harjoitellaan tavoitteen mukaista sujuvaa, pehmeää puhetta esim. lukemistehtävässä ja jokaisen tehtävän jälkeen otetaan toimintapussikortti. Ainakin rentouttaa kaikki (nauru)lihakset välissä!

Kerronta

Kerronnan harjoittelu valituista kuvista, esim. lehtileikkeistä/googlen kuvista. Esim. kerro 3 sanalla kuvasta ja sitten ota toimintapussikortti.

Käsitteet

Kerrankin voi ottaa ne tylsät kynätehtävät käsitteistä, (”ympyröi se kynä mikä on lyhyempi”/ota se mikä on rivin viimeinen”), kun kaverina on kivat toimintapussikortit!

Vuorovaikutus

Tehdään tavoitteen mukainen harjoitus, esim. katsekontakti, aloite, ennen kuin saa toimintapussikortin. Lisäksi aikuinen mallittaa toimintapussikortin ohjeen ja lapsi voi matkia!

Kuvakommunikaatio

Tehdään tavoitteen mukainen harjoitus esim. kuvalla valinta ja sitten toimintapussikortin tehtävä

Kielellinen tietoisuus

Harjoittellaan alkuäänteitä/ riimejä/ tavuttamista ja lisätään mukaan toimintapussikortit

Laskeminen

Lasketaan tavoitteen mukaisesti esineitä ennen toimintapussikorttia

Tämä peli saattaa vaatia jonkun asteista henkistä valmistautumista, sillä jos lapsi tai nuori tekee näitä hullunkuristen ohjeiden mukaisia toimintoja, niin kyllä aikuisenkin pitää! Siinä vasta onkin naurussa pitelemistä, kun puheterapeutti tasapainottelee korttia nenällään tai halaa korttia 😀

Johanna Naamanka

Etäkuntoutuksesta, tableteista ja oman työnsä kehittämisestä kiinnostunut puheterapeutti ja PRT-ohjaaja, jonka päässä pyörii ajatuksia ja ideoita yli omien tarpeiden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *