Skip to main content

Syksy tuli puheterapiaan

Puhetta Terapeutista sivuilla on ollut hiljaista, koska kuliseissa riittää menoa ja meininkiä! Meidän MiniTyyppi on liikkeessä koko hereilläoloaikansa, joten niin olemme mekin. Nykyään ei enää kävellä, vaan juostaan paikasta toiseen. Jostain syystä illalla kun istahtaa klo20.30 ensimmäistä kertaa, ei olekaan enää energiaa jakaa ideoita muille 😅 Nyt kuitenkin teille tarjolla syksyisiä ideoita.

Syksy on mielestäni ihanaa aikaa, vaikkakin siihen liittyy nykyään aika paljon hiekkaa eteisessä, kuravaatteiden pyöritystä ja haravointia 😏 Onneksi ulkona ja erityisesti metsässä on niin ihanat värit, että se jo saa mielen rentoutumaan. Miksipä ei siis hyödynnettäisi syksyä ja värikkäitä lehtiä myös puheterapiassa?

Olisi ihanaa, jos ulkopuheterapia järjestyisi kaikkien kanssa, mutta niihin hetkiin kun se ei ole mahdollista, täältä tai täältä voi tulostella muutamat syksyn lehdet sisälle syyspuuhiin. Lehtitehtäviä voi vinkata myös kotiin perheille ulkoilun lomassa tehtäväksi.

Heitä ilmaan

Tätähän syksyn lehdillä KUULUU tehdä! Heittää ilmaan ja katsoa, kun ne “satavat” alas. Harjoitteltua tulee esimerkiksi ylös ja alas, heittää ja ottaa kiinni, paljon ja vähän. Meidän MiniTyypistä on hassua, kun lehdet tarttuvat hänen pipoon, kenkään tai hanskaan (ja sanavarasto sen kuin rikastuu vaatesanoilla!)

Sisälle suositus käyttää silkkipaperia!

Piilota lehtien alle

Piilotetaan lehtikasaan jotain, joka pitää sitten etsiä. Tämän voi valita harjoiteltavan asian mukaan, laminoidut tehtäväkortit sujahtavat mukavasti lehtien alle piiloon, tai sinne voi piilottaa vaikka pieniä ulkoleluja tai aarrekiviä. Harjoittelussa myös alla-sijaintikäsite.

Lehtikasa verbit

Millä eri tavoin voi lehtikasassa liikkua tai mitä kaikkea siellä voi tehdä? Kokeile hypätä, juosta, istua, seistä, uida, maata, kieriä, pyöriä, heittää, painaa, puhaltaa ja niin edelleen. Täällä MiniTyyppi teki lehtikeittoa ämpärissä ja taas sanavarasto kiittää; sekoittaa, kaataa, maistaa.

Värit

Tämä taitaa olla itsestäänselvyys syksyn lehtien kohdalla, mutta pakko se on tänne laittaa. Värien harjoittelu! Etsi samanväriset lehdet omiin kasoihinsa, etsi samanvärinen tavara hiekkalaatikosta, kasaa tietynväriset lehdet ämpäriin, toiset vaikka leikkikuorma-auton lavalle. 

Lehden piilotus

Piilotetaan lehti sisällä (tai miksei ulkonakin) ja annetaan ohjeita, mistä se voisi löytyä. “Lehti on sohvan alla”/ “Lehti löytyy sieltä paikasta, missä voi heittää löylyä”. Harjoitelussa ohjeen mukaan toiminen tai ohjeen kertominen sekä sijaintikäsitteet ja kodin (tai pihan) sanasto. Tehtävän voi myös kääntää kysymys-muotoon, eli etsijä kysyy “Onko lehti olohuoneessa?”/ Onko lehti jonkin alla?”

Lehtien kerääminen

Kerätään lehtiä ja harjoitellaan toistoa vaativia tehtäviä. Jokaisesta nostetusta lehdestä, sanotaan harjoitussana, esimerkiksi /s/-äänteellä alkava sana, tai keksitään vaikka sana yläkäsitteen mukaan. Harjoittelussa myös laskeminen!

Lehtien aarrejahti

Lapsen tehtävänä on etsiä lehtiä ohjeen mukaan, esimerkiksi “etsi lehti joka on punainen”/ etsi lehti joka on kiven päällä”/ etsi 3 lehteä, jotka ovat eri suuntiin” /etsi lehti jossa on reikä /etsi lehti, joka on pieni” jne.

