Skip to main content

Talvista puheterapiapuuhaa

Hiihtoloma lähestyy kovaa vauhtia. Etelässä se toki on jo alkanut, mutta ihan en siihen aikatauluun ehtinyt. Meillä täällä kotikulisseissa sairastetaan. Ei yllättävää, kun on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta perheessä ja yksi vanhempi, joka kiertää päiväkoteja ja kouluja 😅 Miten se onkin niin, että sitten vasta kun lapset ovat jo terveenä, niin aikuiset sairastuvat yhtäaikaa? Ja toki niin, että ne 3 päivää sisätiloissa olevat lapset ovat täynnä energiaa eikä yhtään täysin toimintakykyistä aikuista ei ole talossa. On kyllä käytetty kaikki kortit; tunnin kylpyaika, puheterapialaukun tutkiminen, piirtämiset ja askartelut, keittiönkaappien tutkimukset yms. Mikä teillä on varma kiinnostuksen kohde, kun haluaisi hetken hengähtää?

On tästä sairastamisesta se hyvä puoli, että ehtii ajatella blogijuttuja 🤩 Tämä loputon lumi ja ihana kevät aurinko innoitti kehittelemään hiihtolomaa ajatellen erilaisia kivoja puuhia. Sellaisia, joissa voi harjoitella kielen ja puheen taitoja ohessa. Ota tästä hiihtolomalle viihdyttäjäksi tai sitten helpottamaan tulevia työviikkoja. Helppoja ja nopeita toteuttaa👌 

1. Paperilumisota

Paperia myttyyn ja heittelemään kaveria ihan luvan kanssa. Voi vaikka miettiä eri yläkäsitteitä, esim. tietyn väristä asioita, tai tähdätä paperipallolla nimeten esineitä tai kuvia. Toimii myös etänä👌🏻 Tai jos haluaa oikeasti digitaalisen lumipallopelin, niin kurkkaa täältä aiheeseen sopiva BOOM-peli. Nappaa hiirellä lumipallo ja heitä se. Harjoituksen kohteena voi olla mikä tahansa tavoite tai pallojen alta löytyvien kuvien nimeäminen.

2. Väritä hassu kuva

Löysin tällaisen hassun talvisen kuvan täältä ja kaiken lisäksi siitä on myös väritettävä versio! Kerro lausein hassu juttu ja väritä se. Myös loistava kotitehtäväidea. Toinen ajatus tämän käyttöön olisi värittää ohjeen mukaan hassu kuva, jolloin kuuntelu ja ymmärtäminen ovat tavoitteena.

3. Piirrä lumiukko

Kuinka yksinkertaista! Molemmat piirtävät oman näköisen lumiukon ja sitten kerrotaan kuvaillen piirustuksesta. Lisäksi voidaan vertailla kuvia, jolloin tulee hienoa harjoittelua komparatiivi-muodoille (isompi, pyöreämpi, matalampi..) Toimii myös etänä👌🏻

4. Talvinen sanavarasto(-retki)

Tähän ei tarvita välttämättä kuin kävelyretki ulos ja tarkat silmät bongaamaan kaikkea talvista. Lasta voi motivoida niin, että otatte valokuvia kaikesta talveen liittyvästä. Samalla vahvistuu sanat, kuten lumiukko, pulkka, lumikola, jää, liukas, kylmä, iso kasa.. Sisätiloissa vastaavaa treeniä sanavarastolle ja kerronnalle saa näillä talvisilla kuvilla.

5. Digitaalinen taskulamppuleikki

Tämä BOOM-peli on ehdoton hitti etäpuheterapiaan, mutta miksei myös vaikkapa hiihtolomalle tablettipeliksi. Etsi kuvasta talvisia asioita liikuttamalla taskulamppua ruudulla. Tavoittena esimerkiksi nimeäminen, yläkäsitteiden pohtiminen ja sijaintikäsitteet.

6. Heitä ja tähtää vaahtokarkkeja

Harjoitele omaa äännettä, ja yritä osua minivaahtokarkilla omaan mukiin! Harjoittelun lopuksi vaahtokarkkien sekaan saa tietenkin kaakota. Soveltuu erityisesti kotiharjoittelun motivoimiseksi tai pelkkään hauskanpitoon!

