Skip to main content

Joulukirjoja suoraan tabletilta

Blogia en ole aikoihin ehtinyt naputella, mutta nyt löytyi niin monta hyvää jaettavaa kirjaa, että päätin naputella postauksen. Idea siis lähti Puhetta Terapeutista joulukalenterin tiimoilta. Olin ajatellut laittaa yhteen luukkuun vinkiksi Pikku Hiiren joulu -kirjan. Suunnittelin ottavani kirjan asiakkaille joulukuussa ja sen tiimoilta harjoittelisimme monenlaisia taitoja. Kävi sitten niin, että kirjaa ei ollut kirjakaupasta saatavilla kun sinne asti pääsin. Jaa-ha, se siitä ideasta sitten. Paitsi, että ideoita pulppuava pääni ratkaisi asian matkalla asiakkaalta toiselle- olisikohan kirjaa Bookbeatissä e-kirjana? Olihan se!

Meillä on Puhetta Terapeutista takahuoneessa Bookbeat kovassa käytössä. 6-vuotias Tyyppi on ollut kova kuuntelemaan äänikirjoja jo ihan pienestä pitäen. Itse kulutin äänikirjoja paljon imettäessä lapsia keskellä yötä, jotta pysyisin hereillä. Nyt ajaessa asiakkaalta toiselle, on hyvä kuunnella kirjoja. Myös 2-vuotias Minityyppi on aloittanut äänikirjauransa. Milläs muullakaan kuin Ryhmä Haun kirjoilla? 😀 (Tämä ei ole maksettu mainos, meillä vaan Bookbeat on kovassa käytössä )

Tässä postauksessa vinkkaan jouluaiheisia helppoja kirjoja puheen ja kielenkehityksen tueksi. Minulla on asiakkaita, joiden kanssa harjoittelemme tarinan rakennetta, tarinan kertomista, toimintasanojen käyttöä sekä asiakkaita, jotka aloittelevat lukemaan tai harjoittelevat luetun ymmärtämistä. Nämä mielessä lähdin siis etsimään luettavaa e-kirjoina. Kaipasin itse lähinnä kuvia ymmärryksen ja puheen tuoton tueksi (vrt. perinteinen kirja), mutta Bookbeatissä e-äänikirjat ovat myös kuunneltavissa kuvien kera tai ilman kuvia.

1. Pikku Hiiren joulu

Pikku hiiren joulu -kirja (Riikka Jäntti/Tammi) on ihanan yksinkertainen tarinaltaan, ja se kertoo joulunodotuksesta, jouluvalmisteluista sekä joulunvietosta. Tekstiä on vain vähän, eli lause tai kaksi, jokaisella sivulla, ja kuvat tukevat ymmärtämistä. Hiiru leipoo pipareita, Hiiru käy joulukuusiostoksilla, Hiiru ei millään malta odottaa joulukalenterin luukkujen avaamista, ja lopulta joulua vietetään mummihiiren ja ukkihiiren kanssa rauhassa kotona. Parasta kirjassa ehkä onkin juuri se, kuinka tavallisia jouluisia asioita kirjassa tapahtuu. Ajattelen, että lasten on todella helppo samaistua Hiiru hahmoon.

2. Hauskaa joulua, Noksu

Hauskaa joulua, Noksu– kirja (Mikko Kunnas /Kvaliti) sopii varmasti 3-4v. lukijalle, mutta sarjakuvamainen tarina saattaa upota myös aloitteleviin lukijoihin. Teksti on puhekuplissa suuraakkosin kirjoitettuna, lauseet ovat lyhyitä ja sanasto helppoa. Noksu ja Nupi valmistelevat joulua, ja ratkovat ongelmia omalla tavallaan. Vai kuka sanoi, ettei kynttilänjalkaan mahtuisi myös joulukuusi? Noksun ideat varmasti naurattavat ainakin nuorempia lukijoita, ja yhdessä voidaan pohtia vaikka sitä, miksi vessanpönttöä ei kannata pestä omalla hammasharjalla 😀

3. Virtasten joulut

Virtasten joulut– kirjassa (Anneli Kanto ja Noora Katto/ Otava) Virtasten perhe muistelee menneitä jouluja, ja kaikkea hassua, mitä on sattunut jouluna tai mennyt pieleen. Yhtenä jouluna isä unohti lähettää valmiit joulukortit, toisena jouluna tonttulakkeja ei löytynyt mistään ja sitten oli se joulu, kun piparkakkutalo ei pysynyt kasassa millään. Kirja sopii aloittelevalle lukijalle, joka pärjää pienten kirjainten kanssa. Lauseet ovat pääasiassa helppoja ja lyhyitä, ja sanasto pääosin yksinkertaista. Jokainen aukeama isoine kuvineen tarjoaa yhden sattumuksen tai tapahtuman, joten kirjaa on helppo lukea osissa (tai pätkissä terapiakäynneillä). Minua kirjassa kutkuttaa ongelmanratkaisun näkökulma, eli mitä tehdään vaikkapa silloin, kun tonttulakkeja ei löydy.

