Skip to main content

Tip tap ja joulutehtävät jakoon

Joulukuu on jo melkein puolessa välissä ja nyt vasta ehdin etsiä jouluaiheisia tehtäviä terapiaa piristämään. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy vaikka ja mitä jouluaiheista puuhaa lapsille (ja vähän isommillekin). Tässä teille muutamia löytämiäni tehtäviä. Laitan tänne linkit blogeihin tai sivustoihin, joilta löytyvät ladattavat pdf-tiedostot. Ai niin; joulun teemaan sopien nämä kaikki saa ladattua ilmaiseksi!

Suurin osa tehtävistä on koottu tähän puheterapeutin näkökulmasta, mutta toki soveltuvat moneen muuhunkin tarkoitukseen tai ihan vain huvin vuoksi joululomapuuhaksi!

Suomenkielisiä tehtäviä löysin aika vähänlaisesti, mutta täältä pääsee alkuun. Sivuilla on esimerkiksi etsi virheet kuvasta, joulusanojen keksimistä ja isommille (tai aikuisasiakkaille) jouluristikko.

 

 

Jouluaiheinen muistipeli, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen löytyy täältä. Se on perinteinen muistipeli, joka on vaikkapa nimeämisen tai alkuäänteiden harjoitteluun oikein mainio. Itse ajattelin käyttää sitä tarkan kuuntelun harjoitteluun; ”Mistä kerron? Se vetää joulupukin rekeä ja sillä on sarvet” tai sijaintien harjoitteluun ”Mikä on joulupukin alapuolella?”

 

joulumuistipeli

 

Täältä löysin ihastuttavat mix max –jouluhahmot, jotka kasataan kolmesta osasta. Tarkoituksena on siis tehdä hassuja hahmoja sekoittamalla päät, jalat ja vartalot keskenään. Toimii hyvin esimerkiksi moniosaisten ohjeiden kuuntelemiseen ja muistamiseen; ”Ota tontun pää, piparin vartalo ja poron jalat”.

 

 

Tästä blogista löytyy ”Rakenna Lumiukko” –noppapeli esimerkiksi artikulaatioharjoitusten tueksi tai sanavaraston rikastuttamiseen, motivointiin tai hahmottamisen harjoitteluun.

 

 

Jouluun kuuluu mielestäni lumi ja jos sitä ei ole maassa, niin täältä on saatavilla tulostettava kirja lumihiutaleista. Kirjassa lumihuitaleita löytyy eri paikoista esimerkiksi ”lumihiutaleita kielen päällä”. Tehtävä soveltuu hyvin vaikkapa sijaintikäsitteiden ja kerronnan harjoitteluun. Mielestäni tämä on helposti muokattavissa suomeksi, kun leikkaa tai piilottaa englanninkielisen tekstin. Tästä kirjasta saa ladata halutessaan Boardmaker-version tai PDF-tiedoston. Ihania nämä bloggaajat!

 

 

Yksi aarreaitta on tämä sivusto, jolta löytyy oikein joulutehtävien karkkikauppa ja jokaiselle jotain. Tätä sivustoa suosittelen kaikille lasten kanssa työskenteleville, muulloinkin kuin jouluna! Puheterapiaan sieltä löytyy esimerkiksi jouluaiheinen bingoalusta tai joulusukka-peli. Bingossa on ainakin paljon /l/-sanoja ja diftongeja äänneharjoitteluun (”joulukakku, joulusukka jne”). Sukkapeliä ajattelin käyttää puolestaan tarkan kuuntelun harjoittamiseen ja kuvailevaan kerrontaan; ”Ota sukka, jossa on palloja ja valkoinen karvareunus”.

 

 

Kirjoitus- ja lukutaitoisille voisi puolestaan sopia jouluaiheinen sanojen keksimispeli. Tehtävä toimii ohjeita ja ääkkösiä lukuunottamatta sellaisenaan myös suomeksi.

 

 

Löysin myös jouluaiheisia tehtäviä ruotsiksi täältä. Esimerkiksi Megafonin tulostettavat tehtävät, joissa yhdistetään ruotsi-suomi -sanoja sekä Otavan yhdistä kuva ja sana. Lisäksi myös Sanoma Pron Jontes jul -tarina löytyi kuvitettuna ja ääneen luettuna!

