Ideajoulukalenterin luukut 2016

Pitäähän Puhetta Terapeutista -joulukalenterin ideat koota myös tänne blogiin! Ensinnäkin tajusin, että Facebookista ei voi tehdä Pinnauksia Pinterestiin ja sinne ainakin itse aina tallennan kaikki hyvät ideat. Toisekseen tuolla Facebookissa ne häviävät uutisvirtaan ajan kuluessa. Joten ikuistetaanpa joulukalenterin 2016 ideat tähän postaukseen. Materiaalien linkit avautuvat kuvia klikkaamalla 🙂

1. Litistä lause

Muovailuvahasta palloja niin monta kun on sanoja lauseessa. Lapsi saa litistää pallot muodotaessaan lauseen.

2. Yhdistä varjot

Yhdistä kulkuväline omaan varjoonsa. Hauskaa kulkuvälineiden nimeämistä ja hahmottamista! Linkistä materiaali ilmaiseksi ladattavissa.

3. Eläintoimintakortit

Erilaisia toimintaohjeita eläinten tapaan, esimerkiksi ”venyttele kuin kirahvi, hyppää kuin sammakko”. Kortit ovat englanniksi, mutta aika helposti lennosta suomennettavissa. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

4. Salapoliisin pullo

Muovipulloon riisiä ja pieniä erilaisia esineitä. Tehtävänä on etsiä esimerkiksi tietty esine (etsi sudenkorento) tai kaikki piilotetut (etsi 10 erilaista esinettä).

5. Vuodenajat

Hyvä materiaali, jonka avulla pääsee alkuun vuodenaikojen harjoittelussa. Mikä olikaan syksy? Entäs talvi? Mitä silloin tehdään? Yhdistä pikkukuvat oikeisiin vuodenaikoihin tai piirrä omasi. Materiaali linkistä ladattavissa.

6. Lumiukon kuuntelutehtävä

Nyt korvat hörölle ja kuulolle! Lumiukkokuva piirretään valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan. Mukana helppoja ja hieman haastavampia ohjeita malliksi. Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

7. Nappaa ötökät

Moneen tarkoitukseen soveltuva peli, jossa kerätään erivärisiä ötököitä. Soveltuu loistavasti toistoja vaativaan treeniin tai vaikkapa lyhyiden lauseiden ja värien harjoittelemiseen. Voi pelata kahdestaan tai jopa kuuden hengen porukalla! Linkistä materiaali ladattavissa.

8. Lumipallon puhallus

Kilpailu siitä, kuka on saa pallon puhallettua ensimmäisenä maaliviivan yli! Tarvitaan jokaiselle pumpulipallo (eli lumipallo) ja pilli, jolla sitä liikutetaan. Teipistä lähtö- ja maaliviivat lattiaan tai pöytään. Eikun puhaltamaan!

9. Sammakon kieli

Yksinkertainen mutta toimiva idea on tehdä pitkä sammakon kieli, jossa harjoiteltavat sanat kuvitettuina. Kielen voi rullata paperiliittimellä kiinni ja avata kuva kerrallaan. Tai kuviin voi laittaa kärpästarroja sitä mukaan kun harjoittelussa edetään. Ilmaisia sammakon kuvia esimerkiksi täältä

10. Jouluiset kysymyssanat

Noppapeli, jossa harjoiteltavissa erilaiset kysymykset ja niihin vastaaminen, esimerkiksi ”KUKA on joulupukin apulainen?/MILLOIN avataan lahjoja?”. Materiaali on englanniksi, mutta ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

11. Sarjakuvamaiset toimintakuvat

Törmäsin näihin toimintakuviin etsiessäni materiaalia, joka sopisi nuorille ja aikuisille. Kuvia voi käyttää vaikkapa tarinan kerrontaan niin, että yritetään muodostaa yhteinäinen tarina nostamalla yksittäisiä kortteja vuorotellen ja jatkamalla tarinaa. Vaatii vähän pohtimista! Linkistä ladattavissa.

