Värit ja niiden oppiminen

Äkkiä yksi blogiteksti niin, että saa kirjoittaa katselevansa lumista talvimaisemaa! Etelässä on ollut aika vähän lumisia päiviä, joten nyt tästä valkoisesta maisemasta pitää nauttia ja kuuluttaa kaikkialle. Alkuvuosi on täällä ainakin lähtenyt jo rytinällä liikkeelle ja joululoma on muisto vain.

Tänään aiheena ovat värit! Olen saanut perehtyä aiheeseen nyt hieman syvemmin, koska useampi asiakkaani harjoittelee värisanoja. Tässä postauksessa on tietoa värien oppimisesta, vinkkejä värien harjoitteluun arjen lomassa sekä myös erilaisia tehtäväideoita niiden täsmäharjoitteluun. Väitän, että suurin osa vanhemmista ja lasten kanssa työskentelevistä ihmisistä tekevät näitä jo ihan huomaamattaan!

Lapsi oppii tavallisesti värisanat aivan itsestään arjen toimintojen ja leikkien lomassa. Jo 4 kk ikäinen lapsi pystyy havaitsemaan erot neljän päävärin kesken (Junnila, 2007). Kognitiivisen kehityksen myötä, noin 18kk iässä, lapsi alkaa erottelemaan ja luokittelemaan asioita ominaisuuksien mukaan, kuten värin mukaan. 3-vuotias pystyy nimeämään 1-9 väriä, ja 4-5-vuotiaana lähes kaikki 11 väriä (Pitchford & Mullen, 2003; Hermanson, 2012). Tutkimusten mukaan vasta 4-7-vuotiaat lapset osaavat nimetä värit luotettavasti. On kuitenkin paljon lapsia, joilla homma ei käy ihan näin yksinkertaisesti. Niillä lapsilla, joilla on haasteita kielen ja puheen kehityksessä, värien oppiminen on usein hitaampaa ja voi vaatia erityistä huomiota. Tutkimuksissa on havaittu, että värisanojen oppiminen tapahtuukin eri tavoin kuin muun sanavaraston oppiminen (Pitchford & Mullen, 2003).

Pääväreihin luetaan keltainen, punainen, vihreä, sininen sekä musta ja valkoinen (Pitchford & Mullen, 2003). Nämä havaitaan lähes aina erilaisina keskenään. Näiden lisäksi tunnistetaan oranssi, vaaleanpunainen, violetti, harmaa ja ruskea. Tutkimuksissa on havaittu, että värien oppiminen ei etene tietyssä järjestyksessä. Ainoastaan sen, että harmaa ja ruskea ovat useimmiten viimeiset väri-sanat, jotka vakiintuvat lapsen käyttöön. Ja nimenomaan siis värisanojen nimeäminen, ymmärtäminen hallitaan jo aiemmin.

Värien oppiminen etenee niin, että ensin opitaan yhdistämään samanväriset esineet, tämän jälkeen pyritään tunnistamaan ja ymmärtämään oikea väri. Vasta lopuksi lapsi oppii itse nimeämään värin (Bernstein, 1985). Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että lapset oppivat värisanan nopeammin, kun sitä käytettiin substantiivin jälkeen, ”ilmapallo on punainen” kuin, että sitä käytettiin ennen substantiivia, ”punainen ilmapallo” (Dye, 2010). Tutkimus oli toki toteutettu englanniksi, mutta ainakin tämä on kokeilemisen arvoinen vinkki, jos värisanojen oppiminen on vaikeaa!

1. YHDISTÄ JA LUOKITTELE

Luokittele värin mukaan

Tähän tehtävään sopii mitkä tahansa tavarat, jotka ovat erivärisiä, esimerkiksi palikat, eläimet, muoviruoat, pelinappulat, autot, värikynät, tarrat, vaatteet jne. Olenpahan nähnyt myös smoothiepussien korkkeja käytettävän tähän! Ajatuksena on siis yhdistää samanväriset toisiinsa; punaiset samaan kasaan, keltaiset omaansa ja niin edelleen. Aluksi voi olla selkeää ottaa laatikko per väri, ja laatikkoon voi laittaa malliksi yhden tavaran kyseistä väriä. Helpoimmassa luokitteluleikissä on vain 2 väriä ja taitojen karttuessa niitä voi ottaa enemmän. Tässä vaiheessa värin nimeäminen lapsen osalta ei ole vielä välttämätöntä, vaan aikuinen voi sitä mallittaa. Täältä löytyi perhosaiheinen värien luokittelupeli ja täältä keksien luokittelupeli, jossa on erivärisiä arjen esineitä.