 

 

Ja ettei menisi aivan puheterapiaksi tämä kirjoitus, niin olen koonnut myös hahmottamiseen, motoriikkaan ja esimerkiksi väreihin ja laskemiseen liittyviä jouluaiheisia tehtäviä. Esimerkiksi I spy -pelit ovat merten takana suosittuja. Ne vaativat visuaalista hahmottamista, kun monen pikkukuvan joukosta pitää löytää oikea kuva. Jouluaiheisia bongasin kaksi: pienemmille tarkoitettu ja vähän vaikeampi versio, jossa lasketaan kuinka monta mitäkin hahmoa löytyy kuvasta.

 

 

Tässä lumihiutaletehtävässä kaivataan sorminäppäryyttä ja keskittymistä. Vanupuikoista askarrellaan mallin mukaan eri muotoisia lumihiutaleita!

 

 

Ja viimeiseksi vielä linkkvinkki, jossa on tehtäviä visuaalisen hahmottamisen harjoitteluun sekä värien ja samankaltaisten asioiden yhdistelyyn. Lisäksi esimerkiksi laskemisen harjoittelua löytyy Counting and Numbers -tehtävässä, jossa kuusen koristeet lasketaan ja yhdistetään oikeaan numeroon.

 

 

Minun joulumateriaaleja sisältävä kansioni sai näistä mukavasti täydennystä. Kyllä näillä materiaaleilla jaksaa odottaa jouluun vielä muutaman päivän!

 

Puhetta terapeutista suosittelee: Pienten sovellukset

Tuntuu, että jälleen on ollut kiireinen syksy (mutta koskapa se ei olisi). Se, että työarki alkaa taas pyöriä rutiinilla, vie ainakin minulta muutaman viikon, että saan taas kaikki langat käsiini. Tällä kertaa on mietitty asiakkaiden tavoitteita ja tehty suunnitelmaa syksyksi. Aikataulutetristä on siis pelattu. Onneksi vielä kalenteri näyttää ihan siedettävältä. Olen saanut herätellä opiskeluaikaista tutkijapuoltakin esiin, koska olen työn kautta mukana Kelan tutkimusprojektissa.  Ne, jotka minut tuntevat, tietävät että innostuessani saatan haukata liiankin isoja paloja kerralla, joten ei siinä vielä kaikki. Olen ollut myös ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä koulutusseminaaria ja nähnyt mitä kaikkea siellä taustakulisseissa tapahtuu.  On tästä tulossa mielenkiintoinen syyslukukausi!

Aloitan tässä blogipostauksessa isompaa kokonaisuutta sovellusvinkeistä. Ajatuksena on ottaa eri aihepiireittäin sovelluksia ja valita niistä kirsikat päältä. Suomi on paikoin haastavan pieni kieli ja kieliriippumattomia, hyviä sovelluksia saa metsäsästää, mutta niitäkin on olemassa. Tällä kertaa olen valinnut noin 2-4 -vuotiaille (tai sen tasoisille lapsille) ”ensisovelluksia”. Listaan sovelluksia puheterapeutin näkökulmasta, mutta mielestäni nämä toimivat hyvin myös vanhemmille vinkeiksi, mikäli haluaa tukea lapsen kehitystä tabletin avulla. Mukana siis vinkkejä sekä ammattilaisille että vanhemmille.

Sanottakoon vielä, että en halua tabletista sähköistä lastenhoitajaa, vaikka monien pelien pelaaminen onnistuisikin lapselta itsekseen. Erityisesti sisäinen puheterapeuttini haluaa muistuttaa, että sovelluksista saa enemmän irti, kun pelataan vuorovaikutuksessa ja opetellaan asioita yhdessä lapsen kanssa.

Play & Discover

Croco Studio: Android/iOS, 1,99€

Sovellus sisältää yksinkertaisia syy-seuraustehtäviä, esimerkiksi mitä tapahtuu kun napautat ilmapalloa? Se poksahtaa! Pelissä on “ensipalapelejä”, joissa muutama pala puuttuu isosta kokonaisuudesta ja palat on laitettava paikoilleen päästäkseen eteenpäin. Sovellus on suurimmaksi osaksi kieliriippumaton peli, mutta muutamissa minipeleissä tulee esimerkiksi laskemista, kirjaimia ja muotoja englanniksi (tai ruotsiksi). Äänet saa pelistä toki pois ja aikuinen voi kertoa ne suomeksi. Syy-seuraus-suhteen lisäksi pelissä tulee käsitteitä ja paljon sanastoa, kuten eläimet, ruoat, kehonosat.