Värikästä syksyä!

Kuva: Susan Jones CC

Pupuja ja tipuja -pääsiäisen tehtäviä

Niin se on jo huhtikuu ja aurinko vihdoin taas paistaa enemmän kuin on pilvessä. Pääsiäinen lähestyy ja siinä mukana muutamia vapaapäiviä. Itsestäni tuntuu, että arkipyhät kylläkin sekoittavat työviikon, niin ettei oikein saa kalenteriaan järjestykseen. Siispä keräsin jo etukäteen pääsiäisaiheisia tehtäviä mukaan noille viikoille, jotta suunnitteluaikaa voi käyttää muuhun. Mikä parasta nämä materiaalit ovat ilmaiseksi ladattavia! Tehtävän kuvaa klikkaamalla pääset latailemaan. Muutamaan olen laittanut erityismaininnan, koska vaativat TeachersPayTeachers-tilin. Jos se kiinnostaa, kurkkaa blogipostaus TpT:hen liittyen.

Kuulomuistipeli

Avattavien pääsiäismunien sisään piilotetaan erilaisia tavaroita, joista lähtee ääni helistäessä. Tavaroina voi olla arkisia tavaroita esim. klemmari, kivi, nappi, makaronia. Kahteen eri munaan piilotetaan sama asia ja kuunnellen etsitään parit, jotka kuulostavat samalta. Tarkistaa voi kurkkaamalla munien sisään! Kehittää kuuntelua, keskittymistä, muistia ja kuulon varassa erottelua.

Pupujen alkuäänteet

Pääsiäisteeman mukaisesti päästään harjoittelemaan millä äänteellä sana alkaa. Tehtävää voi tehdä irtokirjaimilla tai kuvat voi laminoida ja kirjoittaa pyyhittävällä tussilla vastauksen korttiin. Materiaali on englanninkielinen, eli kaikkia suomen alkuäänteitä ei tästä paketista löydy.

Syötä pupua

Hauska tehtävä muotojen harjoittelemiseen, jossa pupulle pitää löytää oikean muotoinen porkkana. Tehtävään voi ujuttaa jokaisen omia tavoitteita harjoittelun lomaan!

Väriluokittelu pääsiäisteemalla

Vihreän, keltaisen, punaisen, sinisen ja violetin värien mukaan järjestellään pääsiäisen tavarat oikeille paikoille. Samalla tulee tutuksi pääsiäisen sanastoa, kuten kori, porkkana, tipu, pääsiäismuna. Itse leikkasin englanninkielisen värisanan alustoista pois selkeyden vuoksi.

Lasketaan kymmeneen

Lukumäärän käsite on monelle asiakkaalle vaikea ja on tavallista, että sormi kulkee laskiessa nopeammin kuin sanottu sana. Tässäpä oiva tehtävä laskemisen harjoitteluun. Korttien kaveriksi voi ottaa pieniä esineitä tai muovailuvahaa laskettavaksi, tai kuvat voi laminoida ja käyttää pyyhittävää tussia värittämään oikean määrän lokeroita. Samallahan voi tehdä vaikka artikulaatiotoistoja yhtä monta kertaa!

Pääsiäisen muovailut

Joskus on kiva saada kädet saveen ja ryhtyä muovailuhommiin! Täältä sivustolta löytyi pääsiäisaiheeseen sopivia muovailualustoja. Harjoittele vaikka kertomaan lausein millaisen pääsiäismunan muovailet koriin tai kuuntele tarkkaan kuinka monta ja minkä väristä pilkkua munaan tulee.

Pääsiäismuna muistipeli

Tätä voi käyttää vaikka jokaisen lapsen, ehkä jopa aikuistenkin, kanssa. Pääsiäisen muistipeli, jonne voi taakse laittaa erilaisia tehtäväkortteja asiakkaan tavoitteiden mukaan. Harjoitelkaa kuvailemaan miten muna on koristeltu, samalla tulee harjoiteltua värejä sekä käsitteitä erilainen ja samanlainen.