12. Missä pöllö?

Sijaintikäsitteitä, kuten alla, päällä, välissä, voi harjoitella tämän ihastuttavan pöllön avulla. Lapsi esimerkiksi valitsee kuvan ja matkii pöllön paikan tuolin tai pöydän avulla. “Pöllö on laatikon edessä/ Maija on pöydän edessä”. Ilmaiseksi ladattavissa linkistä.

13. Autot parkkiin!

Loistava idea lisämotivaatiota kaipaaville harjoitellijoille. Ajetaan pikkuautot parkkipaikoille harjoitussanojen päälle. Harjoittelun kohteena voi olla vaikkapa riimiparit (aja auto sinne, missä on samankaltainen sana kuin possu), alkuäänteiden tunnistaminen (aja auto sinne, missä on /l/:llä alkava sana) tai äänteiden lausetasoinen harjoittelu (“punainen auto ajaa parkkiin pesäpallomailan paikalle). Parasta on, että tähän löytyy ilmaiseksi pohjat niin PowerPointiin kuin Boardmakeriinkin alla olevasta linkistä.

14. Suuria tunteita

Piirretyt lasten tunnekuvat muistipelinä tunteiden käsittelemiseen ja harjoitteluun. Kortteja voi käyttää esimerkiksi niin, että yhdet tunnekuvat käännetään pöydälle näkyviin ja näiden parit pinotaan korttipakaksi. Nostetaan vuorotellen kortti pakasta, matkitaan ilme, ja toinen pelaaja etsii pöydälle levitetyistä korteista vastaavan tunnekuvan, joka nimetään yhdessä. Kuvat linkistä ladattavissa.

15. Muovailumatot

Näitä voi käyttää melkeinpä kaikkeen kielelliseen harjoitteluun mitä mielikuvitus keksii. Esimerkiksi lukumäärien harjoittelu, ”teen kolme omenaa omenapuuhun”. Tai pyytämisen harjoittelu, ”haluan punaista muovailuvahaa”. Ladattavissa linkistä.

16. Merenalaista laskemista

Lapsi laskee kuvassa olevat eläimet ja laittaa pyykkipojan oikean numeron kohdalle. Hahmottamista, käsitteitä ja hienomotoriikkaa tulee harjoiteltua ihan huomaamatta! Linkistä ilmaiseksi ladattavissa.

17. Järjestä ja kerro tarina Pikku toukka paksulaisesta

Simppeli idea kirjan tarinan jäsentämiseen ja uudelleen kerrontaan. Pikkukuvat laitetaan kiinni pyykkipoikiin ja laitetaan tarinan mukaiseen järjestykseen, joko kuulemaansa muistellen tai lukemisen aikana. Lapsi voi näiden kuvien avulla kertoa Pikku toukka paksulaisen tarinan itse uudelleen. Linkistä ladattavissa.

18. Mitä koira tekee?

Toimintasanojen harjoitteluun tarkoitettu kirja, jossa yhdistetään valokuva koirasta tekemässä jotain (esim. koira juoksee) ja sitä vastaava PCS-kuva. Alkuperäinen materiaali löytyy Kuva-linkistä, mutta tein teille myös suomenkielisen version, joka tästä ladattavissa.

19. Avaruustavut

Tavutetaan kuvassa oleva sana ja lasketaan tavut. Etsitään oikea avaruusalus ja “lastataan kyytiin”. Materiaali on englanniksi mutta sanat voi vaikka leikata pois kuvista, jolloin voi keksiä suomenkieliset vastineet. Linkistä ladattavissa.

20. Rakenna lumiukko -korttipeli

Monipuolinen materiaali, jota voi käyttää niin ryhmässä kuin kahdestaankin. Tarkoituksena on kerätä kaikki 4 lumiukon osaa voittaakseen. Aurinkokortti sulattaa lumiukon ja kortit joutuu palauttamaan, mutta lumihiutalekortilla saa ylimääräisen vuoron. Kun tehtävään yhdistää yksilölliset harjoitukset vaikkapa kortin nostamisen yhteyteen, niin harjoittelu tapahtuu pelatessa ihan huomaamatta! Ilmaiseksi ladattavissa linkistä. Samassa tiedostossa myös paljon muita talvitehtäviä.

