Skip to main content

Hassunhauskaa harjoittelua pienille

I’m back in business eli työt on taas aloitettu! Se tarkoittaa myös sitä, että käyn henkistä kädenvääntöä siitä, miten yhdistän puheterapeutin ja kotiäidin roolit. Olen nauttinut todella paljon kotona olemisesta pienen ihmisen kanssa, kun on saanut käydä esimerkiksi kaupungilla kahviloissa ja leikkipuistoissa keskellä päivää. Puhumattakaan siitä, kun saan seurata toisen huisia kehittymistä! Toisaalta nyt, kun pääsin käynnistelemään sisäistä puheterapeuttiani niin olenkin joutunut hieman etsimään motivaatiota tähän kotona olemiseen. Sopivasti vielä sattui, että pieni ihminen on ollut flunssassa ja tehnyt hampaita niin, että kaikki on ”ei” tai itkupotkuraivari. Kummasti se työpaikka houkuttelisi tuolloin! 😀

Täällä siis touhutaan reilun puolitoistavuotiaan Tyypin kanssa kotona, ja puheterapeutin aivot kun eivät näytä lepäävän koskaan, niin täällä on syntynyt ideoita meidän arjesta joita voi hyödyntää myös puheterapiassa tai vaikkapa kotitehtävinä.

Puheterapiassa kotitehtäviä tarvitaan, jotta harjoittelua tapahtuisi monissa eri ympäristöissä monta kertaa päivässä. Yksi puheterapiakerta viikossa ei riitä edes uuden äänten vakiinnuttamiseen puheeseen puhumattakaan vaikeammista kielen pulmista! Ihanteellinen kotitehtävä olisi sellainen, joka on helppo ja nopea toteuttaa asiakkaan arjessa.

Tässäpä siis muutama kotitehtävä-idea (tai leikki-idea ihan muuten vaan)!

Tavutoistot

Ajatus lähti lapsen syömisen motivoinnista, kun toistelin laulaen mitä lusikassa oli: ”maa-maa-maissi”, ”puu-puu-puuro”. Tämä oli Tyypistä hauskaa ja hän lähti heti innokkaasti kokeilemaan (ja syömään!). Toistaiseksi kaikki on ”paa-paa”, sanoin minä mitä tahansa 😀 Tämä voisi toimia kotitehtävä-ideana esimerkiksi perheelle, jossa on epäselvästi puhuva lapsi tai lapsi jolla on viivästynyt kielen kehitys. Pöydän ääressä käydään ruoat toistaen läpi. (Ja sitten ne ruoat saa vielä syödäkin!)


Kuva-esine yhdistäminen

Tämän tehtävän ajatuksena on, että otetaan lapsen leluista kuvat (esim. 10 kpl) ja tulostetaan ne. Yhdessä sitten etsitään kuvassa oleva esine lelujen joukosta ja tuodaan vaikkapa kuvan päälle. Tämä leikki ei ole mikään uusi idea, mutta (laiskuuttani) päivitin sen digiaikaan. Olin suunnitellut tätä ”leikkiä” jo pitkään tehtäväksi Tyypille, mutta en saanut aikaiseksi tulostusvaihetta (suutarin lapsella ei ole kenkiä vai miten se meni?). Otettiin siis valokuvat leluista puhelimeen ja niiden avulla etsittiin yhdessä oikeat lelut. Luonnollisesti lelut nimetään ja voihan niitä hakea ohjeidenkin perusteella, niin tulee treenattua ymmärtämistä.

Meillä muuten parasta tuntuu olevan kuvan ”pyyhkäisy” seuraavaan. Tällä pienellä digivinkillä voisi saada myös isommat harjoittelijalapset innostumaan vaikkapa artikulaatiotoistoista: ”kuvaa kaikki /k/-sanat, mitkä löydät kotoa ja sano jokainen 5 kertaa”.

Laulu(n pyytämis)leikki

Tämä idea lähti laululeikistä, koska Tyyppi on kovasti innostunut laululeikeistä. Hän selvästi imee itseensä kaikkea mahdollista rytmistä, käsimerkeistä ja viittomista, sävelestä, ja sanoista. Hänen lemppari on tällä hetkellä Piippolan vaari. (Myös joku toinen helposti muunneltavissa oleva laulu kävisi tähän tehtävään) Tyyppi näyttää joko kuvasta, tukiviittomalla tai sanomalla mikä eläin tulee seuraavaksi, ja sitten äiti laulaa ja ääntelee. Tämä on mielestäni oiva leikki pyytämiseen tai vaikkapa pertsailuun. Lapsen osuus saattaa tuntua pieneltä, mutta lapsi saa näin vaikuttaa omalla valinnallaan siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu (ja äiti saa välillä miettiä, miten esimerkiksi hai tai etana ääntelee!).