4. Pandakaksoset joulun jäljillä

Pandakaksoset joulun jäljillä. 24 tarinaa joulun odotukseen. (Kirsti Manninen ja Ninka Reittu/Otava) Tässä on vielä yksi kirja, joka sopii joulunodotukseen kuin nenä päähän. Kirja koostuu 24 luvusta, joissa pandakaksosten seikkalu etenee. Pandapennut Hei ja Bai lähtevät etsimään ”valkopartaista miestä, joka laskeutui lentävällä keinutuolilla Valkoisen vuoren huipulle”, ja miehen keinutuolia vetivät sarvipäiset koirat. Pandat tapaavat matkallaan erilaisia tonttuja, ja jokaisella tontulla on tietysti omat tehtävänsä näin lähellä joulua. Riihitonttu tekee lyhteitä, lankatonttu kutoo Suomen lippua ja sairaalatonttu koristelee lastenosastoa. Lopuksi tietysti löytyy myös Joulupukki! Kirjan luvut ovat lyhyitä 3 sivun tarinoita, ja jokaiseen lukuun kuuluu useampi kuva. Aikuisen lukemana kirja voisi sopia 5-vuotiaasta ylöspäin. Kirjassa on jonkin verran oudompaa sanastoa ja vanhahtavaa kieltä, joka ainakin omassa asiakaskunnassa herättäisi kysymyksiä ja toisaalta myös hyviä keskusteluja.

Näiden lisäksi e-äänikirjana löytyi myös pidempiä joulukirjoja, kuten Joulu saapuu Muumilaaksoon, Heinähattu ja Vilttitossu ja jouluvintiö sekä Rasmus-nalle pelastaa joulun. Näissä kirjoissa oli kuitenkin omiin tarpeisiini liian paljon tekstiä, mutta joku ehkä löytää näistä oman jouluisen e-äänikirjansa. Tosiaan parasta tässä on se, että ne löytyvät suoraan kotisohvalta käsin äänikirjapalvelusta eikä tarvitse lähteä kirjakauppaan tai kirjastoon. Sopii siis juuri hyvin tähän hetkeen, kun to do -listalla on muitakin jouluvalmisteluja.

Lukemisen iloa!

Kuva: Marta Filipczyk / CC

Hiiri Hiirulaisen joulukalenteri

Puhetta Terapeutista takahuoneessa on kuhissut hiiriä! 😀 Työn alla on ollut Hiiri Hiirulaisen joulukalenteri, ja nyt siitä on vihdoin saatavilla kaikki 24 päivää! Joulukuussa joka päivä Hiirulaisen kalenteri tulee myös Instagramiin ja Facebookiin, josta sitä voi seurata digitaalisessa muodossa. (psst, ota siis Puhetta Terapeutista -tilit seurantaan!)

Ajatus kalenteriin lähti aikaa sitten siitä, että silloin 3-vuotiaalle Tyypille piti keksiä jokin kiva tapa joulun odotukseen. Meillä ei tuolloin vielä tiedetty perinteisistä joulukalentereista (shh! älkää paljastako, että on karkkikalentereita!), joten etsin aineetonta joulukalenteri-ideaa. Täältä blogista löytyi ihana tarina Hiiru-hiiren joulusta, johon liittyi ohjeet selkään piirretystä tarinasta. Se oli hitti! Hiiri jäi meillä vahvasti jouluun liittyvänä hahmona, ja seuraavana vuonna toteutimme hiiren joulun tarinaa Hiiri Hiirulaisen lähettäminä kirjeinä. Joka päivä yksi kirje löytyi piilotettuina jostain päin taloa. Kirjeestä löytyi keksimäni pieni tehtävä Tyypille, jonka saattoi toteuttaa helposti, kuten laula joululaulu/ tee nämä temput / etsi jotain punaista jne. Tämäkin oli niin kivaa, että päätin jatkojalostaa ideaa ja tehdä muillekin Hiiri Hiirulaisen joulukalenterin. Kiitos siis alkuperäisestä kipinästä Oranssia-blogille!