21. Piilotusleikki

Välillä ne yksinkertaisimmat ideat ovat parhaita ja lapsista hauskimpia. Kippojen tai kuvien alle piilotetaan jokin esine tai mikä tahansa “yllätys”. Ennen kipon kääntämistä harjoitellaan sanan sanomista, lauseen muodostamista tai vaikkapa ohjeen kuuntelemista. Sitten saa kurkata yllätyksen. Jännitystä saa lisää, jos joidenkin kippojen alla ei ole mitään!

22. Merirosvojen sijaintikäsitteet

Merirosvokirja, jossa lapsi osallistuu laittamalla kuvat oikeisiin kohtiin. Harjoitellaan sijaintikäsitteitä ja kuuntelemista, esimerkiksi “laita papukaija arkun viereen”. Materiaali ladattavissa linkistä.

23. Muffinssivuoka lajittelu

Keittiötarvikkeita voi hyödyntää myös oppimiseen! Helppo lajittelutehtävä pienemmille harjoittelijoille, kun otetaan pikkuesineitä ja niitä vastaavat kuvat (vaikkapa Googlen kuvahausta). Lapsi ottaa esineen ja etsii sitä vastaavan kuvan vuoasta ja tipauttaa esineen paikoilleen. Tulee harjoiteltua mm. kuva-esine vastaavuutta ja samanlainen-käsitettä.

24. Joululahjan arvoitus

Piilotetaan joulupakettiin jokin tuttu (jouluinen) esine ja kuvaillaan sen ominaisuuksia. “Se on punainen ja pyöreä, sen voi laittaa kuusen oksalle”. Toinen yrittää arvata mikä esine on paketissa piilossa. Vaihtoehtoisesti arvaaja voi kysyä kysymyksiä piilottajalta. “Onko se pieni?/ Mihin sitä käytetään?/ Voiko sitä syödä?”. Tätä voi pelata vaikka joulupukkia odotellessa!

Mukavaa joulunodotusta ja loppuvuotta!

Kuva: Jamie McCaffrey/ CC BY

Liituleikkejä

Kuin ihme olisi tapahtunut ja aurinkoista keliä riittää jo näin toukokuussa. Monet lasten kanssa työskentelevät haaveilevat ulkotyöstä näihin aikoihin. Itse ainakin kadehdin päiväkodin työntekijöitä, jotka pääsevät ulos aurinkoon! (Sadekelillä en kyllä ole enää niin kateellinen heille! 🙂 ) Onneksi monia (puheterapia-) harjoituksia voi toteuttaa myös ulkona. Tällä kertaa keräsin ideoita, joissa katuliituja voi hyödyntää oppimisessa. Suomessa näitä aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä ei ole määrällä pilattu, joten on ollut kiire saada tämä blogipostaus ulos! Toivokaamme siis, että ehditään vielä tänä kesänä hyödyntämään näitä leikkejä.

Värihyppely

Piirretään ja väritetään erivärisiä ympyröitä liiduilla maahan. Lapsen tehtävä on kuunnella mikä väri sanotaan ja juosta oikeaan ympyrään. Tehtävä toimii myös toisinpäin ja pääsee aikuinenkin liikkumaan.

Oma idea tehtävän laajentamisesta: ympyrässä voisi keksiä värin mukaisia asioita ja piirtää ne ympyrän viereen. Täällä oli myös versio, jossa värillisistä ympyröistä muodostettiin reittejä seurattavaksi. Hyvää hahmottamisen harjoittelua!

Numeroiden tunnistaminen

Piirretään eri numeroita esim. 1-20 (tai vain 10 asti) liiduilla maahan. Lapsen tehtävä on hypätä sanotun numeron päälle. Vielä helpompi versio on tietenkin se, että lapsi hyppää ensin ja aikuinen vain nimeää numeroita. Eri värien käyttö voi auttaa, jos lapsi ei vielä tunnista kaikkia numeroita, esim. ”Kahdeksan on punainen numero, se on ykkösen vieressä” (ja saadaan hienosti laajennettua tehtävää käsitteisiin ja ohjeen ymmärtämiseen). Vanhempien lasten kanssa voisi hyödyntää tätä vaikka plus- ja miinuslaskujen harjoittelussa: ”Mitä on 6-4? Hyppää vastaukseen!” Lapset voivat pelata tätä myös keskenään ilman aikuista, kun otetaan peliin 2 noppaa ja vähennetään tai lasketaan yhteen noppien luvut ja hypätään vastaukseen.