Etsi pääsiäismunat -noppapeli

Mr. Printablesin sivuilta löytyi ihana pääsiäismunien etsintäpeli. Peli vaatii hieman askartelua, mutta valmiina tuottaa paljon kivoja pelihetkiä! Pääsiäismunat piilotetaan alustalle, osa luukkujen alle. Pelissä kerätään munia omaan koriin ja eniten munia löytänyt voittaa. Peliin voi taas miettiä erilaisia puheen ja kielen harjoituksia oheen tai pelata ihan vaan huvin vuoksi!

Pääsiäisen kotitehtävät

Täältä sivustolta löytyi tulostettavaksi moneen tarkoitukseen sopivia pääsiäisaiheisia kotitehtäviä. Puheterapeutin tehtäväksi jää kirjoittaa paperiin mitä taitoja jokainen lapsi samalla harjoittelee ja pääsiäisen ajan kotitehtävät ovat valmiina! Minulla on esimerkiksi monta asiakasta, jotka harjoittelevat /s/-äänteen yhdistämistä vokaaliin, johon mielestäni sopii loistavasti linnun ja munan yhdistämistehtävä hieman tuunattuna.

Pääsiäisen sijaintikäsitteet

Kirja, jossa pääsiäispupu etsii piilotettuja munia eri paikoista. Kirjanen on englanniksi, mutta sen voi ladata myös Boardmaker-tiedostona, jolloin sitä pääsee muokkaamaan ne joilla on Boardmaker käytössä! Harjoittaa helppoja sijaintikäsitteitä ja lauseen muodostamista.

Pääsiäisbingo

Puheterapiaan sopiva pääsiäisbingo, jossa harjoittelun kohteena toimintasanat ja sijaintikäsitteet. Tässä bingossa voi harjoitella lauseen muodostamista tai tarkkaa kuuntelua. Vaatii TpT-tilin lataukseen.

Kysymyssanojen harjoittelu

Loistavia pääsiäisaiheisia kuvia ja niihin liittyviä kysymyksiä. Harjoittaa kuka, mitä ja missä kysymyksiin vastaamista. Vaatii TpT-tilin lataukseen.

Pikku Kakkosen puput

Tulosta erilaiset puput ja porkkanat Pikku Kakkosen sivuilta. Hyvä harjoitus tarkkaan kuunteluun ja ohjeen mukaan toimimiseen, esim. ” anna kaksi porkkanaa pupulle, jolla on vihreä mekko”.

Pikku Kakkosen värityskuvat

Pikku Kakkosen sivuilta löytyy monen monta pääsiäiseen liittyvää värityskuvaa. Harjoittele värejä, määriä, muotoja, kuuntelua, kertomista, ja tietenkin myös värittämistä, näiden kuvien avulla. Toimii myös kotitehtävänä, jos mukaan liittää ohjeet minkä mukaan väritetään, esim. ”aina väriä vaihtaessa, sano harjoitussana 5x”.

Nyt on pääsiäisen aika hyvin taputeltuna valmiina puheterapeutin kassissa ja voi heittäytyä nauttimaan tästä auringon paisteesta! Kommentoikaa ihmeessä, mistä tehtävistä tykkäsitte tai jos teiltä löytyy muita hyviä vinkkejä kevään tehtäviin?

Puhetta terapeutista suosittelee: Puheen ymmärtämisen sovelluksia

Niin se taitaa olla viralliseti syksy, kun piti viimein käydä ostamassa pipo hukkuneen tilalle! Syksyn myötä olen päässyt pikkuhiljaa taas työnteon makuun; olen joutunut miettimään miten ne Gas-tavoitteet taas määriteltiinkään, mikäs se salasana oli siihen tiliin ja missäs oli se hyvä materiaali lyhyiden lauseiden harjoitteluun. Toisaalta olen saanut taas vaihtaa kuulumisia kollegoiden kanssa, innostua siitä mitä saan tehdä työkseni ja huomata kuinka hienoja uusia materiaaleja on olemassa!

Tällä kertaa blogiin on koottu puheen ymmärtämisen tueksi tablettisovelluksia. Tämä ei ollut meidän äidinkielellä ihan helpoin tehtävä. Ihan suoraan sellaista sovellusta ei vielä ole, jossa voisi vaikeutuen harjoitella puheen ymmärtämisen taitoja suomeksi. Onneksi on olemassa paljon hyviä appseja, joita voi soveltaa puheen ymmärtämisen, passiivisen sanavaraston, kuulomuistin, kuulonvaraisen päättelyn ja ohjeiden mukaan toimimisen harjoittelussa. Tässä mun lempparit!

