matkiminen – Puhetta terapeutista

I’m back in business eli työt on taas aloitettu! Se tarkoittaa myös sitä, että käyn henkistä kädenvääntöä siitä, miten yhdistän puheterapeutin ja kotiäidin roolit. Olen nauttinut todella paljon kotona olemisesta pienen ihmisen kanssa, kun on saanut käydä esimerkiksi kaupungilla kahviloissa ja leikkipuistoissa keskellä päivää. Puhumattakaan siitä, kun saan seurata toisen huisia kehittymistä! Toisaalta nyt, kun pääsin käynnistelemään sisäistä puheterapeuttiani niin olenkin joutunut hieman etsimään motivaatiota tähän kotona olemiseen. Sopivasti vielä sattui, että pieni ihminen on ollut flunssassa ja tehnyt hampaita niin, että kaikki on ”ei” tai itkupotkuraivari. Kummasti se työpaikka houkuttelisi tuolloin! 😀

Täällä siis touhutaan reilun puolitoistavuotiaan Tyypin kanssa kotona, ja puheterapeutin aivot kun eivät näytä lepäävän koskaan, niin täällä on syntynyt ideoita meidän arjesta joita voi hyödyntää myös puheterapiassa tai vaikkapa kotitehtävinä.

Puheterapiassa kotitehtäviä tarvitaan, jotta harjoittelua tapahtuisi monissa eri ympäristöissä monta kertaa päivässä. Yksi puheterapiakerta viikossa ei riitä edes uuden äänten vakiinnuttamiseen puheeseen puhumattakaan vaikeammista kielen pulmista! Ihanteellinen kotitehtävä olisi sellainen, joka on helppo ja nopea toteuttaa asiakkaan arjessa.

Tässäpä siis muutama kotitehtävä-idea (tai leikki-idea ihan muuten vaan)!

Tavutoistot

Ajatus lähti lapsen syömisen motivoinnista, kun toistelin laulaen mitä lusikassa oli: ”maa-maa-maissi”, ”puu-puu-puuro”. Tämä oli Tyypistä hauskaa ja hän lähti heti innokkaasti kokeilemaan (ja syömään!). Toistaiseksi kaikki on ”paa-paa”, sanoin minä mitä tahansa 😀 Tämä voisi toimia kotitehtävä-ideana esimerkiksi perheelle, jossa on epäselvästi puhuva lapsi tai lapsi jolla on viivästynyt kielen kehitys. Pöydän ääressä käydään ruoat toistaen läpi. (Ja sitten ne ruoat saa vielä syödäkin!)

Kuva-esine yhdistäminen

Tämän tehtävän ajatuksena on, että otetaan lapsen leluista kuvat (esim. 10 kpl) ja tulostetaan ne. Yhdessä sitten etsitään kuvassa oleva esine lelujen joukosta ja tuodaan vaikkapa kuvan päälle. Tämä leikki ei ole mikään uusi idea, mutta (laiskuuttani) päivitin sen digiaikaan. Olin suunnitellut tätä ”leikkiä” jo pitkään tehtäväksi Tyypille, mutta en saanut aikaiseksi tulostusvaihetta (suutarin lapsella ei ole kenkiä vai miten se meni?). Otettiin siis valokuvat leluista puhelimeen ja niiden avulla etsittiin yhdessä oikeat lelut. Luonnollisesti lelut nimetään ja voihan niitä hakea ohjeidenkin perusteella, niin tulee treenattua ymmärtämistä.

Meillä muuten parasta tuntuu olevan kuvan ”pyyhkäisy” seuraavaan. Tällä pienellä digivinkillä voisi saada myös isommat harjoittelijalapset innostumaan vaikkapa artikulaatiotoistoista: ”kuvaa kaikki /k/-sanat, mitkä löydät kotoa ja sano jokainen 5 kertaa”.