Huomaatte varmaan, että tällä hyppelyidealla on hurja määrä variaatiomahdollisuuksia, esimerkiksi alkuäänteet tai muodot! Myös kuulomuistin tai ohjeiden ymmärtämisen treenaaminen onnistuu isompien lasten kanssa, kun aikuinen kertoo vaikkapa kolme muotoa, joiden päälle hypätään ja kolme kirjainta, jotka kirjoitetaan. ”Hyppää ensin neliön, kolmion ja ympyrän päälle. Kirjoita sitten numerot 3, 6, 2.”

Heitä sana

Jos ei hyppely tunnu omalta, niin yllä olevat ideat toimivat myös heittoleikkeinä. Esimerkiksi heitetty hernepussi osoittaa kirjoitetun sanan, jolle keksitään riimipari tai muodostetaan lause käyttäen sanaa.

Liitulautapeli

Piirretään katuun pelialusta, jossa lapsi toimii pelinappulana. Otetaan mukaan vielä iso noppa tai spinneri kertomaan kuinka monta askelta edetään. Pelialustaan saisi helposti piirrettyä kirjaimet tai muodot harjoittelua varten. Liikkuvana terapeuttina mieleeni tuli myös ennalta valmistetut tehtävät, esimerkiksi laminoidut A4:t, joissa olisi yksilölliset äänneharjoitussanat tai vaikka riimiparilorut, jotka pitäisi ratkaista.

Täältä blogista löytyi pelialustalle vaihtoehto; piirretäänkin sokkelo, jonka läpi pitää kävellä tai ajaa vaikkapa pyörällä. Tämä vaatii hahmottamisen taitoja niin piirtäjältä kuin ratkaisijaltakin!

Ruutuhyppely 2.0

Uusi versio ruutuhyppelystä, johon laitetaankin ohjeet matkan varrelle, esimerkiksi ”pyöri 3 kertaa” tai ”hypi pienimmästä tähdestä suurimpaan”. Eli toisin sanoen liiduilla toteutettu tehtävärata.

Aarteenetsintä

Mielestäni tämä idea oli yksinkertaisuudessaan innostava tapa harjoittaa kielellistä tietoisuutta. Liiduilla käydään kirjoittamassa ulkoesineisiin niihin liittyvä sana esim. hiekkalaatikkoon kirjoitetaan liidulla ”hiekkalaatikko”. Lapsen tehtävä on löytää kaikki piilotetut sanat ja omalla liidulla kirjoittaa sanan päälle ja harjoitella mallin mukaan kirjoittamista. Liikkuvalle terapeutille tämä idea voi olla alkuperäisenä hieman työläs toteuttaa, koska sanat pitäisi saada ”piilotettua” pihalle jo etukäteen ja vettä pitäisi olla siivoamiseen. Mietin, että tämä voisi toimia myös laminoiduilla sanoilla, jotka lapsi jäljentää pyyhittävällä kynällä mallin päälle. Helppo piilottaa ja helppo siivota!

Siivoamisesta vesileikki

Liiduista voi jäädä joidenkin mielestä sotku jälkeensä, joten harjoittelussa kannattaa hyödyntää myös vedellä siivoaminen! Vedellä voi kirjoittaa liitusanojen päälle tai maalata erilaisten liituviivojen päälle. Siivous tulee siinä samassa! Vedellä saa vaihtelua liituleikkeihin, kun esimerkiksi puiseen aitaan tai vaikkapa isoon kiveen voi piirtää liiduilla harjoiteltavia kirjaimia, numeroita tai mitä ikinä keksiikään. Lapsen tehtävä on suihkuttaa vedellä, vesipysyyllä tai suhikepullolla, pyydetty asia pois. Voisiko olla hauskempaa tapaa oppia?

Tiesittekö muuten, että liiduilla voi kirjoittaa myös trampoliinille? 🙂

Lisää ulkona toteutettavia ideoita täältä aiemmasta postauksesta.