My Little Town: Toddler’s Seek & Find

wonderkind GmbH: iOs/Android 3,49e/2,99e
(Android-puolella juuri tätä sovellusta ei ollut, mutta esimerkiksi sirkusversio samasta pelistä löytyy)

Peli sisältää kaupunkinäkymän, jossa painamalla kohteita voi saada erilaisia tapahtumia aikaan. Esimerkiksi pilveä painamalla saa sateen aikaiseksi ja paahdinta napauttamalla lentää leipä koiran suuhun. Aikuinen tai terapeutti antaa ohjeen, jonka mukaan asiakas toimii, esimerkiksi ”paina vihreää liikennevaloa” tai ”avaa ikkuna, jonka edessä on kukkaruukku”. Sovellus mahdollistaa omassa tahdissa etenemisen. Näitä sovelluksia on monesta eri aihepiiristä, joten kukin voi valita sen, mikä asiakasta eniten kiinnostaa. Tämä on loistava myös kerrontaa harjoitellessa!

Vinkkejä vanhemmille

Helpoimmasta päästä ohjeet voivat olla yhden esineen etsimistä; ”löydätkö bussin?”. Hieman haastavamman ohjeesta saa, jos mukaan lisää käsitteitä, kuten värejä tai sijainteja; ”etsi tyttö, jolla on punainen paita”, ”etsi kello, joka on sängyn vieressä”.

Burgerista

Magma Mobile: Android/iOs ilmainen

Tämä on leikkisovellus, jossa tehdään hampurilaisannoksia. Siitä huolimatta tämä on yksi lemppareistani ohjeen mukaan toimimiseen, kuulonvaraisen muistin ja kerronnan harjoitteluun. Pelissä tehdään annoksia valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan ja aikaa vastaan, mutta sovellus sisältää myös vapaan ”leikkitilan”, jossa voi tehdä annoksia rauhassa ja ihan miten itse haluaa (piti ehkä pelata ensin kaikki kentät läpi!). Tehdään siis ohjeen mukaan annoksia; ”haluan hampurilaisen, jossa on juustoa, pihvi ja suolakurkkua. Lisukkeeksi haluan ranskalaiset ja pirtelön”.

Vastaavanlaisia leikkisovelluksia on aiheesta kuin aiheesta, kuten esimerkiksi Toca Kitchen ruoanlaittoon ja Draw a House talon rakentamiseen.

Vinkkejä vanhemmille

Hampurilaisen täytevaihtoehdot kannattaa käydä yhdessä läpi nimeämällä. Pekoni, sipuli ja suolakurkku eivät välttämättä ole kuvan perusteella heti tunnistettavissa. Ohjeisiin on tässä pelissä helppo ottaa lukumäärät mukaan; ”laita minulle kaksi pihviä ja kolme tomaattia”.

Chromville

Imascono Art S.L.: Android/iOs ilmainen

Tämä on värityssovellus, jossa väritetty hahmo herää henkiin iPadin kautta. Ohjeen mukaan toimitaan ensin värittäessä kuvaa, vaikkapa vuorotellen ohjeita antaen. ”Väritä hiukset mustiksi, paita voisi olla punainen ja kengät siniset”. Värittämisen jälkeen sovellus käyntiin ja – tadaa! – hahmo liikkuu siinä pöydällä omilla värivalinnoilla väritettynä!

Vinkkejä vanhemmille

Tätä tehtävää voi käyttää myös kuulomuistin harjoituksena. Kokeilkaa niin, että ohje sanotaan vain kerran ja lapsi yrittää muistaa sen kokonaan. Aluksi helpompana, esimerkiksi ”väritä kengät punaisella” ja sitten hieman vaikeutuen ”väritä housut mustaksi ja hattu siniseksi”.