Laulu(n pyytämis)leikki

Tämä idea lähti laululeikistä, koska Tyyppi on kovasti innostunut laululeikeistä. Hän selvästi imee itseensä kaikkea mahdollista rytmistä, käsimerkeistä ja viittomista, sävelestä, ja sanoista. Hänen lemppari on tällä hetkellä Piippolan vaari. (Myös joku toinen helposti muunneltavissa oleva laulu kävisi tähän tehtävään) Tyyppi näyttää joko kuvasta, tukiviittomalla tai sanomalla mikä eläin tulee seuraavaksi, ja sitten äiti laulaa ja ääntelee. Tämä on mielestäni oiva leikki pyytämiseen tai vaikkapa pertsailuun. Lapsen osuus saattaa tuntua pieneltä, mutta lapsi saa näin vaikuttaa omalla valinnallaan siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu (ja äiti saa välillä miettiä, miten esimerkiksi hai tai etana ääntelee!).

Matkimisjumppa

Puheessa, ja erityisesti sen kehittyessä tai sitä harjoitellessa, malli ja mallin mukaan tekeminen nousevat suureen rooliin. Miksipä ei siis harjoiteltaisi matkimista ensin koko keholla? Onko lapsesta mitään hauskempaa kuin että saa määrätä, mitä isä tai äiti tekee seuraavaksi? Ja se ylpeyden ilme, kun osaa jotain, mitä isä tai äiti on näyttänyt! Meillä suosittuja liikkeitä ovat esimerkiksi kädet ylös/alas, istuminen ylös/alas, mahalleen meno, taputtaminen, peruuttaminen, varpaille nouseminen, jalkojen nostelu korkealle, kieriminen, konttaaminen, juokseminen, hyppiminen ja karhukävely. Varoituksen sana: aikuiselle tulee hiki!

Laatikkoleikki

Tämä leikki liittyy läheisesti meidän tämän hetkiseen elämäntilanteeseen; muutto takana ja laatikoita on joka paikassa. Paras leikkipaikka Tyypin mielestä löytyi muovisesta muuttolaatikosta, jonne voi kerätä kaikki omat aarteet. Meillä Tyyppi yrittää hoitaa homman niin, että äitiä kommennetaan hakemaan ”vauva”, ”tutti”, ”bussi”. Sitten on Tyyppi tyytyväinen, kun hän istuu laatikossa lelujensa ympäröimänä! Tämä voisi toimia siis tehtäväideana pyytämisen ja puheen ymmärtämisen harjoitteluun pienten kanssa.

”Kukkuu”-purkkileikki

Viimeisin leikki-idea on kukkuu-leikki, joka soveltuu esimerkiksi nimeämiseen ja vuorotteluun. Tässä kurkistellaan leluja purkista, jossa on läpinäkyvä kansi. Meillä lelulaatikkoon on päätynyt tyhjä ja pesty rahkapurkki, mutta aivan yhtä hyvin (ellei paremmin) toimisi myös esimerkiksi kirkaskantinen raejuustopurkki. Aikuinen laittaa pienen lelun purkkiin kannen alle, ja lapsi kurkistaa sisään. Meillä Tyyppi huutelee ”kukkuu!” heti kurkkiessaan purkkiin, ja aikuinen vieressä tarjoaa vähän pidempää ilmaisua malliksi: ”kukkuu koira/pupu/lusikka”. Voi sitä riemua, kun kannen saa avata ja lelun ottaa pois! Toimii myös reissaavilla puheterapeuteilla, koska purkki vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin vaikkapa muuttolaatikko! 🙂

Viime viikon ystävänpäivä sai miettimään ystävyyttä, ihania ihmisiä ja tunteita. Tunteet ovat läsnä lähes kaikessa ihmisen toiminnassa. Ne heijastuvat vuorovaikutukseen ja siihen miten ihminen toimii muiden kanssa. Tunteiden oppiminen ja niiden ymmärtäminen ei kuitenkaan ole aina helppoa hommaa.