Puhetta terapeutista suosittelee: kielellinen tietoisuus

Ihana syksyn aurinko, josta illalla pääsee vielä (toistaiseksi) nauttimaan! Syksy tuo mukanaan rapsakkaa ulkoilmaa, värikkäitä lehtiä ja sen kaikkien puheterapeuttien syksyisen palaverirumban päiväkodeissa ja kouluissa. Älkää käsittäkö väärin, olen ehdottomasti sitä mieltä että yhteistyötä tekevien ihmisten kokoontuminen saman pöydän äärelle on äärimmäisen tärkeää, mutta aikataulutuksessa saa olla kieli keskellä suuta, että saa kaikkien asiakkaiden palaverit mahtumaan jo valmiiksi täyteen kalenteriin. Olen lisäksi siinä vaiheessa syksyä, että etsiskelen uusia materiaaleja terapiakäyttöön. Kaipaan itse vaihtelua vanhoihin tuttuihin materiaaleihin viimeistään tässä vaiheessa, kun ollaan puolessa välissä syyslukukautta ja silmä kovana seuraan Facebook-ryhmiä ja blogeja uusien ideoiden toivossa.

Koska sähköistä materiaalia on helppo vaihdella eikä askartelujakaan tarvita, ajattelin jatkaa sovellussuosituksiani. Tällä kertaa vuorossa ovat kielellisen tietoisuuden taidot noin 5-6 vuotialle lapsille. Nämä suomenkieliset sovellukset sopivat kielellisen tietoisuuden harjoitteluun, eli lukemistaitojen alkeisiin ja siihen kun kirjaimet ja sanat alkavat kiinnostaa. Kuten monet varmaan tietävät, näitä sovelluksia on aivan liian vähän, mutta tässä muutamia mitä olen itse löytänyt ja kokenut toimivaksi. Mukana jälleen vinkkejä niin ammattilaisille kuin vanhemmille.

Aakkospeli lapsille

JH Digital Solutions: iOS, 1,99€ (ilmainen lite-versio)

(Android-versiota ei ilmeisesti ole enää saatavissa?)

Mielestäni interaktiivinen aapinen kuvaa hyvin tätä sovellusta. Jokaisesta suomalaisesta kirjaimesta avautuu sivu, jossa kuuluu kirjain ja sillä alkava sana, esimerkiksi ”A niin kuin apina”. Painamalla kuvaa saa jotain tapahtumaan. Kirjaimesta toiseen pääsee selaamalla sivuja kuten kirjassa konsanaan. Itse olen käyttänyt sovellusta motivaattorina alkuäänneharjoittelussa; aloitusivulta on etsitty tietty kirjain ja laajennettu alkuäänteitä pelin ulkopuolelle: ”Millä kirjaimella sinun nimesi alkaa?”

Vinkkejä vanhemmille

Kun lapsi on jo muutaman kerran pelaillut peliä, voi kokeilla osaisiko lapsi täydentää lauseen ”O niin kuin _____”. Jokaisen kirjaimen kohdalla voi keksiä lisää sanoja, jotka alkavat samalla kirjaimella: ”E niin kuin elefantti, E niin kuin e-___”. Jos alkuäänteet tuntuvat vaikeilta, samaa voi kokeilla alkutavuilla: ”A niin kuin apina, A niin kuin au-____”.

Lolan Aakkosjuna

BeiZ: Android/iOS, 2,99€ (ilmainen lite-versio)

Tykkään itse Lola pandan pelisarjasta. Tässä pelissä lapsi ratkoo pieniä tehtäviä ja saa Lolan junan etenemään. Kun rahapalkintoja on kertynyt tarpeeksi, pääsee kaupasta ostamaan lahjan junan kyytiin. Pelissä pääsee harjoittelemaan kirjainten tunnistamista, hieman alkuäänteitä sekä helppojen sanojen kirjoittamista ja lukemista kolmella eri vaikeustasolla. Viimeisellä vaikeustasolla löytyy myös tehtäviä, joissa pitää löytää oikealla alkuäänteellä alkava kuva. Mukava lisä on se, että asetuksista saa valittua kuuluuko pelissä malli kirjaimin vai ääntein. Lisäksi taustamusiikin saa halutessaan pois.