Vinkkejä vanhemmille

Miettikää ja nimetkää lapsen kanssa kehonosia, kun kasaatte palapeleistä hahmoja, esimerkiksi ”pää, kädet, jalat” tai ”Missä Matin pää on?”

SoundTouch

SoundTouch: Android/iOS, 4,99€ (lite-versio ilmainen)

Hyviä äänipelejä on enemmänkin, mutta SoundTouch on yksi lemppareistani. SoundTouch-sovelluksessa on aihepiireittäin (koti, kulkuvälineet, villieläimet..) piirroskuvia, joita painamalla kuuluu ääni ja tulee esiin valokuva kyseisestä asiasta esimerkiksi juna. Parasta on, että valokuvia on monipuolisesti yhdestä asiasta, esimerkiksi junan kuvan takaa löytyy mm. veturi, pendolino sekä juna. SoundTouchin asetuksia saa muutettua niin, että kielen saa suomeksi(!), kuvaan saa mukaan kirjoitetun sanan tai kaiken tämän saa pois, jolloin jäljelle jää vain mikä ääni kuuluu. Lisäksi kuvien määrää ruudulla voi säätää 4-12 kuvaan. Olen käyttänyt esimerkiksi näkövammaisen asiakkaani kanssa, koska hän motivoituu erilaisista äänistä. Tätä voisi hyvin soveltaa myös niin päin, että näkemättä kuvaa lapsen pitää tunnistaa mistä kyseinen ääni tuli.

Hox! Pelin asetukset löytyvät iPadin Yleisistä asetuksista -> vieritä alas asti vasemman puolinen valikko ja etsi SoundTouch.

Vinkkejä vanhemmille

Valitse lapsen kanssa vuorotellen kuva ja matkikaa ääntä: ”Äidin vuoro, äiti haluaa junan. Junasta kuuluu tsuk-tsuk-tusk”, sitten ”Matin vuoro, minkä haluat?”

Kapun Metsä

Kapu Toys: iOS, 1,99€, Android ilmainen

Kapun Metsästä löytyy monta yksinkertaista minipeliä eläinten maailmasta. Myyrä menee maan alla sokkelossa, jossa se pitää ohjata oikeaan paikkaan. Metsän sienet pitää luokitella värien mukaan koreihin ja ketulle pitää syöttää kaikki vadelmat pensaasta. Pelissä ei ole aikarajoituksia ja se on kieliriippumaton, vaikkakin alkuperältään suomalainen. Pelissä on paljon sanastoa ja juteltavaa eläimistä, heidän elinpaikoista ja toiminnoista sekä metsäaiheesta. Mukaan voi hyvin ujuttaa myös laskemista ja värien harjoittelua, pöllö-pelissä pystyisi ottamaan mukaan myös sijaintikäsitteitä.

Vinkkejä vanhemmille

Nimeä lapselle eläimiä ja mitä ne tekevät, esimerkiksi ”Kettu syö vadelmia” tai ”Pöllö nukkuu, pöllö heräsi”

Sago Mini Sadut

Sago Sago: iOS/Android, 2,99€

Sovellus on iso mielikuvitusmaailma, jossa pieni kissa käy tutkimassa ja ihmettelemässä ympäristöään. Pelissä on paljon vaikutteita tutuista lasten saduista. Mitä tapahtuu, jos jättiläisen nenää nipistää tai istahtaa nukkuvan puun oksalle? Pelissä ei ole aikarajoituksia ja se on kieliriippumaton. Hurja määrä keskusteltavaa, nimettävää, pohdittavaa ja kyseltävää. Toimii hyvin myös ohjeiden mukaan toimimiseen ja on mielestäni miksi-kysymysten luvattu aarreaitta!

Vinkkejä vanhemmille

Anna lapselle helppoja ohjeita, joiden mukaan toimia. Esimerkiksi ”Mene luolaan” tai ”Etsi sienet” tai ”Lennä puuhun”.

