Liituleikkejä

Kuin ihme olisi tapahtunut ja aurinkoista keliä riittää jo näin toukokuussa. Monet lasten kanssa työskentelevät haaveilevat ulkotyöstä näihin aikoihin. Itse ainakin kadehdin päiväkodin työntekijöitä, jotka pääsevät ulos aurinkoon! (Sadekelillä en kyllä ole enää niin kateellinen heille! 🙂 ) Onneksi monia (puheterapia-) harjoituksia voi toteuttaa myös ulkona. Tällä kertaa keräsin ideoita, joissa katuliituja voi hyödyntää oppimisessa. Suomessa näitä aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä ei ole määrällä pilattu, joten on ollut kiire saada tämä blogipostaus ulos! Toivokaamme siis, että ehditään vielä tänä kesänä hyödyntämään näitä leikkejä.

Värihyppely

Piirretään ja väritetään erivärisiä ympyröitä liiduilla maahan. Lapsen tehtävä on kuunnella mikä väri sanotaan ja juosta oikeaan ympyrään. Tehtävä toimii myös toisinpäin ja pääsee aikuinenkin liikkumaan.

Oma idea tehtävän laajentamisesta: ympyrässä voisi keksiä värin mukaisia asioita ja piirtää ne ympyrän viereen. Täällä oli myös versio, jossa värillisistä ympyröistä muodostettiin reittejä seurattavaksi. Hyvää hahmottamisen harjoittelua!

Numeroiden tunnistaminen

Piirretään eri numeroita esim. 1-20 (tai vain 10 asti) liiduilla maahan. Lapsen tehtävä on hypätä sanotun numeron päälle. Vielä helpompi versio on tietenkin se, että lapsi hyppää ensin ja aikuinen vain nimeää numeroita. Eri värien käyttö voi auttaa, jos lapsi ei vielä tunnista kaikkia numeroita, esim. ”Kahdeksan on punainen numero, se on ykkösen vieressä” (ja saadaan hienosti laajennettua tehtävää käsitteisiin ja ohjeen ymmärtämiseen). Vanhempien lasten kanssa voisi hyödyntää tätä vaikka plus- ja miinuslaskujen harjoittelussa: ”Mitä on 6-4? Hyppää vastaukseen!” Lapset voivat pelata tätä myös keskenään ilman aikuista, kun otetaan peliin 2 noppaa ja vähennetään tai lasketaan yhteen noppien luvut ja hypätään vastaukseen.

Huomaatte varmaan, että tällä hyppelyidealla on hurja määrä variaatiomahdollisuuksia, esimerkiksi alkuäänteet tai muodot! Myös kuulomuistin tai ohjeiden ymmärtämisen treenaaminen onnistuu isompien lasten kanssa, kun aikuinen kertoo vaikkapa kolme muotoa, joiden päälle hypätään ja kolme kirjainta, jotka kirjoitetaan. ”Hyppää ensin neliön, kolmion ja ympyrän päälle. Kirjoita sitten numerot 3, 6, 2.”

Heitä sana

Jos ei hyppely tunnu omalta, niin yllä olevat ideat toimivat myös heittoleikkeinä. Esimerkiksi heitetty hernepussi osoittaa kirjoitetun sanan, jolle keksitään riimipari tai muodostetaan lause käyttäen sanaa.

Liitulautapeli

Piirretään katuun pelialusta, jossa lapsi toimii pelinappulana. Otetaan mukaan vielä iso noppa tai spinneri kertomaan kuinka monta askelta edetään. Pelialustaan saisi helposti piirrettyä kirjaimet tai muodot harjoittelua varten. Liikkuvana terapeuttina mieleeni tuli myös ennalta valmistetut tehtävät, esimerkiksi laminoidut A4:t, joissa olisi yksilölliset äänneharjoitussanat tai vaikka riimiparilorut, jotka pitäisi ratkaista.