Vinkkejä vanhemmille

Toista perässä kirjaimia ja mallita lapselle: ”D delfiini, J juna”. Jos lapsi ei vielä osaa yhdistää kirjainta ja kuultua äännettä toisiinsa, aikuinen voi kuvailla miltä kirjain näyttää: ”S, se oli se käärmeen näköinen kirjain”.

Ekapeli Alku

Lukimat: Android/iOS/Windows, ilmainen

Ekapeli on monille tuttu tietokonepelinä. Pitkään odotettu sovellus on saatavilla vihdoin myös mobiililaitteille! Ekapeli Alku on lukemisen alkeiden harjoitteluun tarkoitettu peli, joka kehittää erityisesti kirjain-äänne-vastavuuden oppimista. Peli vaikeutuu pelaajan taitojen kehittyessä ja edetessä pääsee harjoitellemaan myös tavujen ja sanojen lukemista. Pelissä on kokoajan edistymisen tuntu, sillä vaikka lapsi harjoittelisi samoja taitoja pitkään toistaen, pelissä pääsee aina etenemään ”seuraaville tasoille” jotka aukeavat edellisen suorittamisen jälkeen. Aivan loistava motivaation ylläpitäjä! Lisäksi pelissä kerätään rahoja, joilla hahmolleen voi ostaa vaatteita ja tavaroita. Sovelluksessa on paljon erilaisia pelikenttiä, jotka tekevät oppimisesta mieluisaa ja vaihtelevaa.

Vinkkejä vanhemmille

Toista äänteitä mallin perässä. Lisäksi voi miettiä miten suu on kun äännettä sanotaan: ”O, katso huulista tuli ympyrän muotoiset” tai ”P, huulista kuuluu poksahdusääni”. Peili on oiva apu!

Outloud Minimiparit

Outloud: iOS, 1,99€

Yksinkertainen peli riimiparien (=minimiparien) harjoitteluun. Lapsen tulee kuunnella kumpi kahdesta samankaltaisesta sanasta sanottiin (kukko-kokko). Sanoilla leikkiminen ja pienten erojen huomaaminen luo pohjaa kirjoitus- ja lukemistaidoille. Sovelluksessa sanan voi halutessaan kuulla uudelleen painamalla krokotiiliä. Lisäksi sovelluksesta löytyy pistetaulukko vanhemmille, josta näkee mitkä minimiparit ovat onnistuneet ja mitkä vaativat vielä harjoitusta. Motivaatio pysyy yllä rahoja keräten, joilla krokotiili saa vaatteita.

Sovellukseen on saatavilla lisäpaketti hintaan 1,99€, joka sisältää 40 sanaa lisää. Näissä sanoissa vaihtelee äänteiden kesto, esimerkiksi savi-saavi, tutti-tuutti. Lisäpaketin myötä saa myös muutamia uusia asetuksia peliin.

Vinkkejä vanhemmille

Riimiparit voi myös toistaa lallatellen, jolloin lapsi voi oppia kuulemaan sanojen samankaltaisuuden ja sitten vasta kuunnella uudelleen kumpi sana kuuluikaan: ”katti, tatti -kumpi sieltä kuului?”. Samankaltaisia sanoja voi keksiä myös lisää yhdessä: ”Mikä kuulostaa samalta kuin katti? ratti, patti, matti..”

DooBiDaa

Iloinen sanamaa: iOS, 8,99€

DooBiDaa -pelissä pääsee pidemmälle riimien maailmaan sekä äänteiden kuunteluun. Sovelluksesta löytyy kaksi osaa: räppäävät murmelit sekä lastattava /r/-raketti. Murmelipelissä täydennettään loruja riimipareilla. Räppäävät murmelit aloittavat ja lapsen tulee valita viimeinen samalta kuulostava sana loruun. Tehtävässä on kolme vaikeustasoa. Ensimmäisessä vaihtoehdot voi kuunnella vielä kertaalleen kuvia painamalla ja vaikeimmalla tasolla vaihtoehdot ovat kirjoitettuina sanoina. Kiva ominaisuus on se, että lorussa olevan sanan voi myös kuunnella uudelleen sitä painamalla. Kun oikea sana löytyy, murmelit räppäävät koko lorun ja pelin lopuksi tulee kooste siitä mitkä sanaparit olivat hankalia. Pelistä voi innostua isommatkin koululaiset räppäävien murmeleiden ansiosta!