Matikkaa 3-6-vuotiaille

onebillion: iOS/Android 24,99e (ilmainen lite-versio)
(Matikkaa 4-7v iOs/Android 43,99e) (ilmainen lite-versio)

Alunperin sovellus on tarkoitettu aivan muuhun, mutta mielestäni oikein hyvä myös ymmärtämisen harjoitteluun. Huomaa, että kyseessä on aika laaja yksittäinen peli, sillä tässä on 10 tasoa, joista jokainen sisältää 7 minipeliä! Sovellus sisältää paljon käsitteitä kuten värit, lukumäärät ja sijainnit eri tasojen sisällä. Minulla sovelluksen eniten käytetty pikkupeli on ”Missä se on?”. Nimi voisi olla myös ohjeen mukaan toimiminen, sillä esineitä laitetaan paikoilleen ohjeen mukaan; ”laita kuppi pöydälle, laita pallo alimmalle hyllylle”. Ja kerrankin suomeksi puhuttuna! Pelistä on olemassa seuraava versio Matikkaa 4-7v. Siinä on samanlaisia tehtäviä sijaintien ymmärtämisen suhteen ja lisäksi vaikeampia ohjeita, kuten ”siirrä nappulaa 2 pykälää ylöspäin” ja ”siirrä nappulaa yksi vasemmalle ja kolme ruutua ylöspäin”.

Vinkkejä vanhemmille

Ne ohjeet, mitkä tuntuvat pelissä vaikeilta, voi olla hyvä siirtää kotioloihin joko keskustelemalla tai toimimalla. Esimerkiksi ohje ”kosketa keskimmäistä laatikkoa” voi olla paljon helpompi käydä läpi omassa keittiössä, kun laatikoiden paikat hahmottuvat paremmin konkreettisesti. Tai jos näyttää, että ohjeet joissa asioita laitetaan ”pöydälle” ovat haastavia, niin voidaan jutella mitä omalla pöydällä näkyy.

Funny Directions with Speecharoo

Syndy Margot: iOS, 3,49e

Sovellus sisältää 4 isoa tapahtumakuvaa, joissa toimitaan ohjeiden mukaan. Ohjeet ovat englanniksi, mutta puheen saa pelin asetuksista pois ja ohje on myös kirjallisena, jolloin terapeutti voi kertoa sen suomeksi. Pelissä on 3 eri vaikeustasoa. Esimerkiksi ohje helpoimmasta päästä: ”kosketa kilpikonnaa”. Seuraavalla tasolla ohjeet ovat kaksiosaisia; ”ota hattu ja laita se ankalle”. Haastavimmat ohjeet ovat pitkiä: ”nosta muurahainen, laita se palikoiden päälle ja kaada palikat”. Jokaisen ohjeen jälkeen tapahtuu jotain hassua palkkioksi, mikä on kiva pieni lisä pelissä.

Jos haluaa täysin puhumattoman version tämänkaltaisesta pelistä, niin katso Make-a-scene -pelit (Innivo Ltd, 3,49e) Näihin voi itse kehitellä ohjeet, joiden mukaan toimitaan.

Vinkkejä vanhemmille

Aikuinen voi kääntää kirjoitetun ohjeen sellaisenaan suomeksi, mutta erityisesti helpoimmalla tasolla ohjeen voi muuttaa myös päättelyä vaativaksi kysymykseksi. ”Kosketa kilpikonnaa” voisikin olla: ”mikä on sellainen vihreä eläin, joka kulkee oikein hitaasti?”

Lopuksi laitan vielä yhden maininnan eli My PlayHome -sovellus, joka on niin monipuolinen, että sitä voi käyttää melkeinpä mihin tahansa oppimistavoitteeseen! Käykää täältä kurkkaamassa miten sitä voi hyödyntää nimenomaan puheen ymmärtämisen harjoittelussa.

Ideajoulukalenterin luukut 2016

Pitäähän Puhetta Terapeutista -joulukalenterin ideat koota myös tänne blogiin! Ensinnäkin tajusin, että Facebookista ei voi tehdä Pinnauksia Pinterestiin ja sinne ainakin itse aina tallennan kaikki hyvät ideat. Toisekseen tuolla Facebookissa ne häviävät uutisvirtaan ajan kuluessa. Joten ikuistetaanpa joulukalenterin 2016 ideat tähän postaukseen. Materiaalien linkit avautuvat kuvia klikkaamalla 🙂

1. Litistä lause

Muovailuvahasta palloja niin monta kun on sanoja lauseessa. Lapsi saa litistää pallot muodotaessaan lauseen.

2. Yhdistä varjot

Yhdistä kulkuväline omaan varjoonsa. Hauskaa kulkuvälineiden nimeämistä ja hahmottamista! Linkistä materiaali ilmaiseksi ladattavissa.