Täältä blogista löytyi pelialustalle vaihtoehto; piirretäänkin sokkelo, jonka läpi pitää kävellä tai ajaa vaikkapa pyörällä. Tämä vaatii hahmottamisen taitoja niin piirtäjältä kuin ratkaisijaltakin!

Ruutuhyppely 2.0

Uusi versio ruutuhyppelystä, johon laitetaankin ohjeet matkan varrelle, esimerkiksi ”pyöri 3 kertaa” tai ”hypi pienimmästä tähdestä suurimpaan”. Eli toisin sanoen liiduilla toteutettu tehtävärata.

Aarteenetsintä

Mielestäni tämä idea oli yksinkertaisuudessaan innostava tapa harjoittaa kielellistä tietoisuutta. Liiduilla käydään kirjoittamassa ulkoesineisiin niihin liittyvä sana esim. hiekkalaatikkoon kirjoitetaan liidulla ”hiekkalaatikko”. Lapsen tehtävä on löytää kaikki piilotetut sanat ja omalla liidulla kirjoittaa sanan päälle ja harjoitella mallin mukaan kirjoittamista. Liikkuvalle terapeutille tämä idea voi olla alkuperäisenä hieman työläs toteuttaa, koska sanat pitäisi saada ”piilotettua” pihalle jo etukäteen ja vettä pitäisi olla siivoamiseen. Mietin, että tämä voisi toimia myös laminoiduilla sanoilla, jotka lapsi jäljentää pyyhittävällä kynällä mallin päälle. Helppo piilottaa ja helppo siivota!

Siivoamisesta vesileikki

Liiduista voi jäädä joidenkin mielestä sotku jälkeensä, joten harjoittelussa kannattaa hyödyntää myös vedellä siivoaminen! Vedellä voi kirjoittaa liitusanojen päälle tai maalata erilaisten liituviivojen päälle. Siivous tulee siinä samassa! Vedellä saa vaihtelua liituleikkeihin, kun esimerkiksi puiseen aitaan tai vaikkapa isoon kiveen voi piirtää liiduilla harjoiteltavia kirjaimia, numeroita tai mitä ikinä keksiikään. Lapsen tehtävä on suihkuttaa vedellä, vesipysyyllä tai suhikepullolla, pyydetty asia pois. Voisiko olla hauskempaa tapaa oppia?

Tiesittekö muuten, että liiduilla voi kirjoittaa myös trampoliinille? 🙂

Lisää ulkona toteutettavia ideoita täältä aiemmasta postauksesta.

Puhetta terapeutista suosittelee: Lisää pienten sovelluksia

Tammikuu ja täällä on vihdoin päästy työrytmiin kiinni, kun takana on ensimmäinen täysi työviikko pitkään aikaan! Lomalla on rentouduttu, syöty (liiankin) hyvin ja ulkoiltu vihdoinkin talvisessa maisemassa. Taitaapa kaapissa olla vielä konvehtirasioitakin avaamatta. Lomien jäljiltä oma pää on täynnä kaikenlaisia materiaali- ja terapiaideoita, joista en puoliakaan ehdi käytännössä toteuttaa. Onneksi iPadin kanssa ei tarvitse askarrella tai etsiä sopivia kuvia, vaan voi ladata ohjelman pinkkien iPad-kansien väliin. Tässä postauksessa lisää sovellussuosituksia pienille lapsille, noin 2-4-vuotiaille (tai sen tasoisille). Tuttuun tapaan mukana myös vinkkejä käyttöä varten, sillä ajatuksena on pelata ja opetella näitä asioita yhdessä lapsen kanssa.

Muumileikit (tai Moomin Play)

Dohi Sweden: iOS 0,99e

Sovellus mainostaa olevansa digitaalinen lelu eikä peli. Se sisältää muutaman minipelin, jossa lapsi voi ihmetellä ja kokeilla esimerkiksi heittää ötökät pois polulta sormen pyyhkäisyllä, tai yhdistää näkinkengät muumimamman laukun malleihin. Pelissä ei ole aikarajoja ja on täysin kieliriippumaton.