Rakettipelissä lastataan /r/-rakettiin sanoja oikeisiin lokeroihin sen mukaan missä kohtaa sanaa /r/-äänne kuuluu; alussa, keskellä vai lopussa. Harjoittelun kohteena siis /r/-äänteen kuullunvarainen erottaminen, joka luo hyvää pohjaa /r/-äänteen harjoittelulle.

Vinkkejä vanhemmille

Jos riimittely lorujen muodossa on aluksi outoa, toistakaa sanoja peräkkäin ja kuunnelkaa kumpi kuulosta samanlaiselta, ”reitti-tukka vai reitti-seitti?”

Onko teillä käytössä muita hyviä sovelluksia kirjainten, alkuäänteiden, tavujen tai riimien maailmaan?

Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta?

Ah, aurinko! Kyllä vaan, olen nähnyt sen paistavan jo useampana päivänä. Innoistuin niin tästä valoilmiöstä, että jopa minut sai viikonloppuna puutarhahommiin siistimään takapihaa kevätkuosiin!

Tälle viikolle oli luvattu aurinkoisia ilmoja ympäri Suomen, joten maanantain häämöttäessä viikonlopun jäljiltä mieleeni nousi masentava ajatus: teen töitä sisällä enkä pääse auringosta juuri nauttimaan. Eipäs kun… voihan puheterapeuttikin tehdä töitä ulkona!

Itseasiassa sain kollegalta ajatuksen tähän kirjoitukseen, kun näin hänen ulos suunnittellun aarteenetsinnän. Tehtävässä piti löytää ulkoa jotain punaista, jotain vihreää, jotain terävää, jotain kovaa ja niin edelleen. Nimeämisharjoitusta, käsitteitä, adjektiiveja, ohjeen ymmärtämistä, kysymyssanoja ja vaikka mitä muuta.

Pienimuotoinen etsintä internetin ihmeelliseen maailmaan tuotti hienoja tehtäväideoita ja niiden johdannaisia oppimisesta ulkona. Tässä muutamia:

Esterata:

Esterata on helpompi järjestää ulkona kuin sisällä. Itselläni oli heti mielessä päiväkodin piha ja mitä mahdollisuuksia se tarjoaisi (valokuva paikasta etukäteen voi auttaa suunnittelussa).

Esteradan ohjeet voi kertoa suullisesti tai rata voi kulkea pihalla vaikka talouspaperin paloja pitkin esteeltä toiselle. ”Kulje hiekkalaatikolta keinulle hyppien”, ”Ryömi keinun alta”, ”Kävele takaperin liukumäen luokse”, ”Kiipeä rappuset ylös ja laske liukumäki alas”, ”Hyppää 3 kepin yli”, ”Kuljeta lusikalla jotain K-kirjaimella alkavaa aidan viereen”, ”Kulje tasapainoillen hyppynarua pitkin” tai ”Juokse lähtöviivalle”. Huomaatteko kuinka paljon harjoitusta tulee esimerkiksi toimintasanojen harjoitteluun?! Huippua! Esteradasta voisi piirtää kartan (ennen tai jälkeen), johon saa numeroitua järjestyksen. Samalla tulee harjoiteltua muun muassa ensin-sitten ajattelua, kerrontaa, muistia ja ymmärtämistä.

Vaihtoehtoisesti jokaisella esteellä voisi olla rasti, jolloin pitäisi tehdä jokin tehtävä (mikä ikinä onkaan lapsen puheterapian tavoitteena), että saa uuden ohjeen. Lukitaitoisille ohjeet voisivat olla kirjoitettuna ja pienemmille kuva seuraavasta esteestä voisi auttaa ymmärtämistä ja siirtymistä.

Lukumäärät ja sanavarasto:

Harjoitellaan ulkona laskemista ja asioiden nimeämistä: ”Kuinka monta keinua näet? Kuinka monta puuta? Kuinka monta autoa?”