Lumikids Park

Lumosity: Android/iOS, ilmainen

Sovellus sisältää 3 minipeliä, jotka ovat ovelasti kehittäviä pelejä. Yhdessä pelissä pikkumonsteri syö vain kaikki itsensäväriset nappulat, toisessa samanlaiset muodot pitää yhdistää toisiinsa, ja viimeisessä pelataankin piiloleikkiä ruudulla. Peli on kieliriippumaton ja siinä on miellyttävät värit sekä äänet. Huomaamatta harjoiteltua tulee ainakin värejä, logiikkaa, silmä-käsiyhteistyötä, muotoja sekä muistia ja tarkkaavisuutta. Ai niin, sokerina pohjalla se että peli sopeutuu lapsen taitojen mukaan 🙂

Vinkkejä vanhemmille

Nimeä lapselle värejä ja muotoja: ”Se on punainen” tai ”Nyt etsitään kaikki kolmiot”.

Tämä listaus ei missään nimessä ole kattava ja mielelläni kuulisinkin teidän lempisovelluksista, jotka sopivat pienille oppimisen tueksi. Muistakaa myös tutustua muihin sovelluksiin näiltä tekijoiltä (esimerkiksi Kapu Toys tai Croco Studio). Mukavia pelihetkiä ja yhteistä oppimisen iloa!

I niin kuin ilmapallo

Täällä ollaan vielä ihan vapputunnelmissa, vaikka vappu oli ja meni. Meillä oli onneksi kiva aurinkoinen keli täällä päin, vaikka näin todisteita aika erilaisista sääolosuhteista siellä pohjoisempana. Olisi jäänyt vappupiknikit väliin! Vappuun kuuluu luonnollisesti serpentiini, sima ja munkit, mutta lapsen näkökulmasta suurin kohokohta taitaa kuitenkin olla vappupallot. Ilmapallo, se ihana viihdyttäjä!

Vapun jälkeisissä tunnelmissa huomasin pohtivani materiaaleja ja niiden tekemistä. Minusta tuntuu, että yksi suurimmista haasteista puheterapeuttina on sopivan materiaalin löytäminen ja tekeminen. Kuvia on maailma pullollaan, mutta se että löytäisi hyvän ja käyttökelpoisen kuvan harjoittelumateriaaliin ei olekaan enää ihan yksinkertainen juttu. Varmaan jokainen Google-kuvahakua käyttänyt allekirjoittaa tämän? Ajatus omien kuvien tekemisestä on ollut mielessä kuvapulan iskiessä ja nyt on ensimmäiset koevedokset tehty eli vapun innoittamat ilmapallot. Palloja syntyi lopulta 8 eri väriä 1-9 pallon nipuissa. Kuvat on koottu yhteen PDF-tiedostoon, joka on saatavilla täältä. Lisäksi askarteluintoisille on saatavilla kaikki ilmapallot yksittäisinä irtokuvina yhdessä ZIP-tiedostossa.

Tässä esimerkiksi muutama tehtäväajatus:

  • Värien harjoittelu: luokittellaan ilmapalloja värin mukaan
  • Lukumäärien harjoittelu: harjoitellaan laskemista: ”kuinka monta ilmapalloa?”
  • Samanlainen/erilainen: tulosta useampi sivu ja tee muistipeli: ”ovatko kuvat samanlaiset?”
  • Ohjeen tarkka kuuntelu: ”missä on kolme vihreää ilmapalloa?”

Näillä ajatuksilla pääsee varmasti alkuun ja enemmänkin ideoita päässä pyörisi. Luulen kuitenkin, että teillä lukijoilla näitä ideoita tulee vielä enemmän ja keksitte varmasti sellaisia käyttötarkoituksia, mitä en keksisi edes villeimmissä unissani. Siispä kaikki ideoimaan! Miten sinä käyttäisit ilmapallokuvia oppimiseen? Miten tällaista materiaalia voisi soveltaa terapiassa tai koululuokassa tai missä vaan? Jättäkää kommenttia tänne tai Facebookiin, jos innostut lataamaan kuvat itsellesi. Kerätään ilmapalloaiheinen ideapankki kaikkien käytettäväksi. Tiedä vaikka siitä poikisi uutta piirrustusintoa 😉