3. Eläintoimintakortit

Erilaisia toimintaohjeita eläinten tapaan, esimerkiksi ”venyttele kuin kirahvi, hyppää kuin sammakko”. Kortit ovat englanniksi, mutta aika helposti lennosta suomennettavissa. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

4. Salapoliisin pullo

Muovipulloon riisiä ja pieniä erilaisia esineitä. Tehtävänä on etsiä esimerkiksi tietty esine (etsi sudenkorento) tai kaikki piilotetut (etsi 10 erilaista esinettä).

5. Vuodenajat

Hyvä materiaali, jonka avulla pääsee alkuun vuodenaikojen harjoittelussa. Mikä olikaan syksy? Entäs talvi? Mitä silloin tehdään? Yhdistä pikkukuvat oikeisiin vuodenaikoihin tai piirrä omasi. Materiaali linkistä ladattavissa.

6. Lumiukon kuuntelutehtävä

Nyt korvat hörölle ja kuulolle! Lumiukkokuva piirretään valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan. Mukana helppoja ja hieman haastavampia ohjeita malliksi. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

7. Nappaa ötökät

Moneen tarkoitukseen soveltuva peli, jossa kerätään erivärisiä ötököitä. Soveltuu loistavasti toistoja vaativaan treeniin tai vaikkapa lyhyiden lauseiden ja värien harjoittelemiseen. Voi pelata kahdestaan tai jopa kuuden hengen porukalla! Linkistä materiaali ladattavissa.

8. Lumipallon puhallus

Kilpailu siitä, kuka on saa pallon puhallettua ensimmäisenä maaliviivan yli! Tarvitaan jokaiselle pumpulipallo (eli lumipallo) ja pilli, jolla sitä liikutetaan. Teipistä lähtö- ja maaliviivat lattiaan tai pöytään. Eikun puhaltamaan!

9. Sammakon kieli

Yksinkertainen mutta toimiva idea on tehdä pitkä sammakon kieli, jossa harjoiteltavat sanat kuvitettuina. Kielen voi rullata paperiliittimellä kiinni ja avata kuva kerrallaan. Tai kuviin voi laittaa kärpästarroja sitä mukaan kun harjoittelussa edetään. Ilmaisia sammakon kuvia esimerkiksi täältä

10. Jouluiset kysymyssanat

Noppapeli, jossa harjoiteltavissa erilaiset kysymykset ja niihin vastaaminen, esimerkiksi ”KUKA on joulupukin apulainen?/MILLOIN avataan lahjoja?”. Materiaali on englanniksi, mutta ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

11. Sarjakuvamaiset toimintakuvat

Törmäsin näihin toimintakuviin etsiessäni materiaalia, joka sopisi nuorille ja aikuisille. Kuvia voi käyttää vaikkapa tarinan kerrontaan niin, että yritetään muodostaa yhteinäinen tarina nostamalla yksittäisiä kortteja vuorotellen ja jatkamalla tarinaa. Vaatii vähän pohtimista! Linkistä ladattavissa.

12. Missä pöllö?

Sijaintikäsitteitä, kuten alla, päällä, välissä, voi harjoitella tämän ihastuttavan pöllön avulla. Lapsi esimerkiksi valitsee kuvan ja matkii pöllön paikan tuolin tai pöydän avulla. “Pöllö on laatikon edessä/ Maija on pöydän edessä”. Ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

13. Autot parkkiin!

Loistava idea lisämotivaatiota kaipaaville harjoitellijoille. Ajetaan pikkuautot parkkipaikoille harjoitussanojen päälle. Harjoittelun kohteena voi olla vaikkapa riimiparit (aja auto sinne, missä on samankaltainen sana kuin possu), alkuäänteiden tunnistaminen (aja auto sinne, missä on /l/:llä alkava sana) tai äänteiden lausetasoinen harjoittelu (“punainen auto ajaa parkkiin pesäpallomailan paikalle). Parasta on, että tähän löytyy ilmaiseksi pohjat niin PowerPointiin kuin Boardmakeriinkin alla olevasta linkistä.

14. Suuria tunteita

Piirretyt lasten tunnekuvat muistipelinä tunteiden käsittelemiseen ja harjoitteluun. Kortteja voi käyttää esimerkiksi niin, että yhdet tunnekuvat käännetään pöydälle näkyviin ja näiden parit pinotaan korttipakaksi. Nostetaan vuorotellen kortti pakasta, matkitaan ilme, ja toinen pelaaja etsii pöydälle levitetyistä korteista vastaavan tunnekuvan, joka nimetään yhdessä. Kuvat linkistä ladattavissa.