Perustunteita ovat rakkaus, ilo, viha, suru, pelko, hämmästys ja inho, jotka ovat kaikissa kulttuureissa tunnistettavissa. Monille ihmisille, erityisesti niille, joilla on autismin kirjon häiriö, tunteet ovat hankalia käsittää koska ne ovat abstrakteja ja hetkellisiä asioita. Puheterapeuttina olen törmännyt usein tarpeeseen harjoitella tunnetaitoja.

Lapsi oppii ensin ilmaisemaan tunteita ja vasta myöhemmin käsittelemään niitä. Vanhemmat ja aikuiset toimivat oivana mallina tässä prosessissa, kun he ilmaisevat tunteitaan. Lapsi havainnoi ja matkii niitä esimerkiksi leikeissään. Tunteiden nimeäminen auttaa ymmärtämään ja tunnistamaan niitä niin itsessä kuin toisissa ihmisissä. Lapsi oppii sanallistamaan tunteitaan mallin avulla. Joskus negatiivinenkin tunne voi helpottua, kun aikuinen sanallistaa oman tai lapsen tunteen ”Matti on nyt surullinen”.

Olen tähän koonnut erilaisia hyväksi koettuja tehtäväideoita tunteiden harjoittelemista ajatellen. Materiaalina itse tykkään käyttää Boardmaker-kuvaohjelman piirrettyjä kuvia selkeyden vuoksi, mutta jos käytössäsi ei ole kuvaohjelmaa näillä piirretyillä tunnekuvilla voi päästä alkuun. Saat ladattua tehtävät alkuperäisistä linkeistä itsellesi kuvia klikkaamalla.

Yksi hyvä paikka tunnemateriaalin etsimiseen on myös Papunetin kuvatyökalu. Joidenkin lähteiden mukaan piirrettyjen tunnekuvien tunnistaminen on lapsille helpompaa kuin valokuvista, joten näistä kannattaa kokeilla eri versioita. Perustunteista valokuvat voi ladata alla olevasta kuvan linkistä.

Tunnekuvien yhdistäminen on mielestäni yksi yksinkertaisimmista keinoista aloittaa tunteiden harjoittelu. Aluksi voi olla hyvä käyttää vain muutamia tunnesanoja kuten iloinen, surullinen, vihainen ja pelästynyt. Tehtävänä on siis yhdistää samanlaiset tunnekuvat keskenään; iloinen ja iloinen/ surullinen ja surullinen jne. Mikäli tämä sujuu helposti, tehtävää voi kokeilla vaikeuttaa sekoittamalla pakkaan piirretyt tunnekuvat ja vastaavat valokuvat tunteista, ja yhdistää jälleen sama tunne. Lukutaitoisten lasten kanssa voi vastaavan tehtävän tehdä myös tunnesanoilla tai yhdistämällä tunnekuvan ja sitä vastaavan sanan. Tein teille tällaisen tehtävän valokuvista.

Tunteita on usein helpompi käsitellä aluksi ”ulkoistettuna” eli ei itseen kohdistuen. Lapsen voi olla vaikea havainnoida omia tunteitaan, mutta toisen ihmisen tunnetilan osaa tunnistaa. Tätä taitoa voi harjoitella peilin ja matkimisen kautta. Yksinkertaisuudessaan aikuinen voi mallittaa tunteen kasvoillaan, ja lapsen tehtävä on matkia sitä ja katsoa peilistä näyttääkö samanlaiselta. Ideaa voi jatkaa piirtämällä oman peilikuvansa paperille tai ottamalla lapsen ilmeistä valokuvat.

Löysin myös toiminnalisia ideoita tunteisiin tutustumista varten, esimerkiksi muovailuvahalla voi tehdä erilaisia kasvonilmeitä laminoidulle alustalle, tai liimata eri kasvon osia paperille ja katsoa mikä ilme ja tunne saadaan aikaiseksi.