7. Pingviinin lumileikit

Harjoittele kirjainten tai numeroiden piirtämistä sokeriin sormella tai leluilla. Sokeri muistuttaa ihan lunta, johon pingviini tekee kuvioita, mutta kuten kuvasta huomaatte sitä saattaa lähteä parempiin suihin tehtävän aikana. Sotkun riski on kohtalainen 😅

8. Askartele sulanut lumiukko

Sulanut lumiukko -askartelu kaiken ikäisille löytyi täältä blogista! Tarvitset minigrip-pussin, partavaahtoa, oranssia ja mustaa pahvia sekä askartelusilmät. Tavoitteena voi olla mm. ohjeiden ymmärtäminen, käsitteet (muodot ja sijainnit) sekä toimintasanat ja toiminnallinen tekeminen.

Löytyikö mieleistä puuhaa hiihtolomalle tai tuleville talviviikoille? Vinkkaa oma lempparisi näistä tai omista talvitehtävistä. Nauttikaa auringosta!

Kuvat: Jon Tyson /CC, Joanna Kosinska/ CC

Teachers Pay Teachers: oppimismateriaalien nettikirppis

Nyt pieni hypetys tähän alkuun, sillä me olemme päässeet vihdoin uuteen kotiin! Puhetta Terapeutista toimisto on muuttanut. Suurin osa laatikoistakin on jo purettu ja sitä huomaa nauttivansa niistä pienistä valinnoista, mitkä vaivasivat päätä viime vuonna. Lattialämmitys, ah. Hidastetusti sulkeutuvat kaapit ja laatikot, jei. Ja nuo lattiasta alkavat 2,5 metrin ikkunat, joista ihailen talvista metsämaisemaa, hahaa. Aurinkokin on vilahdellut välillä!

Onneksi tuo auringonpaiste piristää myös työpäiviä! Minä palaan täällä taas tähän ikuisuusongelmaan, eli mistä keksisi ja saisi kivoja motivoivia tehtäviä kaikille niille erilaisille asiakkaille? Tämä postaus käsittelee upeaa materiaalipankkia Teachers Pay Teachers -sivustoa. Paikka on varmasti jo monelle tuttu, sillä jos selailee tehtävien perään netissä, ei oikein voi välttyä törmäämästä TpT:hen. Nimi viittaa vahvasti opettajiin, mutta puheterapeuteille löytyy myös paljon materiaaleja. Puhumattakaan muista vastaavista ammateista!

Teachers Pay Teachers on nettikirppis, jossa opettajat jakavat ja myyvät itsetehtyjä opetussuunnitelmia ja tehtäviä. Sivuston on perustanut opettaja jo vuonna 2006. Käyttäjiä on kertynyt hurja määrä, 3 000 000, ja myyjiäkin liki miljoona. Tilin luominen ei maksa mitään ja se mahdollistaa materiaalien selaamisen ja esikatselun. Osa materiaaleista on ladattavissa ihan ilmaiseksi ja maksullisetkin materiaalit ovat pääsääntöisesti 1-10 dollarin hintaluokissa. Suuret materiaalipaketit voivat maksaa kymmeniä dollareita, mutta niissä riittää todennäköisesti tekemistä vuosiksi eteenpäin ja sivuja saattaa olla satoja.

Aiemmin tein postauksen Pinterestistä, joka on hieman vastaavanlainen ideapankki, mutta sen kanssa haittapuoleksi nousi vahvasti se, että ne ideat pitää vielä itse toteuttaa. Vaatii siis aikaa, jota ainakaan minulla ei tunnu olevan yhtään liikaa. TpT puolestaan tarjoaa kaikki materiaalit valmiina. Ei kuvien etsimistä ja sommittelua. Ei sanojen kirjoittelua ja taustavärin miettimistä. Monet tehtävistä pitää toki tulostaa ja ehkä askarrella käyttövalmiiksi, mutta nykyiseen digiaikaan sopivasti TpT:stä löytyy paljon NO PRINT tai PRINT AND GO -materiaalia! Siis käyttövalmista!

Teahers Pay Teachers-sivustolla on paljon erilaisia hakuvaihtoehtoja. Voi hakea aiheen perusteella tai ikäluokan perusteella, ilmaisia tai suosittuja tehtäviä. Kun löytyy oikeat hakusanat, voi löytyä melkeinpä mitä vaan! Tehtävät arvostellaan ostajien toimesta, jolloin ei kovin paljon tarvitse jännittää mitä tuli ladattua (tai ostettua), jos sille on ennen sinua 800 ihmistä antanut arvosanaksi 4 tähteä (asteikolla 1-4). Ja koska kyseessä on eräänlainen some, yhteyden myyjään saa helposti kommenttikentän tai sähköpostin kautta, mikäli nousee kysyttävää ennen tai jälkeen latauksen/oston.