Puhetta Terapeutista kalenterissa Hiiri Hiirulainen valmistautuu jouluun touhuamalla kaikenlaista 24. päivän ajan. Jokaiselle päivälle on kuva, pieni tarina ja siihen liittyvä helposti toteutettavissa oleva tehtävä. Yllättäen tehtävät liittyvät suurimmaksi osaksi kieleen ja puheeseen! 🙂 Hiirulainen esimerkiksi unohtaa kauppalistansa kotiin, ja tehtävänä on yrittää muistaa, mitä Hiirulaisen pitikään kaupasta ostaa (kuulonvarainen muisti). Toisen päivän kohdalla Hiiri Hiirulainen tarvitsee apua joululorujen keksimiseen (riimiparit). Tehtäviä voi helposti soveltaa omiin tarpeisiinsa.

Ota tästä alta ilmaiseksi tulostettavaksi Hiiri Hiirulaisen joulukalenterin päivät 1-8 ja päivät 9-16 ja päivät 17-24. Kalenteri toimii meidän alkuperäisen idean mukaan ”kirjeinä” tai kortteina eli varsinaisia luukkuja tässä ei ole. Vinkkinä, kun tulostat kuvasivun ja tekstisivun, ne voi halutessaan liimata toisiaan vasten. Tällöin 1. kuvan taakse saa 1. kuvan tekstin. Huomaa siis, että tekstisivun (s.2) kortit kulkevat järjestyksessä oikealta vasemmalle. Mutta ei hätää, kaikki kortit on numeroitu!

Klikkaa kuvaa ja lataa päivät 1-8
Klikkaa kuvaa ja lataa päivät 9-16
Klikkaa kuvaa ja lataa päivät 17-24

Nyt vaan tulostin laulamaan ja tonttuaskartelut aluille!

Kuvat: Designed by Freepik

Ideajoulukalenterin luukut 2016

Pitäähän Puhetta Terapeutista -joulukalenterin ideat koota myös tänne blogiin! Ensinnäkin tajusin, että Facebookista ei voi tehdä Pinnauksia Pinterestiin ja sinne ainakin itse aina tallennan kaikki hyvät ideat. Toisekseen tuolla Facebookissa ne häviävät uutisvirtaan ajan kuluessa. Joten ikuistetaanpa joulukalenterin 2016 ideat tähän postaukseen. Materiaalien linkit avautuvat kuvia klikkaamalla 🙂

1. Litistä lause

Muovailuvahasta palloja niin monta kun on sanoja lauseessa. Lapsi saa litistää pallot muodotaessaan lauseen.

2. Yhdistä varjot

Yhdistä kulkuväline omaan varjoonsa. Hauskaa kulkuvälineiden nimeämistä ja hahmottamista! Linkistä materiaali ilmaiseksi ladattavissa.

3. Eläintoimintakortit

Erilaisia toimintaohjeita eläinten tapaan, esimerkiksi ”venyttele kuin kirahvi, hyppää kuin sammakko”. Kortit ovat englanniksi, mutta aika helposti lennosta suomennettavissa. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

4. Salapoliisin pullo

Muovipulloon riisiä ja pieniä erilaisia esineitä. Tehtävänä on etsiä esimerkiksi tietty esine (etsi sudenkorento) tai kaikki piilotetut (etsi 10 erilaista esinettä).

5. Vuodenajat

Hyvä materiaali, jonka avulla pääsee alkuun vuodenaikojen harjoittelussa. Mikä olikaan syksy? Entäs talvi? Mitä silloin tehdään? Yhdistä pikkukuvat oikeisiin vuodenaikoihin tai piirrä omasi. Materiaali linkistä ladattavissa.

6. Lumiukon kuuntelutehtävä

Nyt korvat hörölle ja kuulolle! Lumiukkokuva piirretään valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan. Mukana helppoja ja hieman haastavampia ohjeita malliksi. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

7. Nappaa ötökät

Moneen tarkoitukseen soveltuva peli, jossa kerätään erivärisiä ötököitä. Soveltuu loistavasti toistoja vaativaan treeniin tai vaikkapa lyhyiden lauseiden ja värien harjoittelemiseen. Voi pelata kahdestaan tai jopa kuuden hengen porukalla! Linkistä materiaali ladattavissa.