Muistipeli

Yhdistä samanväriset parit toisiinsa. Tätä voi pelata ihan millä tahansa muistipelillä ja nimetä vaan parin värit. Yllä oleva syksyinen muistipeli, jossa eriväriset lehdet yhdistetään toisiinsa, löytyi täältä. Ja toinen värien yhdistelypeli, jossa ongitaan kala ja yhdistetään samanväriseen kalamaljaan löytyi täältä.

Viikon väri

Valitaan yksi väri viikoksi, johon paneudutaan lapsen arjessa ja leikeissä. Värin voi laittaa vaikka jääkaapin oveen muistuttamaan tämän viikon teemasta. Viikon aikana kiinnitetään vaikkapa keltaisiin asioihin huomiota. ”Nyt syödään banaania, se on keltainen!”/ ”Ulkona paistaa aurinko. Aurinko on keltainen.” Etsitään keltaisia asioita, leikeissä valitaankin keltaiset autot tai palikat tai jopa keltaisia vaatteita tälle viikolle! Muovaillaan, piirretään keltaisella ja etsitään kirjoista kaikki keltaiset asiat. Viikon värin mukaisista asioista voi ottaa myös valokuvia talteen!

2. TUNNISTAMINEN

Aarteenetsintä

Etsi yhden sovitun värin mukaan erilaisia tavaroita kotoa. Tavarat voi koota konkreettisesti johonkin koriin tai pussiin, tai vaihtoehtoisesti vain luetella tietynväriset asiat, mitä näkee, ”minä näen punaisen kukan”. Nähdyt tai keksityt tavarat voi myös piirtää!

Myös toisinpäin voi olla kiva leikkiä tätä, eli piilotetaan jokin esine huoneeseen ja paljastetaan vain minkä värisen asian vierestä/takaa/edestä se löytyy. ”Se on jonkun sinisen vieressä”. Tämä on ollut huippukivaa terapia-asiakkaiden mielestä!

I spy -pelit ovat värien tunnistamiseen loistavia tehtäviä, koska voit tulostaa lähes minkä tahansa netin syövereistä, ja päättää mitä väriä etsitte kuvasta. ”Etsitään kaikki vihreät asiat!”. Esimerkiksi täältä voi ladata näitä ilmaiseksi, mutta sivusto vaatii sähköpostiosoitteen.

Oikein/väärin -leikki

Tämä tukee värisanan ymmärtämistä. Lapsista on usein hauskaa kun aikuiset heittäytyvät hassuttelemaan ja se tässä onkin ajatuksena. ”Onko tämä banaani sininen?” ”Onko tämä sukka punainen?” Saattaa olla, että lapsi lähtee pian myös korjaamaan aikuisen virhettä, jos osaa jo nimetä oikean värin. Tällaiseen hassutteluun sopii avuksi esimerkiksi nämä yllä olevat kyllä/ei -kortit Viitottu rakkaus -sivuilta.

3. NIMEÄMINEN

Väritystehtävät

Väreillä leikkiminen ja piirtäminen on värien nimien harjoittelua parhaimmillaan! Väritysvärjeä valitessa voi lapsen kanssa pohtia yhdessä, ”hmm banaani, millähän värillä sen värittäisin?”. Yllä olevat värityskuvat ovat ilmaiseksi ladattavissa täältä ja niihin on koottu esim. punaisia esineitä yhdelle sivulle. Varsinkin lasten kanssa, joilla on pulmaa kielen ja puheen kehityksessä, apuna voi käyttää myös värien viittomia eli ”salamerkkejä”. Jos lapsi ei heti muista sanaa värille, voi viittoma toimia hyvänä visuaalisena tai taktiilisena vihjeenä. Värien viittomat löytyvät kätevästi papunetin kuvatyökalun avulla tai videomuodossa Käsipuheen youtubesta. Lisäksi alkutavulla voi auttaa lasta kohti omaa tuotosta.