Selvä haittapuoli on tietenkin se, että materiaalien kieli on englanti. On selvää, että alkuäänne harjoituksia tai riimipareja täältä ei meidän tarpeisiin löydy (ideoita toki niistäkin löytyy loputon määrä!). Monet materiaalit kuitenkin toimivat loistavasti kielestä riippumatta, esimerkiksi vaikkapa sijaintikäsitetehtävät, kerrontakuvat tai matematiikan tehtävät. Näköjään löytyy myös jotain materiaaleja ”finnish”-hakusanallakin!

Ja kannattaa tähänkin suhtautua kriittisesti. Lupasin ajansäästöä materiaalin tekemisessä ja valmistelemisessa, mutta se sama aika saattaa vierähtää ruudun ääressä materiaaleja selatessa 😀

Maalari maalasi taloa, sinistä vai punaista?

Blogissa on vallinnut marraskuu, ollut hiljaista ja pimeää. Puhetta terapeutista kulisseissa ei ole ollut hiljaista, sillä täällä on aloitettu Taloprojekti. Täällä on pyöritelty pohjapiirustuksia, mietitty talon muotoa ja ikkunoiden kokoja. Tästä intoutuneena blogissa esitellään tällä kertaa talonrakennustehtäviä!

Alkuperäinen ideani oli se, että lapsi saisi itse suunnitella haluamansa talon. Eräässä blogissa idea oli viety oikein pitkälle hienoksi myytäväksi tuotteeksi.

Ihan hyvin pärjää myös kotikutoisella versiolla! Täältä löytyi perinteisen talon pohja, johon voi itse piirtää ikkunat, ovet ja värittää haluamansa väriseksi. Vaihtoehtoisesti talon voisi täydentää askartelemalla ensin erikokoisia ja -muotoisia ovia ja ikkunoita. Sitten liimata niitä taloon vaikkapa toisen ohjeen mukaisesti, esimerkiksi ”laita yläkertaan 2 pientä ikkunaa ja alakertaan yksi pyöreä ikkuna”. Harjoittelua saa monesta vinkkelistä kerronnasta ja kuuntelusta käsitteisiin ja laskemiseen.

talopohja

Sanavaraston harjoitteluun talonrakentaminen on yllättävän monipuolinen teema. Löysin kivoja tulostettavia pohjia englanniksi, mutta pienellä viilauksella nämä saa kätevästi myös omaan käyttöön. Täältä löytyy alla oleva kuva talon ulkopuolelta, ja täällä päästään talon sisälle pohtimaan huoneita. Tulostettavia kuvia eri huoneista löytyi puolestaan täältä.

Kerronnan tueksi tämä tulostettava noppa voisi olla hyvä myös vaikkapa aikuisasiakkaille.

Ohjeiden kuunteluun inspiraatiota voi hakea tästä kummistuslinna-tehtävästä. Toinen kertoo mitä kuuluu piirtää, toinen kuuntelee tarkasti ja piirtää kuulemansa mukaan. Tarkan kuuntelun ja muistin harjoittelua!

ohjeet-kummitus

Eikä kannata unohtaa Papunetin rakennetaan talo -peliä, jossa seurataan ohjeita.

Sitten lopuksi vielä talonrakennnuslaulu:
Pulputinpannun Ystävyyden talo.

Rakennetaan taloa,
ystävyyden taloa,
riittää kyllä valoa,
kun rakennetaan taloa.

Naulataan seinät, kop kop, kop kop
naulataan seinä, kop kop kop kop
naulataan yhdessä seinät kop

Rakennetaan taloa…
maalataan seinät, lits läts, lits läts

Rakennetaan taloa…
muurataan takka, nap nap, nap nap

Rakennetaan taloa…
Nostetaan katto, hii’op hii’op…

Rakennetaan taloa…
Pidetään juhlat, huuu, huuu…

(Pulputinpannu)

Huh, mihin soppaan sitä on lusikkansa laittanutkaan, kun lähdettiin tähän rakennusprojektiin! Mutta onneksi kuukausi on vaihtumassa ja päästään heti huomenna jo tunnelmoimaan joulukuuhun.

Joulukuussa muuten luvassa Puhetta terapeutista Facebookin puolella ideajoulukalenteri!