Matkimisjumppa

Puheessa, ja erityisesti sen kehittyessä tai sitä harjoitellessa, malli ja mallin mukaan tekeminen nousevat suureen rooliin. Miksipä ei siis harjoiteltaisi matkimista ensin koko keholla? Onko lapsesta mitään hauskempaa kuin että saa määrätä, mitä isä tai äiti tekee seuraavaksi? Ja se ylpeyden ilme, kun osaa jotain, mitä isä tai äiti on näyttänyt! Meillä suosittuja liikkeitä ovat esimerkiksi kädet ylös/alas, istuminen ylös/alas, mahalleen meno, taputtaminen, peruuttaminen, varpaille nouseminen, jalkojen nostelu korkealle, kieriminen, konttaaminen, juokseminen, hyppiminen ja karhukävely. Varoituksen sana: aikuiselle tulee hiki!


Laatikkoleikki

Tämä leikki liittyy läheisesti meidän tämän hetkiseen elämäntilanteeseen; muutto takana ja laatikoita on joka paikassa. Paras leikkipaikka Tyypin mielestä löytyi muovisesta muuttolaatikosta, jonne voi kerätä kaikki omat aarteet. Meillä Tyyppi yrittää hoitaa homman niin, että äitiä kommennetaan hakemaan ”vauva”, ”tutti”, ”bussi”. Sitten on Tyyppi tyytyväinen, kun hän istuu laatikossa lelujensa ympäröimänä! Tämä voisi toimia siis tehtäväideana pyytämisen ja puheen ymmärtämisen harjoitteluun pienten kanssa.

”Kukkuu”-purkkileikki

Viimeisin leikki-idea on kukkuu-leikki, joka soveltuu esimerkiksi nimeämiseen ja vuorotteluun. Tässä kurkistellaan leluja purkista, jossa on läpinäkyvä kansi. Meillä lelulaatikkoon on päätynyt tyhjä ja pesty rahkapurkki, mutta aivan yhtä hyvin (ellei paremmin) toimisi myös esimerkiksi kirkaskantinen raejuustopurkki. Aikuinen laittaa pienen lelun purkkiin kannen alle, ja lapsi kurkistaa sisään. Meillä Tyyppi huutelee ”kukkuu!” heti kurkkiessaan purkkiin, ja aikuinen vieressä tarjoaa vähän pidempää ilmaisua malliksi: ”kukkuu koira/pupu/lusikka”. Voi sitä riemua, kun kannen saa avata ja lelun ottaa pois! Toimii myös reissaavilla puheterapeuteilla, koska purkki vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin vaikkapa muuttolaatikko! 🙂

Ideajoulukalenterin luukut 2016

Pitäähän Puhetta Terapeutista -joulukalenterin ideat koota myös tänne blogiin! Ensinnäkin tajusin, että Facebookista ei voi tehdä Pinnauksia Pinterestiin ja sinne ainakin itse aina tallennan kaikki hyvät ideat. Toisekseen tuolla Facebookissa ne häviävät uutisvirtaan ajan kuluessa. Joten ikuistetaanpa joulukalenterin 2016 ideat tähän postaukseen. Materiaalien linkit avautuvat kuvia klikkaamalla 🙂

1. Litistä lause

Muovailuvahasta palloja niin monta kun on sanoja lauseessa. Lapsi saa litistää pallot muodotaessaan lauseen.

2. Yhdistä varjot

Yhdistä kulkuväline omaan varjoonsa. Hauskaa kulkuvälineiden nimeämistä ja hahmottamista! Linkistä materiaali ilmaiseksi ladattavissa.

3. Eläintoimintakortit

Erilaisia toimintaohjeita eläinten tapaan, esimerkiksi ”venyttele kuin kirahvi, hyppää kuin sammakko”. Kortit ovat englanniksi, mutta aika helposti lennosta suomennettavissa. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

4. Salapoliisin pullo

Muovipulloon riisiä ja pieniä erilaisia esineitä. Tehtävänä on etsiä esimerkiksi tietty esine (etsi sudenkorento) tai kaikki piilotetut (etsi 10 erilaista esinettä).