Papunet

Värijuna

Yksi lemppareistani puheterapiassa on värijuna, jonne luokitellaan vaunuihin värin mukaan esineitä tai kuvia. Jos ollaan jo siinä vaiheessa, että harjoitellaan värien nimeämistä, niin ei muuta kuin sanat mukaan ja luokittelemaan!

Lauseliuskat

Puheterapiassa hyödynnän myös kuvatukea, jolloin lapsen voi olla helpompi hahmottaa, että nyt haetaan värisanaa. Yllä on esimerkki siitä, miten olemme tehneet lauseliuskoja, kuten ”omena on punainen”. Näin siksi, että osa lapsista ei välttämättä hoksaa ollenkaan, että tarkoitetaan esineen ominaisuutta, vaan väriä kysyessä vastaakin esineen nimen -”omena”.

Erilaiset pelit

Täältä blogista löytyi liuta väritehtäviä, jotka sopivat hyvin värien nimeämisen harjoitteluun, esimerkiksi noppapeli ja purkkapallopeli. Nämä ovat jo vähän isommille tarkoitettuja pelejä, koska näissä on kaikkia värejä oranssista harmaaseen.

Mitkä ovat teidän lempparit värien harjoitteluun? Kommentoi tai linkkaa alle, niin saadaan koottua kaikki väritehtävät kasaan!

Lähteet:

Bomstein, M. H. (1985). On the development of color naming in young children: Data and theory. Brain and Language, 26, 72-93. Saatavissa: https://kundoc.com/pdf-on-the-development-of-color-naming-in-young-children-data-and-theory-.html

Dye, M. (2010). Why Johnny can’t name his colors? Scientific American. Saatavissa: https://www.scientificamerican.com/article/why-johnny-name-colors/

Hermanson, E. (2012). Kielen ja kommunikaation kehitys. Duodecim.

Junnila, L. (2007). Vauvat kuvia katsomassa -mitä he näkevät ja mistä he pitävät. Opinnäytetyö. Vantaa: Evtek-ammattikorkeakoulu. Saatavissa: https://onnijailona.fi/kauppa/vauvat_katselijoina_8_3789745481.pdf

Pitchford, N. & Mullen, K. (2003). The development of conceptual colour categories in preschool children: influence of perceptual categorisation. Visual Cognition, 10, 51-77. Saatavissa: http://www.mvr.mcgill.ca/Kathy/PDF-00-04/Pitchford-Mullen-2003.pdf

Kuva: Alejandro Garrido Navarro/ Unsplash

Ensimmäinen yhteinen kieli -tukiviittomat

On kulunut ihan luvattoman pitkä aika ilman blogipostausta. Kirjoittaminen on usein mielessä, mutta aikaa ei ole päivästä löytynyt. Ideoitahan tulee jatkuvasti uusiin postauksiin, mutta tarvitsisin sovelluksen joka imisi idean mielestäni ja tekisi siitä blogipostauksen. Löytyisiköhän sellaista? Onhan näitä VR-juttuja nyt kovasti kehitelty! 😀

Olen pitkään halunnut tehdä blogipostauksen tukiviittomista ja niiden vaikutuksesta kielen kehityksen tukemiseen. Meillä täällä kuliseissa on ollut tukiviittomat käytössä pikkutyypin kanssa heti alusta alkaen. Omalla lapsella kun on hyvä testailla työmenetelmiä! 🙂 Itselleni tämä on tuonut hyviä kokemuksia niin äitinä kuin puheterapeuttinakin. Ja on kehuja tullut myös lapsen isältä!

Mitä tukiviittomat ovat?

Tukiviittomat ovat yksi kommunikaatiomenetelmä kielen ja puheen tukemiseen, jossa yksittäisiä viittomakielen viittomia käytetään puheen rinnalla. Puhe on siis pääasiallinen kommunikointi muoto, mutta tärkeät sanat (asiasanat) viitotaan puhuessa. Tällöin aikuinen usein huomaamattaan hidastaa hieman puhettaan, painottaa sanan alkutavua ja saattaa toistaa sanan useamman kerran. Lapsi saa kuullun sanan lisäksi visuaalista tukea ja pystyy useamman aistin avulla selvittämään mikä sana oli kyseessä. Yksinkertaisuudessaan viittomaksi voidaan lukea esimerkiksi vilkuttaminen HEI HEI, jonka lapset oppivat vähän vahingossa.