8. Lumipallon puhallus

Kilpailu siitä, kuka on saa pallon puhallettua ensimmäisenä maaliviivan yli! Tarvitaan jokaiselle pumpulipallo (eli lumipallo) ja pilli, jolla sitä liikutetaan. Teipistä lähtö- ja maaliviivat lattiaan tai pöytään. Eikun puhaltamaan!

9. Sammakon kieli

Yksinkertainen mutta toimiva idea on tehdä pitkä sammakon kieli, jossa harjoiteltavat sanat kuvitettuina. Kielen voi rullata paperiliittimellä kiinni ja avata kuva kerrallaan. Tai kuviin voi laittaa kärpästarroja sitä mukaan kun harjoittelussa edetään. Ilmaisia sammakon kuvia esimerkiksi täältä

10. Jouluiset kysymyssanat

Noppapeli, jossa harjoiteltavissa erilaiset kysymykset ja niihin vastaaminen, esimerkiksi ”KUKA on joulupukin apulainen?/MILLOIN avataan lahjoja?”. Materiaali on englanniksi, mutta ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

11. Sarjakuvamaiset toimintakuvat

Törmäsin näihin toimintakuviin etsiessäni materiaalia, joka sopisi nuorille ja aikuisille. Kuvia voi käyttää vaikkapa tarinan kerrontaan niin, että yritetään muodostaa yhteinäinen tarina nostamalla yksittäisiä kortteja vuorotellen ja jatkamalla tarinaa. Vaatii vähän pohtimista! Linkistä ladattavissa.

12. Missä pöllö?

Sijaintikäsitteitä, kuten alla, päällä, välissä, voi harjoitella tämän ihastuttavan pöllön avulla. Lapsi esimerkiksi valitsee kuvan ja matkii pöllön paikan tuolin tai pöydän avulla. “Pöllö on laatikon edessä/ Maija on pöydän edessä”. Ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

13. Autot parkkiin!

Loistava idea lisämotivaatiota kaipaaville harjoitellijoille. Ajetaan pikkuautot parkkipaikoille harjoitussanojen päälle. Harjoittelun kohteena voi olla vaikkapa riimiparit (aja auto sinne, missä on samankaltainen sana kuin possu), alkuäänteiden tunnistaminen (aja auto sinne, missä on /l/:llä alkava sana) tai äänteiden lausetasoinen harjoittelu (“punainen auto ajaa parkkiin pesäpallomailan paikalle). Parasta on, että tähän löytyy ilmaiseksi pohjat niin PowerPointiin kuin Boardmakeriinkin alla olevasta linkistä.

14. Suuria tunteita

Piirretyt lasten tunnekuvat muistipelinä tunteiden käsittelemiseen ja harjoitteluun. Kortteja voi käyttää esimerkiksi niin, että yhdet tunnekuvat käännetään pöydälle näkyviin ja näiden parit pinotaan korttipakaksi. Nostetaan vuorotellen kortti pakasta, matkitaan ilme, ja toinen pelaaja etsii pöydälle levitetyistä korteista vastaavan tunnekuvan, joka nimetään yhdessä. Kuvat linkistä ladattavissa.

15. Muovailumatot

Näitä voi käyttää melkeinpä kaikkeen kielelliseen harjoitteluun mitä mielikuvitus keksii. Esimerkiksi lukumäärien harjoittelu, ”teen kolme omenaa omenapuuhun”. Tai pyytämisen harjoittelu, ”haluan punaista muovailuvahaa”. Ladattavissa linkistä.

16. Merenalaista laskemista

Lapsi laskee kuvassa olevat eläimet ja laittaa pyykkipojan oikean numeron kohdalle. Hahmottamista, käsitteitä ja hienomotoriikkaa tulee harjoiteltua ihan huomaamatta! Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

17. Järjestä ja kerro tarina Pikku toukka paksulaisesta

Simppeli idea kirjan tarinan jäsentämiseen ja uudelleen kerrontaan. Pikkukuvat laitetaan kiinni pyykkipoikiin ja laitetaan tarinan mukaiseen järjestykseen, joko kuulemaansa muistellen tai lukemisen aikana. Lapsi voi näiden kuvien avulla kertoa Pikku toukka paksulaisen tarinan itse uudelleen. Linkistä ladattavissa.

18. Mitä koira tekee?

Toimintasanojen harjoitteluun tarkoitettu kirja, jossa yhdistetään valokuva koirasta tekemässä jotain (esim. koira juoksee) ja sitä vastaava PCS-kuva. Alkuperäinen materiaali löytyy Kuva-linkistä, mutta tein teille myös suomenkielisen version, joka tästä ladattavissa.