15. Muovailumatot

Näitä voi käyttää melkeinpä kaikkeen kielelliseen harjoitteluun mitä mielikuvitus keksii. Esimerkiksi lukumäärien harjoittelu, ”teen kolme omenaa omenapuuhun”. Tai pyytämisen harjoittelu, ”haluan punaista muovailuvahaa”. Ladattavissa linkistä.

16. Merenalaista laskemista

Lapsi laskee kuvassa olevat eläimet ja laittaa pyykkipojan oikean numeron kohdalle. Hahmottamista, käsitteitä ja hienomotoriikkaa tulee harjoiteltua ihan huomaamatta! Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

17. Järjestä ja kerro tarina Pikku toukka paksulaisesta

Simppeli idea kirjan tarinan jäsentämiseen ja uudelleen kerrontaan. Pikkukuvat laitetaan kiinni pyykkipoikiin ja laitetaan tarinan mukaiseen järjestykseen, joko kuulemaansa muistellen tai lukemisen aikana. Lapsi voi näiden kuvien avulla kertoa Pikku toukka paksulaisen tarinan itse uudelleen. Linkistä ladattavissa.

18. Mitä koira tekee?

Toimintasanojen harjoitteluun tarkoitettu kirja, jossa yhdistetään valokuva koirasta tekemässä jotain (esim. koira juoksee) ja sitä vastaava PCS-kuva. Alkuperäinen materiaali löytyy Kuva-linkistä, mutta tein teille myös suomenkielisen version, joka tästä ladattavissa.

19. Avaruustavut

Tavutetaan kuvassa oleva sana ja lasketaan tavut. Etsitään oikea avaruusalus ja “lastataan kyytiin”. Materiaali on englanniksi mutta sanat voi vaikka leikata pois kuvista, jolloin voi keksiä suomenkieliset vastineet. Linkistä ladattavissa.

20. Rakenna lumiukko -korttipeli

Monipuolinen materiaali, jota voi käyttää niin ryhmässä kuin kahdestaankin. Tarkoituksena on kerätä kaikki 4 lumiukon osaa voittaakseen. Aurinkokortti sulattaa lumiukon ja kortit joutuu palauttamaan, mutta lumihiutalekortilla saa ylimääräisen vuoron. Kun tehtävään yhdistää yksilölliset harjoitukset vaikkapa kortin nostamisen yhteyteen, niin harjoittelu tapahtuu pelatessa ihan huomaamatta! Ilmaiseksi ladattavissa linkistä. Samassa tiedostossa myös paljon muita talvitehtäviä.

21. Piilotusleikki

Välillä ne yksinkertaisimmat ideat ovat parhaita ja lapsista hauskimpia. Kippojen tai kuvien alle piilotetaan jokin esine tai mikä tahansa “yllätys”. Ennen kipon kääntämistä harjoitellaan sanan sanomista, lauseen muodostamista tai vaikkapa ohjeen kuuntelemista. Sitten saa kurkata yllätyksen. Jännitystä saa lisää, jos joidenkin kippojen alla ei ole mitään!

22. Merirosvojen sijaintikäsitteet

Merirosvokirja, jossa lapsi osallistuu laittamalla kuvat oikeisiin kohtiin. Harjoitellaan sijaintikäsitteitä ja kuuntelemista, esimerkiksi “laita papukaija arkun viereen”. Materiaali ladattavissa linkistä.

23. Muffinssivuoka lajittelu

Keittiötarvikkeita voi hyödyntää myös oppimiseen! Helppo lajittelutehtävä pienemmille harjoittelijoille, kun otetaan pikkuesineitä ja niitä vastaavat kuvat (vaikkapa Googlen kuvahausta). Lapsi ottaa esineen ja etsii sitä vastaavan kuvan vuoasta ja tipauttaa esineen paikoilleen. Tulee harjoiteltua mm. kuva-esine vastaavuutta ja samanlainen-käsitettä.

24. Joululahjan arvoitus

Piilotetaan joulupakettiin jokin tuttu (jouluinen) esine ja kuvaillaan sen ominaisuuksia. “Se on punainen ja pyöreä, sen voi laittaa kuusen oksalle”. Toinen yrittää arvata mikä esine on paketissa piilossa. Vaihtoehtoisesti arvaaja voi kysyä kysymyksiä piilottajalta. “Onko se pieni?/ Mihin sitä käytetään?/ Voiko sitä syödä?”. Tätä voi pelata vaikka joulupukkia odotellessa!