Suun motoriikka:

Saippuakuplien puhaltaminen, erityisesti JÄTTIkuplien puhaltaminen, sopii ulos. Myös esimerkiksi pillillä veteen puhaltaminen soveltuu ulos paljon paremmin kuin sisälle – ei tarvitse roiskumisista huolia!

Aistit käyttöön:

Hyödynnetään kaikki aistit oppimisessa ja koska kyse on puheterapiasta puetaan ne sanoiksi: ”Mitä näet?, Mitä kuulet?, Mitä tunnet?”

Aarrejahti:

Kerätään mielenkiintoisia asioita ulkoa, nimetään ja keskustellaan niistä: ”Miksi valinta osui tähän? Millainen se on? Mistä löysit sen? ” Etukäteen voi halutessaan tehdä kuvallisen tai kirjoitetun ”muistilistan” asioista, joita etsitään ja ruksia pois sitä mukaan kun löydetään.

Heittoleikit:

Hiekkalaatikon reunalle tai vaikka pihan aitaan tehtäviä riviin ja pallolla tai hernepussilla tähtäämään. Tehdään ”osuttu” tehtävä. Jos ei löydy mitään heitettävää käden ulottuvilta, lapsi voi sormella ”ampua” tai ”taikoa” haluamansa sanan alas. Lapsi joko nimeää sanan tai alkuäänteen, tai vaikka kuvailee arvoituksena minkä aikuinen hakee. Saadaan me aikuisetkin vähän liikettä!

Tarkka kuuntelu:

Harjoitellaan tarkkaa kuuntelua ratkoen arvoituksia: ”Minä näen jotain virheää ja pyöreää, arvaatko mikä se on?”

Kielellinen tietoisuus:

Riimien keksiminen ulkona näkyvistä asioista: ”Näetkö jotain, mikä kuulostaa samalta kuin peppi?”. Alkuäänteiden mukaan voi tehdä salapoliisileikin: ”Etsi jotain, mikä alkaa A:lla.” Helpompi vaihtoehto on etsiä asioita alkutavujen mukaan: ”Mikä alkaa ai-..?”

Yhteenkuuluvat asiat ja miksi -kysymykset:

Keksitään vuorotellen asioita, mitkä kuuluvat yhteen. Tehdään nimetyistä asioista ketju, esimerkiksi hiekka ja ämpäri kuuluvat yhteen, koska ämpäriin voi laittaa hiekkaa. Seuraavaksi ämpäri ja … (vesi? lapio? kivet? hattu?) Mikä vaan käy, jos osaa vastata miksi ne kuuluvat yhteen.

Artikulaatio:

Aloittelin salapoliisileikkiä varten listaa eri alkuäänteellä alkavista sanoista, joita löytyisi ulkoa. Jostain syystä keksin hurjan määrän /k/:lla alkavia sanoja. Olisiko syynä ollut se, että kyseisessä päiväkodissa asiakkaani harjoittelee /k/-äännettä? Olisihan se ihanaa harjoitella hankalaa äännettä luonnollisessa tilanteessa: ”etsi kivi, kukka, katto, käpy, keppi, köysi, keinu..” ja niin edelleen. Lauseharjoitteluun päästään heti, kun terapeutti vaikka piirtää löydetyt asiat ohjeen mukaan: ”Piirrä keltainen kukka”.

Käsitteet:

Ulkona voi harjoitella visuaalista hahmottamista ja esimerkiksi käsitteitä samanlainen/erilainen. Tarvitaan valokuvia, joista osa on tutusta pihasta otettuja ja osa taas muualta. Mietitään yhdessä onko kuvassa oleva liukumäki samanlainen kuin pihalla oleva? Entäpä ovatko pilvet taivaalla samanlaiset vai erilaiset kuin valokuvassa?

Myös vastakohdille ulkona on otolliset harjoitteluolosuhteet: ”Löydätkö jotain, mikä on pieni?”, ”Mikä EI ole pieni, on…”, ”Löydätkö jotain, mikä on auki?”, ”Mikä EI ole auki, on …”

 

Nyt siis kaikki ylös, ulos ja oppimaan!