Vinkkejä vanhemmille

Laskekaa lapsen kanssa kaikki ötökät, tai muumitaloa maalatessa keksikää, mikä voisi olla sininen esine tai asia?

First sounds

MyFirstApps: iOS/Android, 2,99e/2,86e (ilmainen lite-versio)

Tämän huipun sovelluksen löysin ihan vasta. Äänipeli, jossa eläimen kuvaa painamalla kuulee miten eläin ääntelee. Näitä pelejä on sovelluskaupat pullollaan, mutta tässä oli nauhoitusmahdollisuus eli peliin saa jokaisen eläimen kohdalle (helposti) nauhoitettua suomenkielisen sanan. Ja eikun sanavarastoa rikastuttamaan! Ensimmäiset kaksi osiota ovat ilmaiset, loput maksullisia.

Vinkkejä vanhemmille

Voitte nauhoittaa yhdessä lapsen puhumat sanat peliin. Mikään ei motivoi paremmin kuin yksilöllinen peli, josta voi kuulla oman äänensä!

Raccoon Treehouse

TinyHands: iOS 3,99e (ilmainen lite-versio)

Tutustuin TinyHandsin sovelluksiin saamani vinkin perusteella. Raccoon treehouse sisältää useita pieniä pelejä, joissa harjoitellaan mm. muotoja, hahmottamista, loogista ajattelua ja muistia. Esimerkiksi olohuoneessa esineet tulee laittaa oikeille paikoilleen, minne kuuluu verhot? Entäpäs avain? Keittiössä sen sijaan harjoitellaan luokittelua, mitkä asiat kuuluvat jääkaappiin? Ei aikarajoituksia ja kieliriippumaton.

Vinkkejä vanhemmille

Voitte lapsen kanssa yhdessä pohtia, miksi kumisaapas ei kuulu jääkaappiin tai miksi avain ja lukko sopivat yhteen.

Busy shapes

Seven Academy: iOS 2,99e

Muotojen harjoitteluun ja päättelykyvyn harjoittelemiseen pienemmällekin. Pelin alussa vaihtoehtoja on vain yksi, palikka pitää tiputtaa yhteen reikään. Peli vaikeutuu ja seuraavalla tasolla onkin tahmea lammikko, mitä tulee välttää, ja sitten mukaan tulee liikkuvia esteitä, jotka pitää kiertää. Loppua kohden muotopala pitää vaihtaa koloon sopivaksi, ja aikarajoite tulee mukaan kuvioon. Peli on alunperin ehkä tarkoitettu muotojen harjoitteluun, mutta onkin lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta opittavaa päättelykykyä.

Vinkkejä vanhemmille

Mallita ja nimeä muotoja sekä eri värejä lapsen pelatessa. Kannusta kokeilemaan eri vaihtoehtoja, jos lapsi ei itse hoksaa ”Siitä ei voi mennä, mitä sitten voitaisiin kokeilla?”

Sago Mini Doodlecast

Sago Sago: iOS 2,99e

Piirrustusohjelma, jossa koko prosessin voi nauhoittaa lyhyeksi videoksi. Lasten piirrustuksiin ei tarvitse enää kirjoittaa mitä ne esittää, kun lapsi voi itse kertoa piirrustusprosessinsa ääneen samalla kun piirtää. Piirrustuksen valmistuttua koko touhun tarinoineen voi katsoa videona ja lähettää vaikka isovanhemmille! Ohjelmassa on lisäksi piirrustuspohjia herättelemässä mielenkiintoa esim. ruokalautanen (mikä on sinun lempiruokasi?), valitettavasti nämä tarinan aloitus -kysymykset ovat englanniksi.

Vinkkejä vanhemmille

Piirtäkää kuva valmiiksi vuorotellen kertoen samalla mitä tapahtuu, esimerkiksi ”Isä haluaa rakentaa korkean punaisen talon”, ”minä haluan tänne pelottavan dinosauruksen”. Näin lapsi saa mallin kerrontaansa ja tarinat saavat aivan uusia käänteitä!

Peli-iloa!


Katso myös aiemmat suositukset: