Skip to main content

Koulutusreissuja ja kiitosta lukijoille

Nyt on blogissa ollut hieman hiljaista, koska tällä puheterapeutilla on ollut hieman haipakkaa! Viime viikko oli koulutusten luvattua aikaa ja pääsin jakamaan tietoa omasta intohimon aiheestani eli tabletin käytöstä oppimisen tukena. Puheterapeutin työviikkona kulunut viikko oli kyllä tavaton, sillä olin kouluttajan roolissa peräti kolmena eri päivänä ja kolmessa eri kaupungissa. Tampereella koulutin etänä viiteen eri kaupunkiin, Helsingissä tuuli riepotteli kulkijaa ja Oulussa paistoi lounastauolla ihana kevätaurinko (ilman sitä kuuluisaa vinkkaa?!). Olen siis kuluttanut erityisesti VR:n penkkejä ja (olematonta) VR:n verkkoa liki 3 työpäivän verran. (Huh, ei kannattaisi laskea matkustukseen kulunutta aikaa!)

Kouluttaminen on monella tapaa kivaa puuhaa. Ai miksi? Noh, ensinnäkin aiheena oli tabletit! Kuka tahansa kouluttaja varmasti allekirjoittaa sen, että on huippua puhua aiheesta, josta on itse oikeasti innoissaan! Toiseksi, pidän kouluttamisessa parhaana puolena sitä, että opettaessa oppii itsekin; aiheesta syntyy keskusteluja, nousee kysymyksiä ja asiaa saa miettiä monesta eri näkökulmasta. Nyt kun alan toipua reissuväsymyksestä, alkaa mielessä kuplia taas ideoita siitä, miten kehitän omaa työtäni eteenpäin, miten käytän sovelluksia entistä monipuolisemmin ja…

Pääsin myös kokeilemaan erilaisia ratkaisuja siihen, miten tabletin näytön voi jakaa videotykillä isommalle porukalle. Teen tästä aiheesta ihan oman postauksen vielä myöhemmin.

Mutta sitten tärkeämpiin asioihin eli kiitosta teille lukijoille! Puhetta terapeutista -blogissa on ollut kävijöitä jo reilusti yli 10 000!! Eikä tässä vielä kaikki: FB-sivuilla on käyty tykkäämässä niin kovaa tahtia, että sielläkin on jo yli 100 tykkääjää!

Wuuhuu! Eihän tätä oikein voi uskoa todeksi. Alun alkujaan ajatus oli kirjoitella muistiin hyviä ideoita oman työn syövereistä ja lisäbonusta olisi se, jos joku muukin saisi vinkkejä siinä sivussa. Jotain tämänsuuntaista blogi on ilmeisesti onnistunut tarjoamaan. Lukijoille kiitos siitä, saatte minut innostumaan tästä bloggaamisesta entisestään! Blogi ei ole vielä edes puolivuotias, mutta se on selvästi kasvanut jo vauvasta taaperoksi!

Juhlat ovat paikallaan ja juhlien kunniaksi järjestän arvonnan kaikkien teidän lukijoiden kesken. Osallistu Puhetta Terapeutista Facebook-sivujen kautta ja voit voittaa oppimisaiheisen palkinnon!