5. Vuodenajat

Hyvä materiaali, jonka avulla pääsee alkuun vuodenaikojen harjoittelussa. Mikä olikaan syksy? Entäs talvi? Mitä silloin tehdään? Yhdistä pikkukuvat oikeisiin vuodenaikoihin tai piirrä omasi. Materiaali linkistä ladattavissa.

6. Lumiukon kuuntelutehtävä

Nyt korvat hörölle ja kuulolle! Lumiukkokuva piirretään valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan. Mukana helppoja ja hieman haastavampia ohjeita malliksi. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

7. Nappaa ötökät

Moneen tarkoitukseen soveltuva peli, jossa kerätään erivärisiä ötököitä. Soveltuu loistavasti toistoja vaativaan treeniin tai vaikkapa lyhyiden lauseiden ja värien harjoittelemiseen. Voi pelata kahdestaan tai jopa kuuden hengen porukalla! Linkistä materiaali ladattavissa.

8. Lumipallon puhallus

Kilpailu siitä, kuka on saa pallon puhallettua ensimmäisenä maaliviivan yli! Tarvitaan jokaiselle pumpulipallo (eli lumipallo) ja pilli, jolla sitä liikutetaan. Teipistä lähtö- ja maaliviivat lattiaan tai pöytään. Eikun puhaltamaan!

9. Sammakon kieli

Yksinkertainen mutta toimiva idea on tehdä pitkä sammakon kieli, jossa harjoiteltavat sanat kuvitettuina. Kielen voi rullata paperiliittimellä kiinni ja avata kuva kerrallaan. Tai kuviin voi laittaa kärpästarroja sitä mukaan kun harjoittelussa edetään. Ilmaisia sammakon kuvia esimerkiksi täältä

10. Jouluiset kysymyssanat

Noppapeli, jossa harjoiteltavissa erilaiset kysymykset ja niihin vastaaminen, esimerkiksi ”KUKA on joulupukin apulainen?/MILLOIN avataan lahjoja?”. Materiaali on englanniksi, mutta ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

11. Sarjakuvamaiset toimintakuvat

Törmäsin näihin toimintakuviin etsiessäni materiaalia, joka sopisi nuorille ja aikuisille. Kuvia voi käyttää vaikkapa tarinan kerrontaan niin, että yritetään muodostaa yhteinäinen tarina nostamalla yksittäisiä kortteja vuorotellen ja jatkamalla tarinaa. Vaatii vähän pohtimista! Linkistä ladattavissa.

12. Missä pöllö?

Sijaintikäsitteitä, kuten alla, päällä, välissä, voi harjoitella tämän ihastuttavan pöllön avulla. Lapsi esimerkiksi valitsee kuvan ja matkii pöllön paikan tuolin tai pöydän avulla. “Pöllö on laatikon edessä/ Maija on pöydän edessä”. Ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

13. Autot parkkiin!

Loistava idea lisämotivaatiota kaipaaville harjoitellijoille. Ajetaan pikkuautot parkkipaikoille harjoitussanojen päälle. Harjoittelun kohteena voi olla vaikkapa riimiparit (aja auto sinne, missä on samankaltainen sana kuin possu), alkuäänteiden tunnistaminen (aja auto sinne, missä on /l/:llä alkava sana) tai äänteiden lausetasoinen harjoittelu (“punainen auto ajaa parkkiin pesäpallomailan paikalle). Parasta on, että tähän löytyy ilmaiseksi pohjat niin PowerPointiin kuin Boardmakeriinkin alla olevasta linkistä.

14. Suuria tunteita

Piirretyt lasten tunnekuvat muistipelinä tunteiden käsittelemiseen ja harjoitteluun. Kortteja voi käyttää esimerkiksi niin, että yhdet tunnekuvat käännetään pöydälle näkyviin ja näiden parit pinotaan korttipakaksi. Nostetaan vuorotellen kortti pakasta, matkitaan ilme, ja toinen pelaaja etsii pöydälle levitetyistä korteista vastaavan tunnekuvan, joka nimetään yhdessä. Kuvat linkistä ladattavissa.

15. Muovailumatot

Näitä voi käyttää melkeinpä kaikkeen kielelliseen harjoitteluun mitä mielikuvitus keksii. Esimerkiksi lukumäärien harjoittelu, ”teen kolme omenaa omenapuuhun”. Tai pyytämisen harjoittelu, ”haluan punaista muovailuvahaa”. Ladattavissa linkistä.