Ensimmäiset sanat ilmaantuvat keskimäärin 1-vuotiaana (vaihtelu on suurta ja yksilöllistä!), mutta ennen kuin monimutkainen prosessi äänen, äänteiden ja niiden yhdistäminen sanoiksi onnistuu, voi tukiviittomat auttaa lasta ilmaisemaan omia ajatuksia ja tarpeita.

Tukiviittomat kannattaa aloittaa muutamasta viittomasta. Olen useammassa paikassa kuullut termin ”viikon viittoma”. Laitetaan esimerkiksi jääkaapin oveen yksi viittomakuva, jota harjoitellaan arkisissa tilanteissa viikon ajan. Näin se jää aikuisilla mieleen ja ehkä tarttuu myös lapsen sanavarastoon. Ensimmäisten viittomien kannattaisi olla lapselle jollain tavalla tärkeitä tai merkityksellisiä. Sellaisia asioita mistä he ovat jo valmiiksi kiinnostuneita ja mitä voisivat itsekin pyytää. Esimerkiksi SYLI voisi olla hyvä mutta alkuun ehkä tarpeeton, koska monet lapset ilmaisevat haluavansa syliin nostamalla kädet ylös. Tavallaan sille on jo olemasssa viittoma. Meillä ensimmäinen viittoma mitä Tyyppi alkoi käyttää oli LISÄÄ (ks. alla). Ruokailussa esimerkiksi rusinoita saikin LISÄÄ, kun teki viittoman käsillä. Heureka!

Kuva: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Elina Vanninen

Miksi käyttää tukiviittomia?

Miksi tukiviittomia sitten kannattaa käyttää? Tukiviittomat auttavat lasta keskittymään, ottamaan katsekontaktia ja ymmärtämään puhetta. Tukiviittomat ovat oiva keino jäsentämään ensin-sitten ajattelua ja struktuuria, ”ensin SYÖDÄÄN, sitten LEIKITÄÄN.” Ne myös auttavat pientä lasta saamaan viestistä irti sen tärkeimmän. Aikuisen puhevirrasta saa tukiviittomien avulla napattua oleellisimman, ”Äiti hakee sulle jääkaapista MAITOA”. Ja ne tukevat näin myös puheen ymmärtämisen kehittymistä, joka kehittyy paljon ennen ensimmäisiä tuotettuja sanoja.

Tutkimusten (esim. Goodwyn, Acredolo & Brown, 2000) mukaan tukiviittomien avulla voi saada ikään kuin varaslähdön puheen kehittymiseen, sillä lapsi saa varhaisessa vaiheessa oppia yhteyden viittoman ja asian/toiminnan/tapahtuman välillä. Saa oppia yhdistämään viittoman ja kuullun sanan toisiinsa, ja sen miten viittomalla voi kommunikoida ja vaikuttaa toiseen. Sama pohjatyö tarvitaan ensimmäisiä sanoja varten ja se perusta on näin jo olemassa.

Puheen kehityksen tukena tukiviittomia tarjotaan usein lapsille, joilla puhe viivästyy. Esimerkiksi jos 3-vuotiaalla lapsella ei ole vielä puhuttuja sanoja, voi tukiviittomista olla apua. Tukiviittomat tarjoavat lapselle keinon ilmaista tarpeitaan ja halujaan, muutenkin kuin huutamalla ja osoittamalla. Tavallista on, että jos puhumattomalla lapsella on ollut kiukkua ja raivokohtauksia, tukiviittomat ovat voineet vähentää niitä. Kun on keino kertoa, ei tarvitse kiukuta. Oppiessaan puhumaan Tyypin sanoista ei aina saanut aikuinen selvää. Monta kertaa samaa tavua toistelleena alkoi helposti Tyyppi turhautua, kun viesti ei mennyt perille. Tilannetta usein helpotti kysymys ”osaatko näyttää (eli viittoa) mitä haluat?” Milloin kysymys oli siitä, että leivälle piti saada JUUSTOA kurkun sijasta tai siitä, että tänä yönä unikaveriksi pitikin saada KETTU eikä pupu.

