Skip to main content

Etäkuntoutuksen tehtävävinkit

Täällä päässä on ollut aika tiukka alkusyksy! Meillä Tyyppi on ollut sitä mieltä, ettei yötä kuulu nukkua kerralla putkeen, ja tätä on jatkunut melkein vuoden päivät. Eihän se tuossa mini-ihmisessä näy, mutta vanhemmista näkee kilometrien päähän tämän univajeen. Unen puutteessa sitä huomaa myös töiden kuormituksen vaikutuksen ja luovien ideoiden katoavan, monesta muusta tärkeästä aiheesta nyt puhumattakaan! Onneksi sai kesällä vähän ladata akkuja, ja aurinkoakin vielä näkyy. Ja onneksi ilmassa on myös pientä toivoa siitä, että joskus taas saisi nukkua koko yön. Kyllä uni on vaan tärkeää!

Sitten itse aiheeseen eli etäpuheterapian vinkkeihin. Teen asiakkaani tällä hetkellä suurelta osin etäkuntoutuksena, ja aina uusia puheterapeutteja siihen perehdyttäessäni huomaan, että etäpuheterapiaan soveltuvien tehtävien keksiminen ottaa alussa aikansa. Tulee kysymyksiä, kuten ”mitä materiaaleja voi etäpuheterapiassa käyttää?, ”pitääkö kaikki materiaalit laittaa vaihtoon?”, ”miten saada asiakas osallistumaan ruudun välityksellä?”. Tässä postauksessa kerron lempimateriaaleistani, joihin palaan jatkuvasti ja jotka koen motivoivan myös lapsia etäterapiassa. Nämä eivät kuitenkaan ole mitenkään lähiterapiasta poissuljettuja, eli yhtä hyvin voi napata omaan lähiterapiakassiinsa nämä vinkit.

Jos etäkuntoutus ei ole vielä tuttu asia, niin kannattaa tutustua tähän postaukseeni. Se sisältää perustiedot aiheeseen liittyen. Suomessa on käsittääkseni vielä aika pieni joukko puheterapeutteja, jotka toteuttavat etäkuntoutusta. Etäkuntoutus on lähtenyt laajenemaan nopeaa vauhtia sen jälkeen, kun Kela mahdollisti etäkuntoutuksen uudessa standardissaan ja pitää sitä nyt samanarvoisena kuin lähiterapiaa.

Kumpi ehtii ensin -korttipakat

Erilaiset korttipakat, jotka on helppo toteuttaa myös sähköisesti esim. Powerpointin avulla. Kerään yhteen vaikkapa /l/-sanoja, jokainen omalle dialleen Powerpointiin ja väliin lisään ”toimintakuvia” kuten kiikarit tai jänis. Toimintakuvan osuessa kohdalle, pisteen saa se, joka ensin tekee kuvaan liittyvän tehtävän, esimerkiksi nostaa sormistaan pupun korvat itselleen. Vaatii keskittymistä ja tarkkaavaisuutta, ja tuo kivan kisailun drillitehtäviin!

Piirrä tai väritä ohjeen mukaan

Tämä ei juuri poikkea lähiterapiassa toteutetusta ohjeen mukaan toimimisen tehtävästä, paitsi että tehtävä pitää joko lähettää toiseen päähän tulostettavaksi tai toteuttaa ruudun työkalujen avulla. Terapeutti antaa ohjeen ja asiakas piirtää/värittää sen mukaan. Harjoittaa monia osa-alueita kuten muistia, kuuntelua, käsitteitä, kuullun ymmärtämistä. Toimii myös kotitehtävänä! Täältä esimerkiksi yllä näkyvä ilmaiseksi ladattava väritystehtävä. Vinkki: isompien lasten kanssa valmiisiin pohjiin on piirretty itse keksimiä hassuja juttuja, kuten kissan korvat ihmiselle!

ABCYA -nettisivusto

abcya.com on lähtökohtaisesti amerikkalainen pelisivusto, joka sisältää satoja ilmaisia nettipelejä. Tätä sivustoa voi käyttää etäterapiassa todella monipuolisesti, esimerkiksi make a pizza -ruokapeli on monen lemppari ohjeiden kertomiseen ja ohjeen mukaan toimimiseen. Toisaalta, esimerkiksi dress for the weather -pukemispeliä voi hyödyntää mihin tahansa tehtävään motivoimaan harjoitusten lomassa. Mainokset sivustossa hieman häiritsevät, mutta sisällön koen silti niin hyödylliseksi etten niiden vuoksi ole käyttämättä. Mainokset saa pois kokonaan ostamalla jäsenyyden.

Postilaatikkoluokittelu

Ne, jotka ovat lukeneet blogiani, tietävät, että tämä on yksi minun suosikki lähiterapiakassissani. Perinteisestä luokittelutehtävästä voi vilkaista kuvan täältä postauksesta. Pitihän tämä tehtävä siis saada siirrettyä myös sähköiseen muotoon, joten Powerpoint apuun, ja voidaan jatkaa yläkäsitteiden mukaan luokittelua hiiren klikkauksella. Ruudulla siirretään alarivistä kuva oikean postilaatikon päälle. Harjoittaa mm. sananlöytämistä, vahvistaa sanavarastoa sekä erojen ja yhdistävien tekijöiden pohtimista.

Litistä lause

Mikäli asiakkaan päässä on mahdollista käyttää materiaaleja, niin muovailuvaha on sellainen, millä saa lapsiasiakkaat keskittymään pöydän ääreen. Kuvan tapaan muovailuvaha palloja litistetään lauseen sanojen ”päälle”. Mitä pidempi lause, sitä enemmän kivaa litistettävää. Olen tässä käyttänyt apuna myös omaa lausetuki-liuskaani, jolloin lapsi itse luo lauseen ”kuka tekee mitä missä”.

Simon’s cat -kissavideot

Nämä ovat kivoja lyhyitä youtube-videoita Simon-kissasta, jolle tapahtuu yleensä jotain hassua tai epäonnista. Videoissa ei ole puhetta, joten ne toimivat täällä Suomessakin. Olen käyttänyt tätä kivaa välipalaa uudelleenkerrontaan ja kysymyksiin vastaamiseen ja päättelyyn. Youtubea käyttäessä kannattaa aina ensin katsoa itsekseen, mitä video sisältää!

Mikä on sinun lempitehtäväsi puheterapiassa? Sellainen luottomateriaali, johon palaat säännöllisesti? Jaa se tänne kommentteihin, oli se sitten lähiterapiamatsku tai etäpuheterapiaan soveltuva tehtävä.

Kuva: Christin Hume/ Unsplash