16. Merenalaista laskemista

Lapsi laskee kuvassa olevat eläimet ja laittaa pyykkipojan oikean numeron kohdalle. Hahmottamista, käsitteitä ja hienomotoriikkaa tulee harjoiteltua ihan huomaamatta! Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

17. Järjestä ja kerro tarina Pikku toukka paksulaisesta

Simppeli idea kirjan tarinan jäsentämiseen ja uudelleen kerrontaan. Pikkukuvat laitetaan kiinni pyykkipoikiin ja laitetaan tarinan mukaiseen järjestykseen, joko kuulemaansa muistellen tai lukemisen aikana. Lapsi voi näiden kuvien avulla kertoa Pikku toukka paksulaisen tarinan itse uudelleen. Linkistä ladattavissa.

18. Mitä koira tekee?

Toimintasanojen harjoitteluun tarkoitettu kirja, jossa yhdistetään valokuva koirasta tekemässä jotain (esim. koira juoksee) ja sitä vastaava PCS-kuva. Alkuperäinen materiaali löytyy Kuva-linkistä, mutta tein teille myös suomenkielisen version, joka tästä ladattavissa.

19. Avaruustavut

Tavutetaan kuvassa oleva sana ja lasketaan tavut. Etsitään oikea avaruusalus ja “lastataan kyytiin”. Materiaali on englanniksi mutta sanat voi vaikka leikata pois kuvista, jolloin voi keksiä suomenkieliset vastineet. Linkistä ladattavissa.

20. Rakenna lumiukko -korttipeli

Monipuolinen materiaali, jota voi käyttää niin ryhmässä kuin kahdestaankin. Tarkoituksena on kerätä kaikki 4 lumiukon osaa voittaakseen. Aurinkokortti sulattaa lumiukon ja kortit joutuu palauttamaan, mutta lumihiutalekortilla saa ylimääräisen vuoron. Kun tehtävään yhdistää yksilölliset harjoitukset vaikkapa kortin nostamisen yhteyteen, niin harjoittelu tapahtuu pelatessa ihan huomaamatta! Ilmaiseksi ladattavissa linkistä. Samassa tiedostossa myös paljon muita talvitehtäviä.

21. Piilotusleikki

Välillä ne yksinkertaisimmat ideat ovat parhaita ja lapsista hauskimpia. Kippojen tai kuvien alle piilotetaan jokin esine tai mikä tahansa “yllätys”. Ennen kipon kääntämistä harjoitellaan sanan sanomista, lauseen muodostamista tai vaikkapa ohjeen kuuntelemista. Sitten saa kurkata yllätyksen. Jännitystä saa lisää, jos joidenkin kippojen alla ei ole mitään!

22. Merirosvojen sijaintikäsitteet

Merirosvokirja, jossa lapsi osallistuu laittamalla kuvat oikeisiin kohtiin. Harjoitellaan sijaintikäsitteitä ja kuuntelemista, esimerkiksi “laita papukaija arkun viereen”. Materiaali ladattavissa linkistä.

23. Muffinssivuoka lajittelu

Keittiötarvikkeita voi hyödyntää myös oppimiseen! Helppo lajittelutehtävä pienemmille harjoittelijoille, kun otetaan pikkuesineitä ja niitä vastaavat kuvat (vaikkapa Googlen kuvahausta). Lapsi ottaa esineen ja etsii sitä vastaavan kuvan vuoasta ja tipauttaa esineen paikoilleen. Tulee harjoiteltua mm. kuva-esine vastaavuutta ja samanlainen-käsitettä.

24. Joululahjan arvoitus

Piilotetaan joulupakettiin jokin tuttu (jouluinen) esine ja kuvaillaan sen ominaisuuksia. “Se on punainen ja pyöreä, sen voi laittaa kuusen oksalle”. Toinen yrittää arvata mikä esine on paketissa piilossa. Vaihtoehtoisesti arvaaja voi kysyä kysymyksiä piilottajalta. “Onko se pieni?/ Mihin sitä käytetään?/ Voiko sitä syödä?”. Tätä voi pelata vaikka joulupukkia odotellessa!

Mukavaa joulunodotusta ja loppuvuotta!

Kuva: Jamie McCaffrey/ CC BY