19. Avaruustavut

Tavutetaan kuvassa oleva sana ja lasketaan tavut. Etsitään oikea avaruusalus ja “lastataan kyytiin”. Materiaali on englanniksi mutta sanat voi vaikka leikata pois kuvista, jolloin voi keksiä suomenkieliset vastineet. Linkistä ladattavissa.

20. Rakenna lumiukko -korttipeli

Monipuolinen materiaali, jota voi käyttää niin ryhmässä kuin kahdestaankin. Tarkoituksena on kerätä kaikki 4 lumiukon osaa voittaakseen. Aurinkokortti sulattaa lumiukon ja kortit joutuu palauttamaan, mutta lumihiutalekortilla saa ylimääräisen vuoron. Kun tehtävään yhdistää yksilölliset harjoitukset vaikkapa kortin nostamisen yhteyteen, niin harjoittelu tapahtuu pelatessa ihan huomaamatta! Ilmaiseksi ladattavissa linkistä. Samassa tiedostossa myös paljon muita talvitehtäviä.

21. Piilotusleikki

Välillä ne yksinkertaisimmat ideat ovat parhaita ja lapsista hauskimpia. Kippojen tai kuvien alle piilotetaan jokin esine tai mikä tahansa “yllätys”. Ennen kipon kääntämistä harjoitellaan sanan sanomista, lauseen muodostamista tai vaikkapa ohjeen kuuntelemista. Sitten saa kurkata yllätyksen. Jännitystä saa lisää, jos joidenkin kippojen alla ei ole mitään!

22. Merirosvojen sijaintikäsitteet

Merirosvokirja, jossa lapsi osallistuu laittamalla kuvat oikeisiin kohtiin. Harjoitellaan sijaintikäsitteitä ja kuuntelemista, esimerkiksi “laita papukaija arkun viereen”. Materiaali ladattavissa linkistä.

23. Muffinssivuoka lajittelu

Keittiötarvikkeita voi hyödyntää myös oppimiseen! Helppo lajittelutehtävä pienemmille harjoittelijoille, kun otetaan pikkuesineitä ja niitä vastaavat kuvat (vaikkapa Googlen kuvahausta). Lapsi ottaa esineen ja etsii sitä vastaavan kuvan vuoasta ja tipauttaa esineen paikoilleen. Tulee harjoiteltua mm. kuva-esine vastaavuutta ja samanlainen-käsitettä.

24. Joululahjan arvoitus

Piilotetaan joulupakettiin jokin tuttu (jouluinen) esine ja kuvaillaan sen ominaisuuksia. “Se on punainen ja pyöreä, sen voi laittaa kuusen oksalle”. Toinen yrittää arvata mikä esine on paketissa piilossa. Vaihtoehtoisesti arvaaja voi kysyä kysymyksiä piilottajalta. “Onko se pieni?/ Mihin sitä käytetään?/ Voiko sitä syödä?”. Tätä voi pelata vaikka joulupukkia odotellessa!

Mukavaa joulunodotusta ja loppuvuotta!

Kuva: Jamie McCaffrey/ CC BY

Tip tap ja joulutehtävät jakoon

Joulukuu on jo melkein puolessa välissä ja nyt vasta ehdin etsiä jouluaiheisia tehtäviä terapiaa piristämään. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy vaikka ja mitä jouluaiheista puuhaa lapsille (ja vähän isommillekin). Tässä teille muutamia löytämiäni tehtäviä. Laitan tänne linkit blogeihin tai sivustoihin, joilta löytyvät ladattavat pdf-tiedostot. Ai niin; joulun teemaan sopien nämä kaikki saa ladattua ilmaiseksi!

Suurin osa tehtävistä on koottu tähän puheterapeutin näkökulmasta, mutta toki soveltuvat moneen muuhunkin tarkoitukseen tai ihan vain huvin vuoksi joululomapuuhaksi!

Suomenkielisiä tehtäviä löysin aika vähänlaisesti, mutta täältä pääsee alkuun. Sivuilla on esimerkiksi etsi virheet kuvasta, joulusanojen keksimistä ja isommille (tai aikuisasiakkaille) jouluristikko.

