On tieto, että pienet lapset kysyvät kysymyksiä välillä paljon! Vanhemmat saattavat ihan tuskastua, kun pahin kyselyvaihe iskee. Mutta entäpä, jos me aikuisetkin käytämme liikaa kysymyksiä? Havahduin yhtenä päivänä siihen, että puhun melkein kokoajan kysymysmuodossa meidän MiniTyypille. ”Löysitkö auton?”, ”Minne pallo menee?”, ”Onko sulla kirja?”. MiniTyyppi on 9kk ikäinen enkä siis oleta hänen vielä vastaavan, kunhan höpöttelen hänen kiinnostuksen kohteistaan. Tiedän kuitenkin puheterapeuttina, ettei kysymysten esittäminen tässä määrin ole välttämättä paras lähestymistapa MiniTyypin oman puheen tuoton tukemisessa. Äiti-minä jäi kiinni puheterapeutti-minälle 😀
Tästäpä syntyi siis tämän päivän blogi. Voiko kysymyksiä olla liikaa? Mahdollistaako kysymysten kysyminen lapsen oman puheen tuoton? Mitä kysymykset tekevät keskustelulle? Millaisia kysymyksiä kannattaa käyttää? Oliko tässäkin jo liikaa kysymyksiä? 🙈
Minulla on ajatuksena mallittaa, lisätä ja monipuolistaa lapsen puhetta, mutta liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta (Hanen Program, 2016). Hanen vinkkaa, että kysymyksiä esittäessä kannattaa olla tarkkana, ettei esitä niitä liikaa. On hyvä miettiä myös lapsen taitotasoa. Jos vastaus on ilmiselvä, ei kysymystä ehkäpä kannata kysyä. Liian vaikeiden kysymysten kohdalla taas lapsen voi olla mahdotonta vastata, jos ei ymmärrä kysymystä tai hallitse sanoja vastatakseen. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että kysymykset liittyisivät lasta kiinnostaviin asioihin, jotta motivaatio keskusteluun säilyy.
Liiallinen kysymyksien esittäminen saattaa itseasiassa vähentää lapsen puhetta.
Jos keskustelu perustuu pääosin kysymyksiin, se on aikuisen vetämä. Lapsen vastausvaihtoehdot jäävät lyhyiksi.
”- Löysitkö auton?”
” – Joo.”
”- Minne pallo menee?”
Lapsi osoittaa sormellaan.
”- Onko sulla kirja?”
”- Joo.”
Tällä tavoin ei lapsi pääse käyttämään esimerkiksi sanoja auto, pallo tai kirja.
Isomman lapsen kohdalla kysymyksiä esittäessä saattaa huomaamattaan rajata mitä lapsi voi vastata.
”- Onko sinulla uusi mekko?”
”- Joo.”
”- Mistä sait sen?”
”- Lahjaksi.”
Tässä esimerkissä ei oikein syntynyt keskustelua, sillä kysymysten esittäjä vetää keskustelua ja rajaa vastausvaihtoehtoja. Kommunikoinnissa pitäisi pyrkiä vuorottelemaan tasapuolisesti ja molemmilla pitäisi olla mahdollisuus tehdä omia aloitteita.
Kun tavoitteena on saada lapsi osallistumaan itse aktiivisesti ja kertomaan, voisi kysymysten sijaan käyttää kommentointia sekä kuvailevaa ja kertovaa puhetta. Siis yksinkertaisesti kertoa mitä tapahtuu, mitä havaitsee, mitä itse tekee tai mitä lapsi tekee. Lapsi kuulee aikuiselta mallin ja voi halutessaan tarttua siihen kertomalla ja kommentoimalla itse. Myös paine vastata jää tällöin pois.
Kysymysten sijaan voi käyttää kommentointia, kuvailevaa ja kertovaa puhetta
On todennäköistä, että kun aikuinen kertoo tai kommentoi tapahtumista ja havainnoista ympärillään, niin lapsikin käyttää enemmän sanoja, kertoo yksityiskohdista ja omista mielenkiinnon kohteistaan. Esimerkiksi kommentoimalla, ”Sinulla on uusi mekko”, jättää lapselle mahdollisuuden kertoa mitä ikinä haluaakaan (tai olla kertomatta mitään).
”- Joo, sain sen lahjaksi synttäreillä viikonloppuna.”
”- Kuulostaapa kivoilta synttäreiltä.”
”- Meillä oli siellä taikuri, joka teki ilmapalloeläimiä!”
-”Ihan tosi? Vau!”
-”Se teki mulle koiran ja mun kaverille miekan.”
Kommentointi ohjaa lasta kysymyksiä vähemmän, ja mahdollistaa lapsen omat aloitteet sekä luonnollisen keskustelun.
Kysymyksilläkin on toki paikkansa! Tarkoitus ei ole lopettaa kysymysten kysymistä, vaan löytää tasapaino kommentoinnin, kertomisen, kysymysten ja lapsen aloitteiden osalta. Kysymyksiä jopa suositellaan käyttämään ylläpitämään keskustelua. Hyvä vinkki on 3:1, eli 3 kommenttia ja 1 kysymys.
Esimerkiksi ruokaleikissä kolme kommenttia:
”- Keitän meille keittoa.”
”- Nyt pilkon tämän porkkanan.”
”- Haluaisin punaisen lautasen.”
Ja yksi kysymys:
”- Mitä ruokaa sinä haluat?”
Jokaisen kommentin jälkeen lapsella on mahdollisuus käyttää oma vuoro ja kertoa jotain omista mielenkiinnonkohteistaan. (Myös siis jostain aivan toisesta mistä aikuinen puhuu). Voi olla, että aikuisen kysymystä ei tarvitakaan, kun lapsi vie keskustelua eteenpäin. Yksittäinen kysymys on kuitenkin hyvä keino osallistaa lasta, jos hän ei itse tee aloitteita.
Kysymyksien asettelussa voi myös mahdollistaa lapselle suuremman roolin ja enemmän vastausvaihtoehtoja esittämällä esimerkiksi avoimia kysymyksiä. Avoimeen kysymykseen ei ole pakko vastata tai voi vastata monella tapaa, kuten ”Minneköhän se auto menisi seuraavaksi?”
Kuka muu tunnustaa käyttävänsä liikaa kysymyksiä lasten kanssa? Sorrun tähän myös etäpuheterapiassa, mutta nyt ryhdistäydytään! Tässä meille hyvä harjoitus: muuttaa päivässä kolme kysymystä kommentiksi tai kertovaksi puheeksi.
”- Löysitkö auton?”
-> ”- Sinulla on hieno auto.”
”- Oliko sinulla kiva päivä tänään?”
-> ”- Minulla oli tänään kiva päivä, kun sain nauttia aurinkoisista talvikeleistä.”
”- Missä sinun kengät ovat?”
-> ”- Sinullahan ei ole vielä kenkiä!”
Lähteitä:
Hanen Early Language Progam (2006). http://www.hanen.org/SiteAssets/Helpful-Info/Articles/oh-those-questions—printer-friendly.aspx
The Center on Inclusion in Early Childhood (2011). http://ri.umt.edu/ccplus/TipSheets/TipSheet31.pdf
Puheterapeutti-blogi Playing with Words 365 (2011). http://www.playingwithwords365.com/strategies-to-help-your-child-talk-commenting-and-asking-questions//
Kuva: dashu83 by Freepik