On ihana päästä osalliseksi pienen ajatuksia jo ennen ensimmäisiä puhuttuja sanoja. Yllätyksekseni huomasin, kuinka hyvä muisti Tyypillä oli hänen kertoessaan menneistä asioita, tärkeistä ihmisistä ja jopa tapahtumasarjoista tukiviittomien avulla. Muistelimme esimerkiksi VADELMIEN poimimista ja SYÖMISTÄ kesällä MUMMIN kanssa, pensaassa lensi MEHILÄISIÄ ja ulkona TUULI kovasti. Ei Tyypin puhuttu sanavarasto olisi yltänyt vielä tällaisiin tarinoihin pitkään aikaan!

Mistä tukivittomia voi opetella?

Kätevä tapa aikuiselle oppia tukiviittomia niin lasten kanssa työtä tekeville kuin vanhemmillekin, on Viito-sovellus. Tätä saa ainakin iPhonelle ja muistaakseni myös iPadille ladattua. Sovelluksessa on aakkosjärjestyksessä lista sanoista, ja klikkaamalla pääsee näkemään viittomakuvan. Myös papunetin kuvatyökalun nettisivuilta löytyy näitä samoja viittomakuvia. Jos kuvaa ei aina ymmärrä täysin, ei haittaa mitään, jos viittoma menisi vähän sinnepäin!

Ihan loistava videopankki löytyy Käsipuhe-sivustolta. Sieltä löytyy arkisia viittomia videoiden muodossa eikä tarvitse arvailla miten ne kädet nyt menikään. Myös Pikku Kakkosessa on viitottua ohjelmaa ja viitottuja loruja!

Tukiviittomat siis tukevat puheen ja kielen kehittymistä, ja jäävät sitten tarpeettomina pois usein kun lapsella on tarpeeksi puhuttua sanavarastoa. On myös lapsia, joilla on puheen ja kielen kehityksen häiriö ja joilla tukiviittomat ovat pysyvä kommunikaatiomuoto, kun puhe ei kehity tavalliseen tapaan. Meillä Tyypin kanssa tukiviittomat ovat pääosin jo mennyttä aikaa, mutta tietyissä tilanteissa niistä on edelleen hyötyä. Vielä erilaiset käsitteet ja abstraktimpi kieli on selkeämpi viittoa. Esimerkiksi 2-vuotiaan uhmakiukun iskiessä on helpompi sanoittaa tunne tukiviittomien avulla, kun ei saa omaa ääntänsä kuulumaan. Tai sitten käytetään viittomia vahvistamaan kuultua, esimerkiksi silloin kun pelkkä puhe kaikuu taaperolla kuuroille korville, vaikkapa pukemistilanteessa ”sitten KENGÄT”:D

Lähteitä ja linkkejä aiheesta

Tietoa tukiviittomista:
http://papunet.net/tietoa/tukiviittomat-kommunikoinnissa

Papunetin kuvatyökalu:
http://papunet.net/kuvatyokalu/fi

Käsipuhe:
https://www.kasipuhe.fi/

Viito-sovellus:
https://itunes.apple.com/fi/app/viito/id560916627?l=fi&mt=8

Pikku Kakkosen lorut:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/31/pikku-kakkosen-viitottuja-loruja

Pikku Kakkosen sadut:
https://areena.yle.fi/lapset/1-2450991/s/1-4150824

Tutkimuksia:
Acredolo, L. & Goodwyn, S. (2002). Baby Signs: How to Talk with Your Baby Before Your Baby Can Talk. Chicago: Contemporary Books.

Gongora, X. & Farkas C. (2009). Infant sign language program effects on synchronic mother-infant interactions. Infant Behavior & Development, 32, 216-225.

Goodwyn, S., Arcedolo, L. & Brown C. (2000) Impact of Symbolic Gesturing
on Early Language Development, Journal of Nonverbal Behavior, 24, 81-103.

Kuva: Liane Metzler