Mukavaa joulunodotusta ja loppuvuotta!

Kuva: Jamie McCaffrey/ CC BY

Thinking outside the box

Nyt on ollut vähän hiljaista blogipäivitysten suhteen, kun tämä puheterapeutti lomailee Rukalla. Tällaisen rauhallisen päivärytmin yksi hyvä puoli on se, että on tilaa niille ideoilla ja ajatuksille, joita ei ehdi arjen kiireen keskellä miettiä loppuun. Lautailun, syömisen, saunomisen ja päiväunien väleihin on mahtunut muutamia ajatuksia ja otteita puheterapeutin työstä. Ja taas sitä saa todeta, että usein ne yksinkertaisimmat ideat ovat parhaita.

”Olipa kerran laatikko, siis ihan perinteinen pahvilaatikko, joka pääsi mukaan puheterapiaan”…

Monelle lapselle sijaintikäsitteet ovat erityisen hankalia oppia. Esimerkiksi autistisen asiakkaani kanssa olemme näitä toistaneet vuodesta toiseen. Olen käyttänyt apuna leluja, kuvia, hahmoja ja ties mitä. Innostuin netistä löytämistäni sijaintikuvista. Siitä se idea syntyi ja otin mukaani pahvilaatikon seuraavalle koulukäynnille.

Ajatuksena oli, että katsotaan piirretystä kuvasta malli ja asiakkaani menee kuvaa vastaavaan paikkaan, esimerkiksi laatikon alle. Asiakkaani hoksasi hetkessä jutun juonen ja innoissaan valitsi piirretyistä kuvista minkä haluaa matkia. Minun tehtäväkseni jäi ottaa iPadillä valokuvat asiakkaastani eri sijainneissa. Lopulta olisi tarkoitus laittaa vihkoon kuvat vierekkäin: piirretty ja valokuva. Voi että meillä oli hauskaa! Erityisesti kun piti istua tyhjän pahvilaatikon päälle ja lapsi hujahti laatikkoon jalat kohti kattoa. Siitäkin piti kuulemma saada kuva, ”kun on laatikon SISÄLLÄ jumissa”.

En voi luonnollisestikaan jakaa kuvia asiakkaastani, mutta Fasu-koira toimi meille blogin statistina. (Kuulemma oli koirakin ollut tehtävästä ihan onnessaan! Voisinkohan siis todeta, että idea on sekä lapsi- että koiraystävällinen? 🙂 )

Sisällä
Sisällä

Päällä
Päällä

Takana
Takana

Kokemukseni tehtävästä oli todella positiivinen. Hauskaa ainakin oli ja mikä parasta kuntoutusmateriaali syntyi aidoista valokuvista lapsesta tekemässä jotain mielekästä. Lisäksi ainakin minun asiakkaani (kutsutaan vaikka Matiksi, lukemisen helpottamiseksi) hahmottaa maailman paremmin omasta näkökulmastaan, eli on helpompi ajatella ja sanallistaa: ”Matti on laatikon sisällä” kuin että ”(kuvan) poika on laatikon sisällä”. Tehtävässä avuksi saadaan myös tuntoaisti ja sijainikäsitteeseen joutuu ehkäpä keskittymään tavallista enemmän, koska se pitää itse toteuttaa.

Tehtävää voisi halutessaan muokata myös moneen muuhun. Äkkiseltään mieleeni tuli, että laatikkoon voisi kiinnittää tehtäväkortteja alle, sisälle, taakse jne. ”Mitä löytyy, kun menet laatikon taakse?” ”Löytyyköhän laatikon sisältä korttia?”. Tämän modauksen jälkeenhän tehtäväidea sopii ärrän harjoittelusta ohjeen ymmärtämiseen tai vaikka kirjainten harjoitteluun.

Lopuksi Matin piti kokeilla (tietenkin!) laittaa laatikko päähän, josta se sujahti vatsan kohdalle ja kuului ”Matti on robotti”.

Ja tämänhän idean voi toteuttaa vaikka hmm.. mökillä Rukalla pääsiäislomalla – tarvitset vain pahvilaatikon.

Rentouttavaa pääsiäistä!