Sain joululahjaksi aikuisten värityskirjan. Ajattelin aluksi, ettei tuollaiseen ole aikaa, mutta kun olen sitä tässä vapaapäivinä testannut, niin pakko myöntää että sillä on mukavan rauhoittava vaikutus, ja huomaan löytäväni itseni värikynien ääreltä. Värittämiseen tulee keskityttyä ja aivot saa narikkaan hetkeksi lepäämään. En sinänsä ihmettele, että tykkään tästä hommasta, koska mielelläni ratkon myös esimerkiksi sudokuja tai teen palapelejä, ja tämähän menee samaan kategoriaan.
Otin hieman selvää asiasta ja jopa työterveyslaitoksen tutkimusprofessori suosittelee aikuisenakin värittämistä! Uutisen mukaan värittäminen aktivoi luovuutta ja motoriikkaa sääteleviä osia aivoissa. Ihan loogista, näinhän perustelisin lasten värittämisen hyötyjä, mutta sama näyttää pätevän myös aikuisenakin. Ihan kiva huomata, että tässä tavoitelähtöisessä kiire-aikakaudessa etsitään myös uusia keinoja rentouttaa mieltä ja pysähtyä hetkeksi!
Lapset ja aikuiset värittämään siis! Uuden vuoden kunniaksi olen koonnut tähän blogipostaukseen väritystehtäviä (ensisijaisesti lapsille) jokaiselle kuukaudelle. Klikkaa kuvaa ja pääset sivulle, josta voit ladata tulostettavan värityskuvan omalle koneellesi. Tässäpä oiva aloituspaketti uuteen vuoteen myös esimerkiksi puheterapeutin laukkuun ja mukana jälleen vinkkejä kielellisiin harjoituksiin!
Tammikuu
”..kun maassa on lunta ja pakkasta”
Vinkki: Tämä kuva sisältää paljon /l/-sanoja (luuta, lumi, kelkka, kaulahuivi, lakki, lintu) artikulaatioharjoittelua varten.
Helmikuu
Pikku toukka paksulainen (The very hungry caterpillar) -kirjaan perustuva väritystehtävä. Toukka syö vaikka ja mitä!
Vinkki: Nimeä kuvassa näkyvät ruoat, keksi lisää hedelmiä/herkkuja/punaisia ruokia jne.
Maaliskuu
Pääsiäisenä on aikaa askarrella ja värittää. Täältä löytyi kiva pupu-väritystehtävä pääsiäiseksi.
Vinkki: Tämä kuva soveltuu tarkan kuuntelun harjoitteluun esim. ”Väritä se pupu joka istuu”/”Väritä pupu, jolla on mustia pilkkuja vaatteissaan”
Huhtikuu
Syntymäpäivät! Voi olla, että synttärijuhlat ajoittuu toiseen kuukauteen, mutta jokaisella varmasti riittää kerrottavaa omista syntympäiväjuhlistaan, herkuista ja toiveista.
Toukokuu
Ötököitä! Madot, ampiaiset ja kärpäset kaivautuvat taas päivänvaloon.
Vinkki: Tunnistatko kaikki kuvan ötökät? Mikä ötökkä alkaa P-kirjaimella? Kenellä on monta jalkaa?
Kesäkuu
Puistoretkelle mars.
Vinkki: Väritä kuva aikuisen ohjeen mukaan, kuuntele tarkasti. ”Väritä koira ruskealla”.
Heinäkuu
Lomakuukausi ja angry birdsit. Näiden lintujen seurassa aika kuluu niin iPadillä pelaten kuin värittäenkin!
Vinkki: Kuvailkaa vuorotellen lintu, jonka toinen värittää. ”Väritä pienin lintu”/ ”Väritä lintu, joka on kolmion muotoinen”
Elokuu
Nyt on Suomessakin ehkä vihdoin rantakelit. Aurinkorasva ja aurinkolasit mukaan ja menoksi!
Vinkki: Tässä kuvasta löytyi paljon /r/-sanoja (rasva, rapu, varjo, ämpäri, harava) artikulaatioharjoittelua varten.
Syyskuu
”Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta?”
Pikku Kakkosen -sivuilta löytyi tämä ihana värityskuva etanasta.
Vinkki: Etanakuvassa sataa vettä. Mitä muita säätiloja voi olla?
Lokakuu
Sienestämään. Tässä värityskuvassa on jo aika monta sientä poimittuna. Osaatko laskea sienet?
Vinkki: Harjoittele muotoja sienikuvalla. Mikä on ympyrä? Entäpäs mikä sieni on raidallinen?
Marraskuu
Marraskuu on usein pimeä ja pitkä kuukausi Suomessa. Dinosaurus-teemalla jaksaa vielä löytää oppimisen ilon!
Vinkki: Harjoittele kehonosia dinokuvalla. Missä on hampaat? Missä on dinosauruksen kaula?
Joulukuu
”Joulu on taas, joulu on taas..”
Ja niin se on jälleen pian joulu. Mitähän lahjoja sitä ensi jouluna toivoisi?
Vinkki: Keksikää mitä lahjat sisältävät ja kenelle ne on menossa. Tykkäisikö isä saada jouluna suklaata?
Kaikille lukijoille oikein hyvää uutta vuotta 2016!