 

 

Jouluaiheinen muistipeli, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen löytyy täältä. Se on perinteinen muistipeli, joka on vaikkapa nimeämisen tai alkuäänteiden harjoitteluun oikein mainio. Itse ajattelin käyttää sitä tarkan kuuntelun harjoitteluun; ”Mistä kerron? Se vetää joulupukin rekeä ja sillä on sarvet” tai sijaintien harjoitteluun ”Mikä on joulupukin alapuolella?”

 

joulumuistipeli

 

Täältä löysin ihastuttavat mix max –jouluhahmot, jotka kasataan kolmesta osasta. Tarkoituksena on siis tehdä hassuja hahmoja sekoittamalla päät, jalat ja vartalot keskenään. Toimii hyvin esimerkiksi moniosaisten ohjeiden kuuntelemiseen ja muistamiseen; ”Ota tontun pää, piparin vartalo ja poron jalat”.

 

 

Tästä blogista löytyy ”Rakenna Lumiukko” –noppapeli esimerkiksi artikulaatioharjoitusten tueksi tai sanavaraston rikastuttamiseen, motivointiin tai hahmottamisen harjoitteluun.

 

 

Jouluun kuuluu mielestäni lumi ja jos sitä ei ole maassa, niin täältä on saatavilla tulostettava kirja lumihiutaleista. Kirjassa lumihuitaleita löytyy eri paikoista esimerkiksi ”lumihiutaleita kielen päällä”. Tehtävä soveltuu hyvin vaikkapa sijaintikäsitteiden ja kerronnan harjoitteluun. Mielestäni tämä on helposti muokattavissa suomeksi, kun leikkaa tai piilottaa englanninkielisen tekstin. Tästä kirjasta saa ladata halutessaan Boardmaker-version tai PDF-tiedoston. Ihania nämä bloggaajat!

 

 

Yksi aarreaitta on tämä sivusto, jolta löytyy oikein joulutehtävien karkkikauppa ja jokaiselle jotain. Tätä sivustoa suosittelen kaikille lasten kanssa työskenteleville, muulloinkin kuin jouluna! Puheterapiaan sieltä löytyy esimerkiksi jouluaiheinen bingoalusta tai joulusukka-peli. Bingossa on ainakin paljon /l/-sanoja ja diftongeja äänneharjoitteluun (”joulukakku, joulusukka jne”). Sukkapeliä ajattelin käyttää puolestaan tarkan kuuntelun harjoittamiseen ja kuvailevaan kerrontaan; ”Ota sukka, jossa on palloja ja valkoinen karvareunus”.

 

 

Kirjoitus- ja lukutaitoisille voisi puolestaan sopia jouluaiheinen sanojen keksimispeli. Tehtävä toimii ohjeita ja ääkkösiä lukuunottamatta sellaisenaan myös suomeksi.

 

 

Löysin myös jouluaiheisia tehtäviä ruotsiksi täältä. Esimerkiksi Megafonin tulostettavat tehtävät, joissa yhdistetään ruotsi-suomi -sanoja sekä Otavan yhdistä kuva ja sana. Lisäksi myös Sanoma Pron Jontes jul -tarina löytyi kuvitettuna ja ääneen luettuna!

 

 

Ja ettei menisi aivan puheterapiaksi tämä kirjoitus, niin olen koonnut myös hahmottamiseen, motoriikkaan ja esimerkiksi väreihin ja laskemiseen liittyviä jouluaiheisia tehtäviä. Esimerkiksi I spy -pelit ovat merten takana suosittuja. Ne vaativat visuaalista hahmottamista, kun monen pikkukuvan joukosta pitää löytää oikea kuva. Jouluaiheisia bongasin kaksi: pienemmille tarkoitettu ja vähän vaikeampi versio, jossa lasketaan kuinka monta mitäkin hahmoa löytyy kuvasta.

 

 

Tässä lumihiutaletehtävässä kaivataan sorminäppäryyttä ja keskittymistä. Vanupuikoista askarrellaan mallin mukaan eri muotoisia lumihiutaleita!

 

 

Ja viimeiseksi vielä linkkvinkki, jossa on tehtäviä visuaalisen hahmottamisen harjoitteluun sekä värien ja samankaltaisten asioiden yhdistelyyn. Lisäksi esimerkiksi laskemisen harjoittelua löytyy Counting and Numbers -tehtävässä, jossa kuusen koristeet lasketaan ja yhdistetään oikeaan numeroon.

 

 

Minun joulumateriaaleja sisältävä kansioni sai näistä mukavasti täydennystä. Kyllä näillä materiaaleilla jaksaa odottaa jouluun vielä muutaman päivän!